Hakutulokset

  1. Estate

    Vuoden 2008 verotus

    Taas on se aika vuodesta, kun verottaja muistaa meitä tavallisia tallaajia mukavalla kirjeellä. Veroilmoitukset tipahtelevat postiluukuista ja on korjailun aika. Itse olisin ensimmäistä kertaa elämässäni saamassa palautusta, 151,51 euroa, mutta ulkomaan tulot pitäisi vielä ilmoittaa...
  2. Estate

    Öljypuun hedelmät

    Tuli tänään tehtyä kreikkalaista salaattia, johon tietysti kuului myös oliiveja. Kokeilin "lapsille sipulia" -metodia, eli pilkoin öljymarjat tosi pieniksi, mutta silti niitä oli jäänyt iso kasa paremman puoliskon lautaselle. Ei vaan uppoa. Minä sen sijaan olen muutama vuosi sitten alkanut...
  3. Estate

    Professori: "Naikaa silloin kun se on mahdollista"

    Tässä neuvoa asiantuntijalta: ;)
  4. Estate

    Tuliaisia Ruotsista

    Kylmän tuulen puhaltaessa ja veden virratessa taivaalta kääntyvät ajatukset väkisinkin syksyisiksi. Lehtipuhallin oli viimeinen niitti; kesä on loppumaisillaan. Tämän kesän taittuminen syksyksi tarkoittaa minulle myös paluuta Suomeen täältä länsinaapurista. Kahden viikon päästä jo raahaan...
  5. Estate

    Putkiongelma

    Tiskialtaissa vain lilluu vesi eikä putki tunnu vetävän millään. Muutamaakin putkenavaajaa jo kokeiltu, Pirkan myrkkyn annettiin vaikuttaa yön yli. Keittiö on täynnä likaisia tiskejä eikä kaapista tahdo löytyä puhdasta astiaa. Onko vinkkejä? Tulisiko joku tänne vähän rassaamaan putkia?
  6. Estate

    Käyttäjätili pyyhkiytynyt XP:ssä

    Tässä koneella on useampi käyttäjätili ja kun pikkuveljeni tänään kirjautui sisään omaansa kone oli kuulemma sanonut jotain, että poistaa vanhat tiedot luo nyt tälle uuden tunnuksen tms. Se sitten myös oli tapahtunut, kaikki asetukset olivat alkuperäisinä eikä missään omissa tiedostoissa mitään...
  7. Estate

    Koska sinulta on viimeksi kysytty paperit kaupassa?

    Törmäsin Helsingin Sanomien sivuilla tällaiseen uutiseen: Ei nyt hirveitä määriä tai hirveän usein tule alkoholia ostettua, muttei kyllä kovin usein ole papereitakaan kyselty, kun olen niissä merkeissä asioinut. Joskus alkusyksystä lähikaupassa puolituttu myyjä (joka varmaan ainakin...
  8. Estate

    Juskasen ja S.A:n miestenarvostelutoikki

    Tehotiimi S.A ja Juskanen on valmiina arvostelemaan foorumistien ehdottamia miehiä. Tökimme epäkorrekteihin paikkoihin - ja lujaa! Mitään takuuta emme anna, että juuri Teidän ehdotuksenne arvostelun kohteesta tullaan käsittelemään, mutta yrittänyttä ei laiteta - vai oliko se päinvastoin...
  9. Estate

    Odottaako tosi rakkaus?

    Annual seksipollia lukiessani johtuivat ajatukseni hiukan eri teille, samaa kuumaa puuroa tavallaan kierrellen kyllä. Kun täällä näemmä puidaan moraalin kysymyksiä päihteiden osalta, heitänpä teille toisen pallon. Tässä kamalassa riettaassa (;)) yhteiskunnassamme esiaviollisesta seksistä on...
  10. Estate

    Leivonta

    Leivotko? Oletko kenties oikea jauhopeukalo vai eikö mikään onnistu? Tai eikö sinua vain kiinnosta koko touhu? Mitä leivot? Mitä haluaisit osata leipoa? Uskallatko tarjota leivonnaisiasi muillekin ihmisille? Tiistaina tuli yhtäkkiä sellainen ajatus, että haluaisin leipoa pullaa. En muista...
  11. Estate

    Tontut kuuntelevat

    Enää kaksi kuukautta jouluaattoon! Muistakaa olla kilttejä! :)
  12. Estate

    Paras patukka?

    Mikä on suosikkisi suklaapatukoiden kirjavasta joukosta? Livahtaako se suuhusi useinkin? Onko suklaa vain paholaisen keksintö lihottamiseksesi? Mulla on tässä syksystä alkaen ollut päällänsä Brejk-kausi. Toinen suosikki on Lion. Vaikka useammin tulee ostettua sitä Rainbow'n versiota...
  13. Estate

    Riippuvuus?

    Onko aistittavissa jotain riippuvuuden poikasta, jos varttia vaille yksi nousee, laittaa koneen päälle ja alkaa lueskella foorumia? :doubtful: En kyllä vielä nukkunut, joten en voi sentään sanoa heränneeni tätä varten.
  14. Estate

    Foorumin teinitytöt

    Meitähän täällä riittää: minä, jenan, Cinderella007, Thyella, Wilzku... Joskus aikoja sitten muistelisin jonkun sekoittaneen mut jenaniin, kuinkahan on nykyään laita, olemmeko mekaikki vain harmaata massaa? Erotatteko meidät toisistamme? Olemmeko mielipidesamiksia? Erotammeko itse itsemme?
  15. Estate

    Terve foorumistit!

    Toi pikkuammu oli mennyt tänään laitumelle syntymään. Jo kolmas päivä sen odotettiin putkahtavan. Pitihän siitä käydä ottamassa muutama kuva. :) U-vuosi ja lehmä vasikka, nimi-ideoita? Emäkin kuvioissa
  16. Estate

    Webbicäm

    Miten saa helpoiten laitettua webcamshow'n pystyyn?
  17. Estate

    Foobar2000

    Alkoi toi winamppi ottaa päähän siinä määrin, että meinaan siirtyä tähän. Käyttääkö joku muu forumisti, jotain vinkkejä?
  18. Estate

    P-Koreassa tapahtuu?

    Kuulemma on rakastetun johtajan kuvia poisteltu julkisilta paikoilta.
  19. Estate

    Arafat huonossa kunnossa

    BBC ja http://www.helsingin sanomat.fi/tuoreet/artikkeli/1076154361519 uutisoivat. Mitenhän tämä vaikuttaa tilanteeseen Lähi-Idässä...
  20. Estate

    Trulli naimisissa

    Jarno Trulli yllätti ainakin mut kertomalla lehdistötilaisuudessa menneensä naimisiin Barbaransa kanssa. Onnea heille :thumbup: En katsonut koko lehdistötilaisuudesta muuta kuin Trullin italian kieliset kommentit ja sitten olin ihan äimän käkenä :)
Ylös