Hyvinvointi/pahoinvointivaltion tulevaisuus

Törni

Well-known member
Liittynyt
5.11.2004
Viestit
11306
Yksi hyvinvointiyhteiskunnan varsin järkevä pelastussuunnitelma pulpahti tänään julkisuuteen kun Suomen kuvalehti oli saanut käsiinsä ministeriön suunnitelman uudesta kuntarakenteesta. Tuossa suunnitelmassa kuntia on vain reilu viidesosa nykyisestä.

Ei ole mitään järkeä, että viisimiljoonaisessa maassa on 350 itsehallintoaluetta joiden tehtävänä on tuottaa esimerkiksi terveys-, opetus- ja sosiaalipalvelut alueellaan. Järjestely on ainutlaatuinen koko maailmassa -Ja ainutlaatuisen hullu.

Hyvinvointiyhteiskunta ei tällaista kuntarakennetta kesta. Se on aivan selvä. On aivan käsittämätöntä, että osa johtavista poliitikoista ei tätä ymmärrä (tai kyllä niiden varmaan pitää ymmärtää koska asia on niin päivänselvä, mutta oman, ja puolueen, valta-aseman takia pitää esittää jotain muuta).

Tämä tulee taas olemaan yksi esimerkki siitä miksi hyvinvointiyhteiskuntaa ei Suomessa enää voi pelastaa. Järkevä kuntauudistusesitys kaatuu puolueiden riitelyyn ja kinasteluun.

Hyvinvointiyhteiskunta sortuu rahoituksen puuttessa omaan mahdottomuuteensa sillä aikaa kun poliitikot ja puolueet kinastelevat.

Varsin ikävää, mutta niin karun totta.
 

Fasaldi

Well-known member
Liittynyt
2.8.2006
Viestit
670
Aurinkopaneelituotannossa sama juttu. Yli puolet maailman aurinkopaneeleista valmistetaan Kiinassa. Neljä viidestä suurimmasta alan yrityksestä on kiinalaisia. Kolme amerikkalaista aurinkopaneelivalmistajaa on mennyt konkurssiin kiinalaiskilpailijoiden paineessa:

Koko juttu:
http://www.tekniikkatalous.fi/energia/maailma+tayttyy+kiinalaisista
Kiinalaiset valmistajat syrjäyttävät kovaa vauhtia länsimaista tuotantoa myös tuuliturbiinivalmistuksessa, kuten jo aiemmin tuli kirjoitettua:
http://www.f1-forum.fi/vb/showpost.php?p=1854210&postcount=102

Tuulivoimayhtiö Vestas vähentää yli 2 300 työntekijää
12.1.2012 11:00
A A REUTERS–AP
Maailman suurin tuulivoimaturbiinien valmistaja tanskalainen Vestas aikoo vähentää yli 2 300 työntekijää, pääasiassa Tanskassa. Vähennys leikkaa yhtiön työntekijämäärää kymmenellä prosentilla. Tavoitteena on saavuttaa 150 miljoonan euron säästöt vuoden loppuun mennessä.

Lisäksi yhtiö saattaa irtisanoa Yhdysvalloissa 1 600 työntekijää. Heidän irtisanomisensa toteutuu, jollei Yhdysvallat jatka uusiutuvan energian veroetuja.

Vestaksen tuotantokustannukset nousivat viime vuonna voimakkaasti, ja nyt yhtiö pyrkii leikkaamaan kustannuksiaan.
http://www.hs.fi/talous/Tuulivoimayhtiö+Vestas+vähentää+yli+2300+työntekijää/a1305553219274

The Danish company expanded rapidly until the economic downturn slowed investments in wind power. In addition, Vestas has lost market share to Chinese competitors.
http://www.deseretnews.com/article/700214870/Vestas-to-lay-off-more-than-2300-workers.html
 

Fasaldi

Well-known member
Liittynyt
2.8.2006
Viestit
670
Se aika, jolloin Suomi olisi pitänyt tehdä verotuksella yrityksille houkuttelevaksi, meni jo ajat sitten. Siitä junasta on jo pudottu.

Nyt kun valtiolla on paljon velkaa niin verotuksen keventäminen vain pahentaa tuota tilannetta. Eivät investoinnit ja yritykset tänne enää palaa vaikka nyt asetettaisiin niille verotuksella porkkanoita.
Nythän Obama yrittää juuri tuota. Lupaa verohelpotuksia yrityksille, jotta tuotantoa saataisiin palautettua Yhdysvaltoihin.

