Hakutulokset

  1. MM-rallikausi 2022

    Rally GB?
  2. MM-rallikausi 2022

    Hienoa Breen! Kehittynyt pikkuhiljaa ja huomaamatta jo yllättävän hyväksi kuskiksi. Toivottavasti Fordin auto ensi vuonna olisi kelvollinen. Toivottavasti Oliver kehittyy kovasti. Muuten on Hyundailla kova paikka pitää kaveria reenailemassa tuolla vaikka romua tulee.
  3. Rallipäiväkirja

    Oma yhteenveto, reissussa perjantain aamuyöstä sunnuntaihin. Kilsoja autolla n. 500, jalan noin 40 km. Yksi hyvin, hyvin täpärästi vältetty hirvi- tai peurakolari. Aamuyöllä en kerennyt muuta kuin lämäämään jarrut pohjaan. Tuurilla se riitti justiinsa ja iso elukka kerkesi jaloitella alta pois...
  4. Suomen MM-ralli 2021

    Melkoisia määriä tuli käveltyä tuolla rallin aikana. Perjantaina yli 13,5 km, lauantaina 20 km ja sunnuntainakin arviolta noin 5 km. (Tuon päivän askelmittarin lukemasta vaikea sanoa mikä oli rallin osuus kun muutakin puuhaili) Aika paljon helpommallakin olisi toki päässyt jos olisi jäänyt...
  5. Suomen MM-ralli 2021

    Joo kävi kyllä hiukan säkä että edeltä tippui kuskeja pois. Evans olisi muuten päässyt vielä lähemmäksi mm-taistelun suhteen.
  6. Suomen MM-ralli 2021

    En ole ikinä nähnyt Jyskälässä näin paljoa kännisekoilua kun tässä rallissa. Olisin olettanut itse että syksy niin meno rauhallista, mutta jo shakedownilla sekoilua, pahin taisi olla Kakaristolla ja Ässämäellä (mitä itselle tuli eteen siis) Ässämäeltä pois lähtiessä esim. kännissä olevat...
  7. Suomen MM-ralli 2021

    Aika raikas keli tosiaan. Mutta ainakin tuulesuojassa niin ei tunnu niin kylmältä kuin Arvajalla eilen.
  8. Suomen MM-ralli 2021

    Olikos tuo tie 3291 Jämsästä pätkään päin nyt käytössä vai ei? En muista missä näin infoa tuohon liittyen niin en pysty tarkistamaan. Applikaatiossa ei näy mitään siitä? Mietin tällä hetkellä parkkialue 2 ja 4 välillä. Eikös molemmista sitten pääse tarvittaessa poistumaankin ettei tarvitse jäädä...
  9. Suomen MM-ralli 2021

    Onpa kiva nähdä rallia paikan päällä! Yleisöä todella paljon, mielenkiintoinen syksyasetelma. Ensimmäisenä negatiivisena tulee mieleen pienen osan yleisöstä toiminta. Jo shakedownilla oli vaarallisissa paikoissa, lisäksi melkoista kännisekoilua osalla mitä ei ole tullut vastaan vuosiin...
  10. Suomen MM-ralli 2021

    Oma fiilis vain, mutta tuntuu että väkeä oli shakedownissa jo todella paljon? Etenkin ulkomaalaisia, Ranskaa ja Venäjää? kuului todella paljon.
  11. Suomen MM-ralli 2021

    Okei. Pitääpäs katsastaa mikäli on täynnä. Latasin parkkiapplikaatiotkin valmiiksi jo. Nyt nukkumaan että jaksaa aamulla ajella shakedownille. Hyvää rallia kaikille!
  12. Suomen MM-ralli 2021

    Jaahas, suunnitelmat muuttui lauantain osalta ja pitää Harjulle suunnata lauantaina. Herääkin kysymys että mihin auto? Matkakeskuksen lähellä on parkkitalo, mitäs muita siinä on lähellä? Tosin oletan, että sinne kyllä sopii jokatapauksessa, kerran muistaakseni jouduttiin auto jättämään muualle.
  13. Suomen MM-ralli 2021

    Huomenna aamulla 8 eteenpäin
  14. Suomen MM-ralli 2021

    Oliver on kyllä pahasti raakile. Huima määrä romua tulee.
  15. Suomen MM-ralli 2021

    Ai että, kohta mennään! Montas ajokertaa keskimäärin noi wrc kuskit on ajelleet shakedownissa? Ei ole aikoihin shakedowneja tullut seurattua ollenkaan. Katsellut noita testivideoita, osassa ajettu hämärässä ja pimeälläkin :) Jumaliste nuo valot on kirkkaat nykyään.
  16. Suomen MM-ralli 2021

    Tämä voi olla tuon bingon tasoinen kysymys, mutta onko nuo peltoparkkien hinnat mainittu jossain? En koko katsojaopasta ole vielä lukenut, mutta ei vielä ainakaan tullut vastaan. 5€ muistaakseni taisi olla aiemmin, mutta 2018 viimeksi käynyt niin toki voinut muuttua. Sen puoleen relevantti info...
  17. Suomen MM-ralli 2021

    Jaahas, eli ilmeisesti nyt ei tarvitse rekisteröidä niitä passeja mihinkään. Kuulemma kaikki postitettukin. Ralliaplikaatio pitäisi tulla myöhemmin tällä viikolla.
  18. Suomen MM-ralli 2021

    Tuo parantut sääennuste kuulostaa hienolta. Eipä ole peltoparkitkaan toivottavasti aivan niin pehmeänä. Plus toki paljon kivempi olla penkallakin.
  19. Venäjän GP 2021

    Todennäköisesti helkkarin hyvä ratkaisu Mersun kannalta, mutta onhan tämä melkoisen likaista ja irvokasta touhua urheilullisuuden kannalta. Ei Mersulla pitäisi olla omalla ja Hamiltonin tämän kauden mokilla enää mitään mahdollisuutta roikkua mukana niin nyt turvaudutaan tälläisiin temppuihin. Ei...
  20. Venäjän GP 2021

    Hidastelee enemmän Maxia. Ei tuossa mitään muuta järkeä ole.
Ylös