No puolustukseksi Pikku-Squmin kannalta, ei näillä autoilla ole kukaan ajanut viime vuonna. Täysin uusi konsepti ja renkaatkin. Mutta tosiaan loistava oli K-Mag. Pidän päivän parhaana suorituksena. Tais vain ohjaustehostin viedä vieläkin paremman sijoituksen.
Niinkuin tuolla kirjoitin, niin onboard-kuvassa Valen Alfa meni kuin juna raiteilla. Ilman mitään repimistä tuollaista jälkeä. Rauhallisesti kaasulle ja nopeissa mutkissa nätisti tasaista kaasua, eikä auto ali- tai yliohjannut ollenkaan.
Minä. Luonnossa auto näyttää paremmalle kuin promokuvissa edestä.
Ja olihan aika moni muukin sitä mieltä. Mietityttää tuo sivuponttoonin muoto. Näköjään toimii ja pohja lie sarjan paras?
Itsellä vähän huono nettiyhteys, mutta palvelut kyllä vakuutti. Itselle ei englanninkielinen selotus ainakaan tökkinyt. Vissiin liikaa kuluttanut YouTube-videoita. Lähinnä tuo lisädata, jota voi tarvittaessa selata, on ainakin meikäläisen mieleen.
Eli montako autoa ei tule omin voimin maaliviiivan yli? Tarkoittaa siis sitä, että auto jää radan varteen tai varikolle kisan aikana.
Huom! Auto saattaa olla tulosluettelossa mukana vaikka onkin tulematta maaliin.
Siis montako autoa ei aja maaliviivan voittajan jälkeen?
Varmaan useammalla tallilla on jotain Plan B:tä ollut olemassa ja nyt kun on nähty miten muut on asioita ratkaissut, niin rohkaisee kokeilemaan lisää. Ja isommat tallit tarkistelee muiden ratkaisuja omassa vehkeessä.