Hakutulokset

  1. Suurajojen erikoiskokeet

    Hotasella, Washiolla ja Julli Jumissarovilla ainakin oli lisäksi ohjelmaa tuossa kohtaa. Onkos Neuvillen shakedown-paikka vuodelta 2012 Ruuhimäentie 487 risteys?
  2. Suurajojen erikoiskokeet

    1996 Harjun onnettomuusmutkassa meni Roland Muret sen verran paljon pihalle että tarvitsi yleisön työntöapua päästäkseen jatkamaan.
  3. Suurajojen erikoiskokeet

    10:44 Didier Auriol Palsankyläntie 429? Edit: Muistan Tinken maininneen että jonain vuonna olisi WRC-Corolla vetänyt Ouninpohjantie 130 oikean mutkan pitkäksi pellolle. Itse veikkaan vuotta 2000 ja kuskiksi Henning Solbergia.
  4. Suunnittele oma ralli

    Eikös Puolakan EK:ta varten voisi yleisö parkkeerata autonsa Leustun alueelle/9-tien toiselle puolelle, eikös Saalahden EK:lla hyödynnetty tätä 2016-2017?
  5. Suurajojen erikoiskokeet

    Pitää tsekata 😎
  6. Suurajojen erikoiskokeet

    Mikäs Rautiaisen/Elenan hypyn osoite Vellipohjassa on?
  7. Suurajojen erikoiskokeet

    Kumpi Miettinen? Juhan paikka taitaa olla vasta myöhemmin ja ewrc:n mukaan Jarkko keskeytti 2001 tekniseen vikaan samalla pätkällä.
  8. Suurajojen erikoiskokeet

    24:34 Mark I'Anson ajoi ilmeisen railakkaasti pihalle, mutta missäpäin? Muistan myös Vauhdin Maailman kuvan, jossa Thorleif Granlöf heittää "mäkkäri-mitsullaan" samana vuonna nokkaperät mutta paikka on hakusessa. Maculankin näyttää kaatavan jossain kohtaa. Edit: Denis Grodetskiy Killerillä 2009...
  9. Suurajojen erikoiskokeet

    Oho, täällähän on tapahtunut todellinen suurpäivitys! Täytyypä katsoa 😀😀
  10. Suurajojen erikoiskokeet

    https://www.google.com/url?sa=t&source=web&rct=j&opi=89978449&url=https://www.youtube.com/watch%3Fv%3DHCSOOThVblc&ved=2ahUKEwihp5G9m4CBAxVACBAIHe9CBroQjjh6BAgXEAI&usg=AOvVaw1O44GMrz8GzCEd3zbhL3wq Ahmed Al Mansoori 2009, Surkee. Meni jossain risteyksessä kyljelleen.
  11. Suunnittele oma ralli

    Tietääkös kukaan miksei Sikomäentietä ole ajettu sitten 70-luvun?
  12. Suomen MM-ralli 2024 reittispekulaatiot

    Tampereen lenkki palvelee minusta hyvin eteläsuomalaisia, mutta koko tapahtuman menettäminen sinne vie Jyväskylältä suunnilleen ainoan asian josta se on maailmalla tunnettu, joten siksi yksi päivä riittää mielestäni hyvin Pirkanmaalla käväisyyn.
  13. Suunnittele oma ralli

    Näinpä, oletin että sinisellä merkattu reitti olisi pätkä ja harmaa sitten käyttämätöntä tietä. Vissiin toisinpäin
  14. Suunnittele oma ralli

    Vielä yhden pätkävision heitän, tällä kertaa Etelä-Pohjanmaan rajan tuntumasta: Myllymäentie - Saastamoisentie - Kivisuontie - Martinjärventie - Koivumäentie - Pitkäläntie Eikös Tammijärventie ole asfaltoitu?
  15. Suunnittele oma ralli

    Hassua, muistan tarkistaneeni aiemmin ettei pätkä ole asfalttia
  16. Suunnittele oma ralli

    Katalaa juonittelua 😄 Olisiko Joutsenlammentie + Harantie Keski-Suomen ja Päijät-Hämeen rajalla sopiva pätkä? Pituutta kertyy 14km ja väliteitäkin näyttäisi olevan, samoin mutkia kuin Myhinpäässä konsanaan 😀
  17. Suurajojen erikoiskokeet

    Lapin mutka?
  18. Suomen MM-ralli 2024 reittispekulaatiot

    No joo, onhan tuossa aikamoinen sumpun vaara... Kappas, oma visioni Hietamasta oli Aku-Rallin EK toiseen suuntaan 😂
  19. Suomen MM-ralli 2024 reittispekulaatiot

    Pohjoisen lenkki olisi virkistävää saada taas mukaan, pätkinä Mökkiperä, Palsankylä, Kelloperä ja vaikka itse suunniteltu pätkä, Hietama (Hietamankoskentie - Mäkikyläntie - Lannevedentie - Kiimasjärventie). Kartanon kievariin saa kivasti myyntipisteitä ja autopaikkoja, lisäksi pätkälle pääsee...
  20. Suomen MM-ralli 2024 reittispekulaatiot

    Yllättikö Himoksen talonpihapaikka ketään?
Ylös