Nyt huhuissa Russellin sopimus, mutta pienemmällä palkalla.
https://www.f1oversteer.com/news/mercedes-have-now-made-a-george-russell-2026-contract-demand-designed-to-devalue-their-star-driver/
Jossain kohtaa oli myös huhua 1+1 sopimuksesta, mutta en nyt ehdi etsiä. Löytynee helposti haluavalle
Oli hyvin arvaamaton versio, kun kesken kaiken saattoi irrota tiestä. Sillä on eng kielinen sana snap, mutta oikein osaa suomentaa sitä muuten. Russellhan vaihtoi ulos ajon jälkeen vanhaan, oliko Miamin versioon, jota tämän kohdalla lähdettiin kehittämään omaan suuntaansa.
Tämä vähän omissakin ajatuksissa ja varsinkin kun niin pienellä siivellä oli liikenteessä. Mutta kärjessä on toisaalta aina helpoin ajaa puhtaassa ilmassa, niin helpottaa tilannetta jonkin verran ja jos saisi alussa repäistyä tarpeeksi kaulaa.
Saattaa olla jotain visioita myös ratin toisella puolella lajissa. Ei ole tainnut kuitenkaan puhua tälläisistä koskaan, mutta selittäisi osaltaan, kun Sauberillekin halusi nimenomaa projektin käynnistykseen, vaikka muualla olisi ollut kilpailullisesti parempiakin paikkoja.
Alpinekään ei ole...
Vale on sen verran hyvä linkki Mesen moottoreiden ja inssien tuntemukseen, että olisi melkein munaus jättää Alpinelta mahdollisuus väliin. Olisi Valellekin kilpailullisesti järjettömän paljon parempi vaihtoehto, kuin Cadillac
Voittanutkin vaikka kuinka Silverstinessa ja jos jossain pitäisi pärjätä niin täällä, mutta en usko Lercin peittoamiseen. Ei ole rengaskuluma kaikesta vastustajien hypestä huolimatta varmasti ok ja lift & coast jatkuu varmasti nytkin. Hamin pidemmän stintin ajatkin putosi aika nopeasti.
Tosin...
Uutta osaa monellakin autolla, RB, Mäkki, AM, Sauber, Haas, ym.
Eniten kiinnostaa Ferkun lisäosat, kun sillä voi olla vaikutusta jopa mestaruuksiin, mutta se epäonnistunut jousituksen korjaus odottaa edelleen tuloaan.