Vaikka sympatiat tässä keississä on enemmän Maxin puolella, niin olen silti sitä mieltä, että ehkä tarvitsi tällaisen ravistelun, ihan jo MM-taistelun kannaltakin, että mestaruus on kaikkea muuta kuin varma. Sitten vain jää roimasti jossittelun varaa, jos häviää lopulta mestaruuden vaikkapa 10...
Voipi tulla esimerkiksi Zandvoortissa melko mielenkiintoinen kisa jos yksittäisiä kisoja tulevista pitäisi nostaa esille. Ainakin pelissä rata vaikuttaa pirun kapealta eikä ylimääräistä tilaa ole juuri mitään. Nyt on kaksi kertaa käynyt niin, että Verstappenille on tullut keskeytys puun takaa...
Tässä vain tulee Hamiltonille kuin hopeatarjottimella tilaisuus sulattaa suurin osa tappioasemastaan MM-pisteissä etenkin, jossei tule penalteja tuosta kolarista.
Tämä mennyt itseltä jotenkin täysin ohi oikeissa kisoissa, mutta kilpaileeko Mazepin neutraalin lipun alla? Ainakin Codemastersin/EA:n juuri julkaistussa pelissä sillä oli lippuna maailmankartta Venäjän sijaan.
Monzan kisan lipunmyynti ei vieläkään ole alkanut, vaikka esimerkiksi 5 myöhempään kisaan jo saa? Tätä vähän itse tässä pohdiskelen, etenkin kun koronan kakkospiikki tulisi käteen 26.8 eli tekisi ainakin reissusta melko lailla terveysturvallisemman.
Jollain tapaa näen tässä kuviossa Mersulla samaa kuin Häkkisen aikana McLarenilla, etenkin niinä vuosina kun Mika ajoi mestaruudesta. Milloinkaan ei taidettu suoranaisesti myöntää, että Mika on ykköskuski, vaikka siis 1998-2000 jokainen kyllä pystyi päättelemään miten asia oikeasti on. Ja eipä...