Vauhti tai sen puute. Jos Hulkenberg Sauberilla kepeästi ohittaa Alonson suoralla niin..... Jos muistan oikein niin Astonit ajoivat aika-ajot mid -seoksella ja tuo hard -seos ei sitten kisoissa toiminut lainkaan. Arvalujahan nämä ovat miksi auto oli aika-ajoissa huomattavasti parempi.
Lisäksi meni kyllä ne varikkoajoitukset osin päin mäntyä. Heillä oli parhaimmillaan oikeastaan aika hyvinkin pullat uunissa. Ei ole muuten ollut kaikessa median valokeilahiljaisuudessa ensimmäinen kerta tällä kaudella miten on mokattu verraten jopa hyvätkin mahdollisuudet pisteille kaikkiin niihin ongelmiin nähden ja ei ihme, että Alonsolla keitti yli.
Ehkä tuon epäonnisimman kuskin tittelin Alonso voisi suoraan luovuttaa vallan muille tahoille. Siellä on muun muassa Tsunodaa, Sainz Junioria ja pari muutakin kuljettajaa kuten myös Gaslykin sen ansaitsemaan tältä vuodelta kokonaiskuvaa katsoen mikäli ei olisi niin urpo kuin olisi.
Urpo-Gasly kun pilasi Tsunodan Jeddahin hyvän aika-ajosijoituksen kisaan kolaroimalla hänet pois kisasta tuhoamalla japanilaisen hyvinkin hyvän pistemahdollisuuden kisaan ja tuomalla osin nämä paineet niin Miamiin kuin tänne Imolaan juuri tuosta syystä.
Jeddahissa koko aika-ajon kärkikahdeksikko Tsunoda huomioiden mahtui 0,9 sekunnin sisään ja eihän Verstappenkaan saanut paalupaikkaa kun työn ja tuskan sadasosan turvin.
Miamissa kuten Imolassa Tsunoda sai pisteitä ja päälle vielä Miamin pienoiskilpailun pisteet.