Asiahan ei tietenkään minulle kuulu, mutta . . .
Valtiovarainministeriön kansantalousosaston ylijohtaja Jukka Pekkarinen oli maanantaina tiukkana. Hän esitteli tiedotustilaisuudessa ministeriönsä raportin, joka pohtii, riittääkö Suomella rahaa tuottaa hyvinvointipalveluja ikääntyvälle kansalleen. Vastaus tekstissä on se, että ei riitä, jos menoja ei leikata, työuria pidennetä, julkisen talouden tuottavuutta paranneta ja/tai veroja koroteta.
"Minua pyydetään pukeutumaan kaapuun, joka minulle ei kuulu", Pekkarinen vastasi tiedotustilaisuudessa kysymykseen siitä, mitä menoja olisi pienennettävä ja millaisia heikennyksiä palveluihin on tulevaisuudessa odotettavissa. Vastaus tarkoitti sitä, että ministeriö haluaa vain esitellä ongelman ja jättää politiikan poliitikoille.
Demokratiaa tukeva työnjako, hyvä niin. Mutta kyllä itse raportti, Julkinen talous tienhaarassa, on ihan muuta kuin johdanto ongelmaan: tarkkaavainen lukija löytää siitä sekä ongelmat että vastauksia niihin.
Raportti ei ensiksikään ollut pelkkä rahaministeriön selvitys selvitysten joukossa. Sen sanoma oli selvästi suunnattu politiikkaan ja kuntapäättäjille: herätys, te viette maata katastrofiin! Pekkarinen epäili, että Suomessa on kriisitietoisuutta aivan liian vähän.
Paperi oli lisäksi hyvin ajoitettu. Nyt alkaa keskustelu siitä, millaisin teemoin puolueet menevät tuleviin eduskuntavaaleihin. Vielä hetki sitten politiikassa yleisesti vannottiin taantuman panneen talouden niin sekaisin, ettei poliitikkojen pidä vaalien alla luvata muuta kuin kurjuutta. Pikkuhiljaa puheet alkavat kuitenkin kääntyä hyssyttelevämmiksi: ei kai menoja sentään leikata, palvelutasosta ei ehkä voi tinkiä, ja kannattaako niitä verojakaan ronkkia?
Taannoin pääministeri Matti Vanhanen uskalsi olettaa, että ehkä hyvätuloisilta sentään voisi ottaa verokirstuun lisää pohjan peittoa. Ministeriö vastaa, että jos julkisen talouden kestävyysvaje pitäisi kuroa umpeen vuodessa valtion tuloverolla – siis muidenkin kuin hyvätuloisten maksamilla veroilla –, tuloverotuotot pitäisi kaksinkertaistaa.
Menojen leikkauksia vastustaville ministeriöllä on kerrottavaa: julkisten menojen rakenne ja taso eivät voi jäädä ennalleen. Ja jotta politiikka ei sekoaisi jalkoihinsa, ministeriö lyö tahdin: valtiontaloutta on vahvistettava säästöillä, rakenteellisilla korjauksilla tai verojen korotuksilla yhteensä 1,5 miljardilla vuodessa heti seuraavien vaalien jälkeen.
Tuleepa Pekkariselta vastaus siihenkin Vanhasen tokaisuun, että budjettien kehysmenettely – pitkän aikavälin raamitus menoille ja tuloille – on joustamaton ja epä-älyllinen välinen talouspolitiikan johtamiseen. Pekkarisen mukaan kehykset ovat toimineet hyvin, sillä niillä saadaan poliittinen sitoumus – ja juuri sitä kaivataan, kun on alkamassa monivuotinen urakka julkisen talouden tasapainottamisessa.
Aika helposti raportista löytää painotuksia, jotka voinee tulkita päättäjille vinkeiksi: meillä on kovin paljon verotukia, erityisesti asuntovelkojen korkovähennys vaikuttaa toimimattomalta, kulutuksen kovempi verotus olisi tehokasta, ja verottajan nuoli osuu parhaiten maaliinsa, jos maali on niin vähäliikkeinen kuin kiinteistö.
Höpsis, sanoo ministeriö niille politiikan haihattelijoille, jotka haluavat nostaa jalat pöydälle ja jättää julkisen talouden aukon paikkaamisen tulevalle talouskasvulle ja tuottavuuden kohentumiselle.
Raportin mukaan taantuma on jättänyt pahan ja pysyvän jäljen Suomen talouteen eikä taantumalle ominaista vastaliikettä, nopeaa toipumista, ole odotettavissa. Ei käy niin onnellisesti kuin 1990-luvun puolivälissä, Pekkarinen epäili.
Tuottavuuden kasvussa taas on raportin mukaan se ongelma, että tuottavuus vuotaa. Jos avoin sektori saa tuottavuutensa kohenemaan, se heijastuu palkkoihin ja hintoihin ja kulkeutuu lopulta indeksien kautta etuuksiin. Lisäksi suljettu sektori, julkisen talouden työntekijät, haluaa palkkojensa seuraavan perässä, vaikka työn tuottavuus ei heillä kasvaisikaan.
Nousevan vaali-innon ohella toinen ajankohtainen koukku ministeriön raportissa oli se, että kuntien työntekijöiden palkoista yritetään parhaillaan sopia. Raportti tuo kohteliaan topakasti esille sen, että julkisista hyvinvointipalveluista ovat vastuussa kunnat ja ne ovat jo valmiiksi suuntaamassa kohti taloudellista kriisiä. Tilannetta kärjistää se, että "palkkajohtajuus on siirtymässä julkiselle sektorille".
Aika vähällä jatkojalostuksella tästä raportista saisi hyvän rungon seuraavaan hallitusohjelmaan. Asiahan ei tietenkään ministeriölle kuulu, mutta . . .