Hakutulokset

  1. Onzah

    Rallipäiväkirja

    Mikkeli Ralli 18.2.2022 Liikkeelle kello 5:50 Joensuusta, ja yhdeksän aikoihin perillä Mikkelissä. Ajoin lävitse erikoiskokeet 1,2,3 ja 4, ja olihan muuten liukasta!! Aivan peilijäässä pätkät, monessa paikkaa oli lähellä suistuminen, ja aamun aikana muutamia autoja suistuikin. Alkuperäinen...
  2. Onzah

    A-ryhmän jutustelu

    Muistaakseni homma meni niin, että jarruputki taisi Tommilla katketa kun ajoi alas mittauslaitteelta. Ja jos en nyt väärin muista, niin tuolle ykköselle ajoi pohjat juuri Grönholm.
  3. Onzah

    Rallipäiväkirja

    Vaikken asukkaan enää Keski-Suomessa, niin 162 autoa historiikkikisaan on kyllä melko hyvä saavutus. Toki noista nyt 15 tasuria mutta on siinä reilusti yli 100 kilpuriakin.
  4. Onzah

    Suomen MM-rallin 2023 reittispekulaatiot

    Jotain tälläistä mietin myös. Ihmettelin kyllä jo viime vuonna suunnitelman kuultuani, että Kutemajärvi ja Toikkala on tosi lähellä toisiaan, ja siinä tulee sit ongelmia yleisön pakkautumisen suhteen ja myöskin se all live vaikuttaa jonkin verran että ei voi olla kaksi pätkää ihan lähellä toisiaan.
  5. Onzah

    Suomen MM-rallin 2023 reittispekulaatiot

    Perjantaipäivälle voisi olla mahdollinen. Toki sinne pitäisi keksiä pari erikoiskoetta myöskin lisää, en usko, että pelkästään 2+2 systeemillä käytäisiin kääntymässä noin kaukana, vaan se olisi osana esimerkiksi neljän pätkän lenkkiä.
  6. Onzah

    Ruotsin MM-ralli 2023

    Jos ei oo mitään järkevää sanottavaa, voi olla myös hiljaakin. Kisa on ajettu, Tänak voitti ja sillä siisti. Ei Kalle ajanut voittovauhtia lauantaina, saati sitten sunnuntaina.
  7. Onzah

    Meksikon MM-ralli 2023

    Lappihan oli juuri ennen pandemiaa ihan hyvässäkin vauhdissa Meksikossa Fiestalla, kunnes auto syttyi palamaan ja paloi poroksi. Seitsemän pätkän jälkeen oli neljäntenä 24 sekuntia kärjestä, edellä Ogier, Suninen ja Neuville.
  8. Onzah

    Rallipäiväkirja

    Kontiolahti Ralli 11.2.2023 Tänään oli vuorossa kotikisa, Kontiolahti Ralli. Perjantaina kävin reitin ajamassa lävitse, joka pätkällä löytyi hyviä katselupaikkoja, mutta aikataulu oli sen verran kehno ja siirtymät pitkiä, jotta päätin valita tälle päivälle yhden pätkän taktiikan. Kaikista...
  9. Onzah

    Kotimaan rallikausi 2023

    2020 helmikuussa juuri ennen pandemiaa oli myös kolmen kisan lauantai, kun samaa aikaa ajettiin Itäralli, Kaasujalka-ralli Leivonmäellä ja JMK-Ralli Jämsässä. Siellä kokonaisluku oli 445 (167 + 157 + 122).
  10. Onzah

    Kotimaan rallikausi 2023

    Tuuriin reilu 85, Hämeenlinnaan taisi tulla 133 (joista 15 tasanopeusautoja) ja Kontiolahdelle 140.
  11. Onzah

    Vanhoja rallikarttoja ja -reittejä

    Aikataulu olikin itselle ihan uutta tietoa, kiitos tästä! Vähän ollut koko Itäralli-projektissa ajatuksena tehdä reitit uusista vanhoihin, vuoden 1970 reitti on ollut työstön alla jo jonkin tovin, mutta tuollaisten vanhempien rallien tekeminen vie hieman aikaa. Jospa tästä saisi innostusta tehdä...
  12. Onzah

    Vanhoja rallikarttoja ja -reittejä

    Ralleja ja sprinttejä tullut tehtyä tässä viime aikoina muutamia, tässä nyt yksi ihan mielenkiintoinen lisäys: https://www.rally-maps.com/Nordic-Solutions-Ralli-2006 Kun oli tuossa joku tovi sitten oli puhetta Kuopion UA:n järjestämistä ralleista, niin tulipa tehtyä sitten kolmen...
  13. Onzah

    Vanhoja rallikarttoja ja -reittejä

    Alhaalle changelogiin sen kirjoitin, kannattaa rullailla alaspäin ;)
  14. Onzah

    Vanhoja rallikarttoja ja -reittejä

    Perhana tuo yksi Amerikan ralli pilaa komean siniristilippurivistön tuolla! 🤓 Ei vaan, sain yhden uuden kartantekijän innostettua mukaan tekemään karttoja, ja sattui olemaan vapaapäivä tänään niin tekemättömien karttojen listaa vähän tyhjennelty porukalla.
  15. Onzah

    Sekalaista ralliaiheista jutustelua

    Juu ei paljon naurattanut kutosella kahden minuutin välit (toki ne oli ihan oikeasta syystä laitettu, jotta aikataulua saatiin kiinni).
  16. Onzah

    Kotimaan rallikausi 2023

    Näemmä koko rallin keskinopeus 126,8 kilometriä Huttusen toimesta (tietysti Lapin kokonaiskeskinopeus olisi ollut reilusti yli 130 jos olisi pysynyt tiellä), yksi metsäpätkä alle 130 km/h, ja se oli selkeästi muusta reitistä poikennut EK5.
  17. Onzah

    Kotimaan rallikausi 2023

    1&2 oli ainakin jossain määrin Uumajaa vastaavia suoria loikotteluita, loppupäivän pätkät olivat enemmän korkeuseroja sisältäviä.
  18. Onzah

    Rallipäiväkirja

    IsoValkeinen SM-Ralli Kuopio 4.2.2023 Odotukset oli korkealla ennen kisaa, ja lähtöluettelo oli komeaa katseltavaa, mutta kuinkas sitten kävikään. EK2. 8,2 kilometriä lähdöstä pitkän suoran päästä hieman yllättävä oikea hakkuuaukolla varustettuna. Paikassa noin 13 ihmistä, aurinkokin paisteli...
  19. Onzah

    Rallipäiväkirja

    Janne Eronen taisi vielä tämän jälkeen ajella GT-86 Toyotalla silloisessa SM3-luokassa.
  20. Onzah

    Kotimaan rallikausi 2023

    Ei ole mitään MM-rallin kaltaista ohjetta, lähinnä samat ohjeet kuin muissakin kansallisissa ralleissa että saavu paikalle ajoissa. Ainakin näin on viime vuosina ollut meininki niissä SM-kisoissa mitä itse olen ollut katsomassa. E: Toki poikkeustapauksiakin järkkäreistä löytyy varmasti.
Ylös