Hakutulokset

  1. Bukko

    F1-Uutisia 2024

    Kyllä viime kisoissa DR on ollut täysin YT:n tasolla. Tiukkaa on ja tilanteet vaihtelevat puolin ja toisin.
  2. Bukko

    Liikunnan ja kuntoilun riemua 2017-2018

    Jos kansainväliselle tasolle mielii, kyllä sitä on kuitenkin runsaasti juostava. Pelkkä ulkojuoksu on huono, mutta perus pk:ta voi loistavasti tehdä myös hitaammallakin kelillä. Nastalenkkareilla ja hyvin auratuilla pyöräteillä pärjää kuntoilija pitkälle. Joskus lämpötila tai runsas lumentulo...
  3. Bukko

    F1-Uutisia 2024

    Perez ajaa todella heikosti, kun kaiken maailman Bearmanitkin vaan tulee ja ajaa ensi yrittämällä paremmin.
  4. Bukko

    F1-Uutisia 2024

    Kyllä DR mielestäni paremmin kurvailee kuin Perez.
  5. Bukko

    Entisten F1-kuljettajien kuulumisia nykyään

    Minä ajattelin, että homo voi tarvittaessa nostaa homokortin, joka vapauttaa kaikista syytöksistä.
  6. Bukko

    Liikunnan ja kuntoilun riemua 2017-2018

    Rennot tuntemukset nyt kun on kolme viikkoa tehnyt sykerajojen mukaan. Tuntuu että palautuu ja palautuu eikä rasitu ollenkaan. Jännää nähdä kulkeeko ensi viikonloppuna maratonilla, onko kestävyyskunto säilynyt vai romahtanut. Siitä riippuen sitten valitsen minkä matkan juoksen Vantaalla, vai...
  7. Bukko

    Entisten F1-kuljettajien kuulumisia nykyään

    Ralf Schumacher ryösti Coralta parhaat vuodet. Teki pojan tämän kanssa ja sitten heitti nurkkaan kuin käytetyn lenkkarin. Lisäksi Cora on pettynyt, ettei Ralf kertonut hänelle homoseksualisuudestaan ennen kaapista tuloaan. https://www.iltalehti.fi/formulat/a/bd255d38-44e6-4658-a387-c1df1357276a
  8. Bukko

    Search Womans in your city for night - Verified Females

    The headline says verified females.
  9. Bukko

    Search Womans in your city for night - Verified Females

    How much does one night with your girl cost?
  10. Bukko

    Syön Parhaillaan

    Makkispekkikset.
  11. Bukko

    Kuskispekulaatiot 2026: Tuolit täynnä

    Onko tuo mairittelevaa että on hyvä wingman?
  12. Bukko

    Miten pukeudut? Mitä kenkiä käytät?

    Pukeuduin yöksi Nike Aeroswift juoksuvaatteisiin. Shortsit ja hihaton paita.
  13. Bukko

    Liikunnan ja kuntoilun riemua 2017-2018

    Juu 80/20 prinsiippiä ole noudattanut silloin kun oman pään mukaan treenaan. Hiihdossa ja pyöräilyssä sopiva teho tulee luonnostaan, juoksussa on hankalampaa juosta riittävän kevyesti. Tänään oli advanced marathoning ohjelman viimeinen tehotreeni ennen 24.8 maratonia, 4x1.2km 4.52/km. Lauantaina...
  14. Bukko

    Postipakettien liveseuranta

    Paketti on noudettavissa. Nopeasti liikutti Matkahuolto Suomen päässä.
  15. Bukko

    Red Bull Racing 2025 - Uusin eväin uuteen nousuun?

    Kivasti pilasivat formuloita pari vuotta keksinnön sallimalla.
  16. Bukko

    Juomisilmoitukset #5

    Kahvia, Kultakutri tummapaahto.
  17. Bukko

    Syön Parhaillaan

    Riisipuuroa ja sekahedelmäsoppaa.
  18. Bukko

    Postipakettien liveseuranta

    Tuli ennakkoilmoitus matkahuollolle saapuvasta paketista.
  19. Bukko

    Liikunnan ja kuntoilun riemua 2017-2018

    En ole kyllä vakuuttunut uusien sykerajojen mukaan peruskunnon treenaamisesta. Lenkit menee kähöillen. Ei se tunnu miltään treeniltä, kun kävelee. Mutta uhraan nyt tähän kokeiluun puoli vuotta, ja vedän sitten johtopäätökset. Eipä se kunto kohoilevilla sykkeilläkään tuntunut paranevan, vaikka...
  20. Bukko

    Syön Parhaillaan

    Pinaatti- ja verilettuja puolukkahillolla.
Ylös