Hakutulokset

  1. Formula 1 - 2024 - 4 - Japanin GP

    Edelleen kyse ei ole mielestäni edes tallitoveri-vertailusta. Onko Leclerc riittävän hyvä ykköskuski Ferrarille, minun mielestä ei. Jotain kertaa myös sekin, että ottavat Hamiltonin sillä uhalla että dynamiikka särkyy täysin. Tällä parilla olisi/on saavutettu suht niitä suorituksia, mihin...
  2. F1-Uutisia 2024

    Keltainen lippu liehuu ennen kuin auto on pysähtynyt. Lippumies on saanut luvan tai ei. Ennen ulosajoako se pitäisi liputtaa. Hyvin ovat olleet hereillä. Eli todennäköisesti saavatkin tehdä omia päätöksiä ja tässä on tehty. Samoin Stroll taisi tulla mutkaan ekana ja sillä oli tiedossa...
  3. F1-Uutisia 2024

    Oletko kuullut sellaisesta termistä kuin ryhmäkuri ja esimies. Eiköhän virkailijoille ole terotettu, että he toimivat ohjeiden mukaisesti. Kaikkihan tuon älyää, että keltainen lippu tiskiin, mutta he odottelevat lupaa.
  4. Formula 1 - 2024 - 4 - Japanin GP

    Junioriurilla F1 uran kanssa on yllättävän vähän tekemistä keskenään kun katselee pikkuformuloissa menestyneitä. Leclercin viime kausien menestys on ollut yllättävän laihaa ja ajaminen varsin virheherkkää. Tuolla yrkällä moni menisi kovempaa.
  5. Formula 1 - 2024 - 4 - Japanin GP

    Kun on kaksi tasaista kuskia, niin tulee väkisinkin tilanteita, joissa toinen on niska päällä ja näyttää siltä, että hallitsee tilanteita. Jos toinen kuski on toisen yläpuolella tai saa täysin ykköskuskin aseman, sellaista tilannetta ei pääse syntymään. Ferrarille pisteet siitä, ettei ole viime...
  6. F1-Uutisia 2024

    Tällainen kuski voi minun puolesta lopettaa. F1 on ollut todella hyvin hereillä eikä lähellä piti tilanteita ole juurikaan sattunut. Luin vain Spotterin otsikon.
  7. Formula 1 - 2024 - 4 - Japanin GP

    Käsi ylös, kenelle tuli yllätyksenä. Leclerc on yksi yliarvostetuista kuskeista ja ensi kaudella nähdään, pärjääkö Hamiltonille. Itse en oikein ymmärrä, mistä Leclerc on maineensa saanut. Onko syynä se, kun on yksi menestyneimmistä Ferrarin Akatemian kuskeista?
  8. Formula 1 - 2024 - 4 - Japanin GP

    Australiassa taisi Bottaksen kausi lähteä käyntiin, hyvä veto Q3. Gasly on taantunut Alpinen myötä.
  9. Valtteri Bottas - Voittava Suomen Ikioma 'Lill-Lövis' vai Mestaruudeton Siipimies?

    Joku syy sille on oltava, miksi ei voi vaihtaa. Olisiko isompi remontti tehtävä, että vanha käy.
  10. Valtteri Bottas - Voittava Suomen Ikioma 'Lill-Lövis' vai Mestaruudeton Siipimies?

    Eiköhän siihen suunnitteluun ole Sauberikin osallistunut enkä usko että on valmistusvika, vaan suunnitteluvika. Bottas sanoi, että muutoksia on tehty, mutta ei vaan toimi. Voihan nuo olla omaakin tekoa.
  11. Mercedes-AMG Petronas 2021

    Sehän osti sen jo, vai odottaako jotain päätöstä sitten vielä. Kuukausi sitten olo juttua.
  12. Formula 1 - 2024 - 3 - Australian GP

    Katsoin Alonso Russell -videon uudelleen. Käsittämätöntä, että tuosta edes rangaistus tuli. Mites Magnussen viime kisassa, optimoi vauhdin mutkissa siten koko ajan, että sai suorille vauhtia. Russel yliarvioi auton pidon, kun Alonso ajatti Mersun peräänsä. Typerä rangaistus.
  13. Formula 1 - 2024 - 3 - Australian GP

    Mihinpähän se Alonson luonne muuttuisi. Jos oli tosiaan jarrutustesti, ensi kisaan huilivuoro olisi kohtuullinen. Miksi ihmeessä viitsi tehdä moista, koska tuskin nyt ohikaan olisi tullut.
  14. Formula 1 - 2024 - 3 - Australian GP

    Taattua Russell laatua.
  15. Formula 1 - 2024 - 3 - Australian GP

    Parjaamasi Tsunoda murskaa Ricciardoa sen verran vahvasti, joten eiköhän Markolla ole sanainen arkku jo avattu
  16. Formula 1 - 2024 - 3 - Australian GP

    Ricciardon lähtö on sinetöity. Saa nähdä ajaako ensi kisaakaan.
  17. Formula 1 – 2024 – 2 – Saudi-Arabian GP

    Nykyään ajaat ovat muuttuneet ja simulaattorit ovat korvanneet testiaikaa. Samoin kuskit pääsevät valmistautumaan fyysisesti ja henkisesti aivan eri lähtökohdilla kuin aiemmin. Helppo vedota pelkkään testirajoitukseen. Jos otetaan pitkä otanta vaikkapa 50v, ei testirajoitukset ole hidastanut...
  18. Formula 1 – 2024 – 2 – Saudi-Arabian GP

    Onko kukaan taistellut Hamiltonin tapaan mestaruudesta ekalla kaudella 2007? Huikea kausi, vaikka Kiinassa kämmäsi kokemuuttaan. Poikkeuksellinen talentti, joka on ajanut huipulla ekasta kaudesta alkaen. Kuka on pystynyt vastaavaan? Tuollaisia kömmähdyksiä sattuu tällä hetkellä Gridillä melkein...
  19. Red Bull Racing 2025 - Uusin eväin uuteen nousuun?

    Taitaa johtajasopimukset olla tuon piirin ulkopuolella, kun niistä saa hyvät kompensaatiot. Kaikkea voi sopia kuhan ei ole taloudellisesti epäedullinen. Jos saat täyttä palkkaa, tuskin kenelläkään on mitään sanomista. Voi irtisanoa työntekijän ja heittää sen kotiin vaikka samalla sekunnilla.
  20. Red Bull Racing 2025 - Uusin eväin uuteen nousuun?

    Hamilton, Horner ja Newew Ferrarilla mestaruuskannu kainalossa olisi aikamoinen temppu.
Ylös