Hakutulokset

  1. Suomen MM-ralli 2022

    Itse olen suosiolla skipannut Ruuhimäen. Viimeksi tainnut olla siellä 2015? Onhan se komea pätkä, mutta tuntui joka vuosi kasvavan yleisömäärät ja sitä myöten ryysis parkissa ja katsomossa tietty että ennemmin mennyt muualle. Sama luultavasti tänä vuonna taas.
  2. Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Mielestäni ei. Tällöin 2002 tuo dominointi nyt oli kuitenkin vasta ekaa kautta. 2003 oli jo aivan eri juttu ja huippujännä kausi. Lisäksi autot mielenkiintoisempia ja jännittävämpiä seurata "pelkästään" ajellessa. Hybridiaikakauden alku on omalla seuraamisajalla (90-luvun lopulta alkaen)...
  3. F1-Uutisia 2022

    Onhan nuo tämän kauden kisat olleet mielenkiintoisempaa tavaraa kuin mikään vuosien 2014-2020 välillä.
  4. MM-rallikausi 2022

    Saadaanko ollenkaan? Mites näiden autojen kehitystä onkaan nykyään rajattu?
  5. Kalle Rovanperä - Pojasta polvi paranee jne

    Kyllä Evans on reilusti kehittynyt. Se oli jonkun aikaa piilossa Fordin yleisen hyytymisen vuoksi. Itse laskisin Neuvillen, Tänäkin ja Evansin suunnilleen saman tasoisiksi kuskeiksi tällä hetkellä. Kauden vire vaihtelee ja kaikilla omat vahvat ja heikot kisansa. Kallen tämän kauden taso on...
  6. MM-rallikausi 2022

    Näissä hitaissa soraralleissa usein edellä. Nopeissa kisoissa vähän aina jäljessä se on totta.
  7. MM-rallikausi 2022

    Mielestäni Neuvillea aliarvioidaan kyllä rankasti. Yllättävän usein kuitenkin ihan ajamallakin Ott:n edellä kanssa.
  8. Viron MM-ralli 2022

    Kyllä Toyota ja Kalle dominoi aivan ylivoimaisesti. Meno kuin Ogierilla 2013. Toivottavasti Hyundai ja Ford herää.
  9. Kotimaan rallikausi 2022

    Onko Lahti Historic Rallyn osallistujia missään? Se AKK:n kiti näyttää ainakin minulla vielä 0 osallistujakohdassa.
  10. F1-Uutisia 2022

    Kyllähän tuosta porua on ollut paljon aiemmin jo. Olikohan se juuri vanha A1 ring missä porukka veti aivan miten sattuu ekan mutkan.
  11. Suomen MM-ralli 2022

    Tuossa "lossimutkassa" tuli viime vuonna oltua Laukaassa. Mielestäni oli tosi hyvä paikka. Porukkaa oli yllättävän vähän, varmaan johtuen siitä, että Ruuhimäki vei ison osan katsojista sinä päivänä. Ja oli todella kylmä aamulla, tänä vuonna sitä ei luultavasti tarvitse murehtia. Sen verran erona...
  12. Formula 1 - 2022 - 11 - Itävallan GP

    Harmi kun oli juuri tässä kisassa Valtterilla tuo lähtöruuturankku. Olisi ollut mahikset tosi hyville pojoille.
  13. Suomen MM-ralli 2022

    Jos ei autoa ole käytössä niin suosittelisin ehdottomasti tuota bussia. Kävin sillä 2016 katsomassa ekan päivän kun kaveri pääsi vasta illaksi mukaan. Oli ihan kivaa.
  14. Formula 1 - 2022 - 11 - Itävallan GP

    Niillähän oli joku kisa missä palkintona oli matka tuonne. Onpa muuten tosi paljon sponsoreita Red Bullilla.
  15. Formula 1 - 2022 - 11 - Itävallan GP

    Eikö nyt kannattaisi vetää all in ja vaihtaa kaikki mahdollinen vaikka varmuuden vuoksi kun lähtöruutu niin surkea?
  16. Formula 1 - 2022 - 11 - Itävallan GP

    Ei ole helppoa lajin fanille jättää väliin. Harmi kun huomenna on normaalimpi järjestys kisaan kuin aika-ajojen jäljiltä.
  17. Formula 1 - 2022 - 11 - Itävallan GP

    On kyllä tylsiä nämä sprintit.
  18. Suomen MM-ralli 2022

    Odotin isompaa kisailijamäärää, mutta ei se viime vuonna pahemmin häirinnyt. Onkos vetomiehet julkaistu (ja niiden aikataulu) ?
  19. Extreme E

    Ilmeisesti Sainz isossa kolarissa, mutta kaikki Okei?
  20. Suomen MM-ralli 2022

    Toivottavasti saa testata kunnolla. Upea mahdollisuus ja hieno nähdä mihin riiittää.
Ylös