Hakutulokset

  1. AnttiL

    Maailman paras rallikuski?

    Minullekin tämä aikakausi on tylsä ja harmaa, mutta ei voida syyttää yhtä kuskia siitä, ettei muut ole yhtä hyviä...lisäksi maailmantalous alkoi sakkaamaan 2000-luvun lopussa ja tämä heijastui varmasti autoteollisuuteen ja sitä kautta ralliin, kun ajettiin vain kahdella tehdastiimillä...
  2. AnttiL

    Maailman paras rallikuski?

    Ei vaan sen takia Loeb lähti Citroenilta kun Ogier tuli sinne. (BTW oli Hyundaillakin Paddonin/Abbringin kartturi Seb Marshall (tietääkseni ei kränää Loebin kanssa))
  3. AnttiL

    Maailman paras rallikuski?

    Loeb on aina vaikuttanut jotenkin vilpittömän kohteliaalta ja ystävälliseltä, Ogier taas vähän juonittelevalta ja kireältä. Ja sattumalta Ogier on varmaan ainoa, jonka kanssa Loebilla on ollut henkilökohtaisia kahnauksia. Molemmilla on myös se tausta, että tallipaikat on aina tulleet ajamalla...
  4. AnttiL

    Extreme E

    Niin tai oikeastaan lyhyttä silmukkamaista Dakar-pätkää.
  5. AnttiL

    Ralliaiheista kuunneltavaa/katseltavaa/luettavaa

    Krissen vieraana tänään klo 20 Juho Hänninen
  6. AnttiL

    Maailman paras rallikuski?

    Voi pitää hyvinkin paikkaansa. (y) Jotenkin noista Subaru-vuosista paistaa usein sellanen kireys ja maltin menettäminen, mikä voisi myös kieliä jonkinlaisesta burnoutin esiasteesta, olihan takana jo monta tosi pitkää kautta, ja varmasti Mitsun WRC:n tekemisen kanssa oli alkanut turhauttaa...
  7. AnttiL

    Kroatian MM-ralli 2021

    Joillekin pätkille tulee äläbetonia, lisäsin merkinnät blogijuttuun.
  8. AnttiL

    Ralliaiheista kuunneltavaa/katseltavaa/luettavaa

    En ole vielä ehtinyt katsomaan tätä kokonaan, mutta on kyllä taas tiukkaa asiaa. Krisse ei ole yhtä johdonmukainen kuin Tomi haastatellessaan kuskeja, mutta osaa välillä kysyä sellaisia kysymyksiä, mitä vain kuski osaa kysyä toiselta kuskilta, ja seuraava keskustelu on yleensä tosi...
  9. AnttiL

    Ralliaiheista kuunneltavaa/katseltavaa/luettavaa

    Kyllä se mainittiin jo Pöntisen tv-raportissa, että autosta hajosi jotain, ja jopa näytettiin videota hypystä jossa vika mahdollisesti tuli. Minulle taas uusi tieto oli, että Puhakka oli tietoinen viasta ja himmaili vauhtia. Noin muuten tämä jakso oli vähän pettymys. Jokke tuntui ajaneen koko...
  10. AnttiL

    Maailman paras rallikuski?

    Aika kovaa vihaa on kyllä Loeb saavuttanut kun noin matalalle täytyy laittaa listalla. Loebhan voitti esimerkiksi Sainzin samalla autolla mestaruustaisteluissa 2003 ja 2004. Eikä se Loeb tainnut sitä autoa rakentaa vielä itselleen kun oli vielä etuvetoisten puolella kun Citroen esitteli autonsa...
  11. AnttiL

    Maailman paras rallikuski?

    Hyvä pointti toi eka. Tarkoitin ehkä enemmän sitä, että Tommi pärjäsi vain silloin, kun sai olla ylhäisessä yksinäisyydessään dikaattori autonrakennuksen suhteen, ja silloin autolla eivät muut pärjänneet, ja vastaavasti kun Tommi oli tallissa jossa ei ollut enää Lasse Lampea ja muita tuttuja, ei...
  12. AnttiL

    Kroatian MM-ralli 2021

    https://itgetsfasternow.com/2021/04/06/route-preview-croatia-rally-2021/ Reittiennakkoa. Kovaa mennään ainakin perjantaina, mutta on myös syherömpää. Suuri osa on kulunutta assua, mutta välillä on tuoreempaakin. Joissain mutkissa voi leikata, ja se varmasti tuo haasteita tien sotkeentumisen kanssa.
  13. AnttiL

    Rallivideoita

    Kyläseppä tosin ehdittiin jo todeta Suurajopätkätopicissa vuodeksi 1999
  14. AnttiL

    Kroatian MM-ralli 2021

    https://www.youtube.com/channel/UCUxfOUJ-QAP2XHueAq4jSmQ/videos Recce-videot kaikista pätkistä.
  15. AnttiL

    Suurajojen erikoiskokeet

    https://www.mapfab.com/map/AXGQ/Hinkkaper%C3%A4 Osapuilleen näin. https://www.rally-maps.com/1000-Lakes-Rally-1981/Heinämäki Osuuhan se ihan vähän matkaa Suurajopätkän reitillekin Oliko 1999 Kyläseppärallissa muita pätkiä kuin nuo neljä?
  16. AnttiL

    Suurajojen erikoiskokeet

    EK2 on Rantapirtin harjoitusrata, ei ole Suurajopätkä. EK3 tosiaan Urria vastaseen.
  17. AnttiL

    Suurajojen erikoiskokeet

    Taas voidaan leikkiä pätkäntunnistusta. Nämä on vanhoja suurajopätkiä vähän eri muodossa EK4 en kyllä tunnista.
  18. AnttiL

    Extreme E

    Kyllä, sais olla teknisempi. Lisäksi kiintopisteitä on vähän niin mutkatkaan ei oikein näytä miltään.
  19. AnttiL

    Extreme E

    Aika isoo runkia tuli juuri kun vilkaisin. Muuten näyttä aika lailla Dakarilta, lähinnä ajetaan vaan suoraan aavikolla, tai ainakin se näyttää siltä
  20. AnttiL

    Maailman paras rallikuski?

    Niin tosiaan, - kolme kuskia taisteli tasapäisesti maailmanmestaruudesta päätösosakilpailuun asti - kahdeksan eri kuljettajaa voitti MM-osakilpailun - viisi eri automerkkiä voitti MM-osakilpailun - kymmenen eri automerkkiä ajoi podiumille (Lancia, Audi, Mazda, Renault, Volkswagen, Toyota, BMW...
Ylös