Bottas on loistoesimerkki joojoo-miehestä. Taidetaan kuskiakatemioissa opettaa medialukutaitoa ja käyttäytymistä. Tiedottajan nauhurin ollessa taustalla sanotaan kilttejä asioita.
Suomalaiset vetävät aina kotiinpäin ja huonona päivänä haukutaan kaikki, kuten joka keväisissä lätkäkisoissa. Räikkönen sai uransa alussa kritiikiä radan ulkopuolisesta elämästä, mutta kypärä päässä hän hoiti hommansa. Bottas on niin niceman 2.0. Tekee tiimityötä, kertoo haastattelussa samat...
Olin viestissäni sarkastinen. Niki on samanlainen fanipoika ja mielipiteen esittäjä, kuin Viasatin lätkäselostaja Antti Mäkinen, jonka twitter-viesti Sanna Marinille sai mediahuomiota.
Sekä Schumi että Lewis on kohdeltu tallinsa ykköskuskeina alusta saakka. Hamiltonia vielä härskemmin, kun Alonso palasi Flavion huomaan jo vuoden jälkeen. Heikki ja Valtteri tiesivät asemansa ja suostuivat tallin toimintatapoihin.
Schumi otti haasteen vastaan ja nosti Ferrarin takaisin huipulle. Hamilton on ajanut läpi uran parhaalla autolla ja saanut ykköskuskin kohtelun. Kisojen määrän lisäys on helpottanut Hamiltonia ennätysten rikkomisessa. Tätä GOAT-keskutelua voisimme jatkaa vapaan puolella.