Hakutulokset

  1. Suomen MM-ralli 2022

    Jaahas, sinne meni Huttusen tulos. Tuntuu että muut paitsi Toyotat on koko ajan tien varressa. Oliko osuma vai hajosiko itsekseen?
  2. Suomen MM-ralli 2022

    Onko tuo järkkäri? Ei oikein erota pieneltä screeniltä. Toivottavasti tämä pätkä ajetaan, Secto Rally -app muistuttelikin sijoittautumisesta.
  3. Suomen MM-ralli 2022

    Oli kyllä sellaista sekoilua ja ihan vastaavaa perseilyä Laukaa2:ssa myös, että onneksi sitä ei peruttu. Hienoa että yleisöä tosi paljon, mutta on kyllä harvinaisen sietämätöntä menoa osalla katsojia. Toiseen aiheeseen, pystyin skippaaman Areena-kokeilun ja päädyin Ässämäen loppuun. Vartti...
  4. Suomen MM-ralli 2022

    Olen käynyt kerran tuollaisella areenalla ja kokemus oli hämmentävä, mutta luulen että moni satunnaiskatsoja tykkää noista eniten. Noh, mutta kukin tavallaan. Esiimerkkinä tuo kurvi näyttää ihan siistiltä paikalta. Voisi perehtyä tuohon paikkaan vaikka.
  5. Suomen MM-ralli 2022

    Onkos tuo Sahloinen-Moksin Areena millainen? Olin hitusen toista paikkaa suunnitellut, mutta tuonne ainakin pääsee ja mahtuu parkkiin (Laukaalla meni tiukoille, ehdin juuri ennen kuin alue täynnä)
  6. Suomen MM-ralli 2022

    Oliverin pitäisi kyllä käydä hakemassa vauhtia alempaa. Ei tuosta ole tullut yhtään mitään tällä kaudella.
  7. Suomen MM-ralli 2022

    Laukaassa ihan älyttömän paljon porukkaa. Varmaan pari kertaa enemmän kuin viime vuonna.
  8. Suomen MM-ralli 2022

    On kyllä kova ääni näissä uusissa autoissa.
  9. Suomen MM-ralli 2022

    Onkos kukaan ehtinyt jo huoltoparkissa/Paviljongissa käydä? Onko siellä mitään kalustoa tänä vuonna näytillä? (muita kuin nyt kisassa olevia siis)
  10. Suomen MM-ralli 2022

    Saa nähdä miten itse kisassa käy, mutta ihmetyttää mikäli Oliver tulee maaliin ilman kommelluksia. Potentiaalia on, mutta onhan hän aivan raakile vielä.
  11. Suomen MM-ralli 2022

    Mistä olet katsonut? Foreca ainakin näyttää lauantaille : https://www.foreca.fi/Finland/Jamsa/details/20220806 Laitoin tosin paikkakunnaksi Jämsän, mutta ei kai siinä alueella niin heittoja luulisi olevan? Muutenkin yllättävän paljon kyllä vaihdellut nuo ennusteet. Tänään ja perjantaina...
  12. Suomen MM-ralli 2022

    On muuten paljon porukkaa tuossa risteyksen katselualueella shakedownissa. Huh huh.
  13. Suomen MM-ralli 2022

    Toivotaan suomalaiskuskia voittamaan, sillä että kuka heistä sen vie ei ole niin väliä. Eikös 2017 ole edellinen voitto tullut täällä ?
  14. Kalle Rovanperä - Pojasta polvi paranee jne

    No ei ole vielä ainakaan ollut mitään ongelmia?
  15. Suomen MM-ralli 2022

    Ai perhana kun alkaa fiilis nousta :) Vaikka piti olla jo suht selkeet paikat valittu niin jotenkin kevyt mehustelu alkoi vielä Joonaksen videoiden jälkeen ja suunnitelmat vielä levälleen. Noh, huomenna Paviljongin kautta Harjulle, eiköhän illalla ehdi perjantain lyömään lukkoon.
  16. Ralliaiheista kuunneltavaa/katseltavaa/luettavaa

    Oli kyllä hieno. Harmi että Kankkunen ja Mäkinen olivat niin pienessä osassa. Tosin suomessa niin monta vanhaa tähteä tässä lajissa että kaikkien tarinaa ei voida käydä läpi tietenkään.
  17. Suomen MM-ralli 2022

    Onneksi kisa alkaa jo huomenna niin on muuta puhuttavaa kuin ralli-illan närkästymiset suuntaan tai toiseen.
  18. Kotimaan rallikausi 2022

    Onko tänä vuonna tuota Historicin reittiä julkaistu missään? Pelkästään lauantaina ehtisi, mutta ei kyllä kiinnosta lähteä Tuulokselle asti ostamaan rallipassia ja sitten kiireellä miettimään mihin mennä.
  19. Kuskispekulaatiot 2023

    Ei saakeli mitä sekoilua :D Tälläistä ei olekaan hetkeen nähty.
  20. Jari Huttunen-Syväjäämies

    Juu no totta tuokin.
Ylös