Obama maanittelee yrityksiä takaisin Yhdysvaltoihin
Yhdysvaltain presidentti Barack Obama lupailee verohelpotuksia yrityksille, jotka palaavat halpamaista Yhdysvaltoihin valmistamaan tuotteitaan.
Bloomberg
14.1.2012 17:05

Obama vetosi tällä viikolla yritysjohtajiin, jotta he toisivat ulkomaille ulkoistettuja töitään takaisin Yhdysvaltoihin ja auttaisivat samalla vähentämään maan työttömyysastetta, joka huitelee tällä hetkellä 8,5 prosentissa.

– Huolehdin siitä, että saatte hallituksen, joka tekee kaikkensa auttaakseen teitä menestymään, Obama lupaili yrityksille, jos ne palaisivat Yhdysvaltoihin.

Obama aloittaa ehdottamalla helmikuussa verouudistuksia, jotka tuovat työpaikkoja takaisin Yhdysvaltoihin ja sijoittavat sinne. Hän pyrkii myös vähentämään verohyötyä, jonka yritykset saavat siirtämällä tuotantoa ulkomaille.
http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/2012/01/14/obama-maanittelee-yrityksia-takaisin-yhdysvaltoihin/201220969/12?ref=ts_float_news

Jenkeissäkin julkinen sektori on jo vuosikymmeniä paisunut pullataikinan tavoin. Olisiko nyt viimeinkin aika muuttaa suuntaa?

http://www.bearishnews.com/wp-content/uploads/2009/08/debt-percent-gdp.jpg

http://www.usgovernmentspending.com/include/us_fed_debt_20c.png
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Kerrankin vois kuunnella Soinia, kyllä kansa tietää. Valitettavasti poliitikot vain luulevat kuuntelevansa kansaa.

Linkki!

Suomen vanhoilta suurpuolueilta on katkennut yhteys suureen äänestäjäkuntaan. Ne eivät enää tiedä, miten suomalaiset ajattelevat. Ne suunnittelevat näkemyksiään yleisölle, jota ei ole. Ne hakevat suurta yleisöä paikasta, jossa se ei ole.

Vaaliteltalle tulevaa, markkaa takaisin vaativaa kansalaista kohden on jossain kaksi, jotka pitävät eurosta kiinni. Jos puhetilaisuudessa neljä kuulijaa nousee todistamaan, että eläkeikää ei saa nostaa, kuusi istuu hiljaa ja ajattelee toisin. Nettikeskusteluissa ääntä on enemmän kuin suhteellisuudentajua.
 

Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Näin meillä pidetään hyvinvointia yllä sen yhdellä laidalla.

En usko yhdenkään asiantuntija olleen tietämätön eläkejärjestelmän tästä puolesta. Mutta hiljaa on osattu olla. Ja toitottaa että rikkaiden hyysääminen ei maksa meille mitään ja itse ovat etunsa hankkineet. Vitut.
 

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Näin meillä pidetään hyvinvointia yllä sen yhdellä laidalla.

En usko yhdenkään asiantuntija olleen tietämätön eläkejärjestelmän tästä puolesta. Mutta hiljaa on osattu olla. Ja toitottaa että rikkaiden hyysääminen ei maksa meille mitään ja itse ovat etunsa hankkineet. Vitut.
Ihan hyvillä mielinhän makselen sikarikkaiden ylisuuria eläkkeitä. Itse pääsee sitten aikanaan kerjuulle kun koko systeemi on jo kupeena ja nuoriso karannut ulkomaille.
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Rekisteröity lisäeläke on 1960-luvulla perustettu lisäeläkejärjestely, joka perustui työnantajan ja työntekijän väliseen sopimukseen, ei pakolla vakuuttamiseen kuten normaali työeläke. Vakuutusmaksuja koottiin rekisteröidyn lisäeläkkeen ottajilta periaatteessa niin paljon, että ne riittäisivät koko eläkeajalle.

Etk:n antamista tiedoista käy kuitenkin ilmi, että rekisteröityyn lisäeläkerahastoon kootut vakuutusmaksut tuottoineen riittävät peittämään vain kolmanneksen kustakin lisäeläkkeestä. Loput rahat eli kaksi kolmannesta maksetaan yhteisestä tasausrahastosta.
Onkohan tuo järjestely edes lain mukainen? Mun mielestä, noita lisäeläkkeitä pitäisi leikata tuo 2/3 tai periä se sitten työnantajalta, joka sopimuksen on tehnyt.
 
