Hakutulokset

  1. Michael Schumacher loukkaantunut vakavasti

    Löydettiinkö Benettonilta koskaan sitä epäiltyä latonta aktiivijousitusta, joka "oli käytössä" Schumin aikoihin?
  2. F1-Uutisia 2021

    Ihan mielenkiintoinen tilasto. Aika vähän on Hami kolaroinut viime vuosina. Aikamoinen oli De Cesariksen keskeytys%, yli 70 ja mies ajoi kuitenkin tosi pitkän uran. Häkälläkin 38% keskeytyksiä. Yllätti, vaikka aikanaan ne keskeytykset ottivat päähän myös ruudun tällä puolella. Huima on ollut...
  3. Michael Schumacher loukkaantunut vakavasti

    Autot oli hieman haastavampia ajaa kuin nykyään
  4. Kuskispekulaatiot 2022

    Onhan toisaalta Kimikin rämpinyt kisoissa, niin suurin vika voi hyvin löytyä autosta ja tän vuoden sääntömuutoksista. Alfa ei ole panostanut yhtään autoonsa, niin ajettavuus, autoaan kehittäviin tiimeihin verratessa, on myös laskenut koko kauden ajan.
  5. F1-Uutisia 2021

    Pisti aiemmin tänä vuonna silmään, kun oli joku Ferkun isompi tapahtuma, että Lec oli vain juökaistuissa kuvissa. Poseerasi yhdessäkin Binoton kanssa ja taustalla Carlos kökötti yksinään pöydän ääressä. Ferkulla on aina osattu pitää huolta kultapojasta, mutta onkohan kelkka taas kääntymässä, jos...
  6. Italian GP 10.9 - 12.9.2021. Monzan legendaarinen vauhtibaana. 🏎🇮🇹🏁

    On mm. Jackie Stewart myös Maxin kasvamisen kannalla. Ainakin omaan silmään ajotapa on muuttunut aika paljonkin nyt kauden edetessä, jos vertaa vaikka alkukauteen. https://www.dailymail.co.uk/sport/formulaone/article-9986903/Max-Verstappen-grow-says-Sir-Jackie-Stewart-crash-Lewis-Hammilton.html
  7. Italian GP 10.9 - 12.9.2021. Monzan legendaarinen vauhtibaana. 🏎🇮🇹🏁

    Max ei tainnut edes vilkaista, että oliko Hami kunnossa
  8. F1-Uutisia 2021

    Kerrankin panostetaan kunnolla ja yritetään ihan tosissaan huipulle. Hieno homma 👌 Jospa AM pääsisi ihan kärkikahinoihin tulevaisuudessa.
  9. Italian GP 10.9 - 12.9.2021. Monzan legendaarinen vauhtibaana. 🏎🇮🇹🏁

    Postilla saattaa vaikuttaa oman tallin nihkeä pärjääminen maineeseensa.
  10. Italian GP 10.9 - 12.9.2021. Monzan legendaarinen vauhtibaana. 🏎🇮🇹🏁

    Max alkaa näyttämään enemmän ja enemmän siltä Maxilta, joka ajeli ekoja kausia. Onhan se näyttävää kilvan ajoa, mutta ei järin pitkänäköistä, kun pitäisi taistella mestaruudesta. Veikkaan, että tulee vielä maksamaan osaltaan tän kauden mestaruuden Myös RBn osuus Checon saamassa rankussa...
  11. Italian GP 10.9 - 12.9.2021. Monzan legendaarinen vauhtibaana. 🏎🇮🇹🏁

    Norris on suorittanut erittäin korkealla tasolla ja ilman mitään kummempia virheitä tähän asti. Menee näillä selkeästi Russellin ohi toistaiseksi.
  12. Italian GP 10.9 - 12.9.2021. Monzan legendaarinen vauhtibaana. 🏎🇮🇹🏁

    Saas nähdä, että tuleeko haloon vielä muutoksia, kun kuskin pää jää jonkin verran edelleen alttiiksi yläpuolelta tuleville iskuille. Pidemmällä kaverilla olisi voinut tuokin sattua pahasti ja onneksi nytkään Maxin auton rengas ei pyörinyt vauhdilla tilanteessa. Superpitävä, pyörivä rengas...
  13. Italian GP 10.9 - 12.9.2021. Monzan legendaarinen vauhtibaana. 🏎🇮🇹🏁

    Tuota kuvaa kun katsoo, jossa Maxin rengas on halon päällä, niin kyllähän se rengas taitaa ottaa Hamin päähän. Aika varmasti halo pelasti hengen tai ainakin loukkaantumiselta, jossa luultavasti olisi käynyt pahemminkin.
  14. Italian GP 10.9 - 12.9.2021. Monzan legendaarinen vauhtibaana. 🏎🇮🇹🏁

    Olisi Maxin pitänyt tietää aiemmista kauden rankuista, että pommin varmasti jotain moisesta "silmät kiinni ja sekaan" tyylisestä pakolla yrityksestä seuraa. Nyt ei päässyt edes rinnalle ja oli pakko yrittää änkeä. Paljon on vielä mentaalipuolella rauhoituttavaa, kun sitä WDCtä ei voiteta...
  15. Italian GP 10.9 - 12.9.2021. Monzan legendaarinen vauhtibaana. 🏎🇮🇹🏁

    Russellille loppujen lopuksi aika perus kisa. Putoaa aika-ajosijaltaan. Mazepin nousi pari sijaa, alkaako idän vahvistuksella pysymään auto jo pikkuhiljaa lapasessa. Jostain olin lukevinani, että tällä olisi Mickiä parempi renkaan hallinta kisoissa.
  16. Valtteri Bottas - Voittava Suomen Ikioma 'Lill-Lövis' vai Mestaruudeton Siipimies?

    Saas nähdä, että miten Valelta sujuu nousu häntäpäästä. Selkeästi omaan silmään on näyttänyt yluvarovaiselta radalla ja varonut liikaa autoa, mutta nyt luulisi pystyvän ajamaan jo reippaammin.
  17. Italian GP 10.9 - 12.9.2021. Monzan legendaarinen vauhtibaana. 🏎🇮🇹🏁

    RB llä varmaan revitään haivenia päästä, kun Checo pääsee ajamaan paineetta, tuore sopimus kivasti rapisten takataskussa
  18. Italian GP 10.9 - 12.9.2021. Monzan legendaarinen vauhtibaana. 🏎🇮🇹🏁

    Oliko nyt se kisa, kun Ferkku päivittää koneensa kaikki viimevuotiset osat tän vuoden spekseihin? Pitäs tulla lisää tehoakin tämän myötä
  19. Valtteri Bottas - Voittava Suomen Ikioma 'Lill-Lövis' vai Mestaruudeton Siipimies?

    Laitoin pykälän, että voi halutessaan katsoa ja tietää mistä on kyse. En tosin löydä siitä sitä arpomisasiaa. Asiakas voi vaihtaa halutessaan osan kyllä.
  20. Valtteri Bottas - Voittava Suomen Ikioma 'Lill-Lövis' vai Mestaruudeton Siipimies?

    Tässä se pykälä, johon tossa viitataan. 22.6.4 The components supplied as TRC or FSC by a Supplying Competitor to a Customer Competitor must be components identical to those used by the Supplying Competitor in the same Championship or a previous one. Under no circumstances is it permitted for...
Ylös