Viimeksi muokattu:

oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491
Kauppalehdessä oli hyvä juttu siitä että Suomessa on liian usein jotkut vaalit. Seuraavan seitsemän vuoden sisään Suomessa on kaksi vuotta jolloin ei ole mitään vaaleja. Aina on jotkut vaalit jonka vuoksi muutoksia ja toimenpiteitä lykätään. Jokainen puolue pelaa varman päälle joka vuosi ja mitään ei saada aikaiseksi. Viime vuonna ei voitu mitään tehdä, koska tänä vuonna on pressan vaalit ja kunnallisvaalit. Ehkä ensi vuonna jotain saadaan aikaseksi kun ei ole mitään vaaleja. Toisaalta sitä seuraavana vuonna onkin taas europarlamenttivaalit, sitten seuraavana eduskuntavaalit ja 2016 taas kunnalisvaait. Sama koskee myös koko EU:ta. Aina on jossain maassa vaalit, josta syystä päätöksiä ei voida tehdä.
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Tuo on kieltämättä yksi ongelma. Toinen merkittävä asia on tehtyjen päätösten vaikutusaika. Jos nyt tehdään joitakin talouteen vaativia päätöksiä, niin kokonaisuudessaan niiden seuraukset vaikuttavat muutaman vuoden päästä. Tästä syystä erilaisten taloudellisten etujen jakaminen on poliitikoille mukavaa hommaa. Rahaa ilmestyy äänestäjille heti, mutta kustannukset vasta paljon myöhemmin. Toisaalta valtion taloudessa säästöt näkyvät äänestäjille heti, mutta vaiktuskset kansantalouteen muutaman vuoden päästä. Se suosii holtittomuutta ja tuhlailua.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Kuntauudistus yksi näistä suurista. Presidentinvaalienhan jälkeen sekin oltiin julkaisemassa, jottei Niinistön kannatukseen tulisi kuprua. Paras tietty olisi samaan ajoittaa nämä kolmet vaalit, esim neljän vuoden välein. Sekään ei tietty ennen vaaleja tekemättömiä päätöksiä vähentäisi kannatuksen katoamisen pelossa.
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Tässä yhteydessä voisin viitata ylle postaamaani kolumniin. Poliitikot vain pelkää kanssaa, joka ymmärtää muutosten tarpeen paremmin kuin uskotaan.
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Esimerkiksi vuoden 2007 eduskuntavaalien alla erityisesti SDP, mutta myös muut puolueet höpöttivät kiivaasti jakovarasta. Ei niille poliitikoille tulee mieleen, ettei sitä rahaa riitä vaikka lampaille syöttäis, eikä kaikkea tarvitse käyttää välittömästi ja velkaantumalla.
 

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Esimerkiksi vuoden 2007 eduskuntavaalien alla erityisesti SDP, mutta myös muut puolueet höpöttivät kiivaasti jakovarasta. Ei niille poliitikoille tulee mieleen, ettei sitä rahaa riitä vaikka lampaille syöttäis, eikä kaikkea tarvitse käyttää välittömästi ja velkaantumalla.
Demarithan hävis ne vaalit jakovarapuheillaan ja porvarit sitte jakoi hyvää sinne sun tänne.
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Demarithan hävis ne vaalit jakovarapuheillaan ja porvarit sitte jakoi hyvää sinne sun tänne.
Hävishän ne, mutta saivat kaikki muutkin höpöttelemään jaettavasta.

Terve järki kun puoluejohtajilta puuttuu tai vähintään uskallus sanoa "mikä helvetin jakovara"
 

oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491
Minulla olisi erinomainen ehdotus kansantalouden ja -terveyden parantamiseksi. Tuloveroprosentti määräytyisi rasvaprosentin mukaan.
 

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Minulla olisi erinomainen ehdotus kansantalouden ja -terveyden parantamiseksi. Tuloveroprosentti määräytyisi rasvaprosentin mukaan.
Kannatat siis pienituloisten verotuksen äärimmäistä kiristystä ja varakkaimpien verovapautta.
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Minulla olisi erinomainen ehdotus kansantalouden ja -terveyden parantamiseksi. Tuloveroprosentti määräytyisi rasvaprosentin mukaan.
Toinen vaihtoehto olisi järjestää lottoarvonta, jonka yhteenlasketuilla luvuilla määräytyy veroprosentti.
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Minulla olisi erinomainen ehdotus kansantalouden ja -terveyden parantamiseksi. Tuloveroprosentti määräytyisi rasvaprosentin mukaan.
Tässähän täytyy olla jonkinlainen siirtymäaika. Lisäksi perimä- tai geenivähennys on tarpeen.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Henna Virkkunen JHL:n Motiivi-lehdessä sanoi:
Paras-hankkeessa kuntien henkilöstölle taattiin viiden vuoden työsuhdeturva kuntien yhdistymisissä. Kuntaministerin mukaan hallitusohjelmaan on kirjattu, että suoja kuntauudistuksessa samaa tasoa.

- Ei siinä kirjauksessa paljoa liikkumavaraa ole. Uskon vahvasti, että kuntasektorille on lähitulevaisuudessa pikemminkin pulaa henkilöstöstä kuin siitä, että väkeä olisi liikaa.
Pulaa ei minkään alan johtajista ja paperinpyörittäjistä niin paljon onkin ollut.
 
Ylös