Hakutulokset

  1. Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Tänään, huomenna tai viimeistään lähipäivinä puhunkin noista aiemmin kertomistani vuosista. Eli vuosien 1989 ja 1992 lisäksi saattaisi tulla mukaan myös vuosi 1973 muisteluun, mutta olen vähän pidättyväinen siitä. Etenkin kun voi olla jossain määrin vähän turhankin 'vanhoja juttuja' sitten ne...
  2. #6 Nico Rosberg - Vain mestaruus puuttui

    Ei se ihan niin yksiselitteistä ollut kuin mitä voisi luulla Keken suhteen puhuen ja sikäli kun hänen maailmanmestaruuttaan osin mitätöidään. Tai tunnutaan mahdollisesti mitätöitävän. Williams-puolella (Kuten muuallakin tästä vuosien mittaan olen puhunut kyllä.) niin puhuinkin tästä ja siitä...
  3. #7 Iceman Räikkönen 2016 - One more year

    Näin on. Ja puhumattakaan Heinz-Harald Frentzenistä!
  4. Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Aiemmin kerrottujen vuosien 1989 ja 1992 muistojen osalta puhuen kun niiden laajempien osuuksien piti alkujaan tulla ennen juhannusta niin nehän tietenkin lykkäytyivät. Myöskään enää tänään en taida jaksaa puhua niistä, mutta huomenna tai viimeistään lähipäivinä noista voisi jotain puhuakin...
  5. Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Spa-Francorchampsin 1991 kisaan tuleekin nyt jälleen aika paljonkin muistoja sittenkin. Itse kisaan povattiin Williams-Renaultin ja McLaren-Hondan tahtojen taistoa. Hungaroringin 1991 edeltävän kisan Brasilian Ayrton Sennan arveltiin voittaneen lähinnä vain siksi, että rata oli kuin Monaco...
  6. Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Spa-Francorchampsin 1991 muistelut seuraavaan viestiin tulevat päättämään viime aikojen kisamuistot vuodesta 1991 puhuen. Siinähän oli monta juttua pelissä ja pitää yrittää pitää lyhyenä ja joka tapauksessa nyt ainakin Monacon 1991 muistoihin nähden tosiaan lyhyempänä. Mallia haetaan Phoenix...
  7. Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Vuoden 1991 Monacon muistelut jatkuvat vielä tämän yhden viimeisen viestin verran näin: Lola-Larrousse: Vaikka viikonloppuna oli levotonta ja kolareitakin riitti niin molemmat eli Japanin Aguri Suzuki ja Ranskan Eric Bernard osin edellä mainituista syistä niiden haittaamina pääsivät kuitenkin...
  8. Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Monacon 1991 muistot jatkuvat vielä tämän ja ehkä seuraavan viestin ajan vähän tilanteesta riippuen joten jatketaan ihmeessä: Ligier: Thierry Boutsen jaksoi nurista läpi viikonlopun automallistaan, mutta huolimatta sen olosta niin olevinaan sitten vaikea ajettava oli 16:sta ruudussa sunnuntain...
  9. Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Monacon 1991 muistot jatkuvat tässä viestissä ja nyt mainitaan Dallaran ja Minardin perin laaja osuus: Dallara: Verrattuna vuoden 1990 ahdinkoon samaan aikaan Dallara on saanut jo toisen peräkkäisen pistesijan ja jatko lupaa mitä mainiointa aikaa! Suomen JJ Lehto ja Italian Emanuele Pirro...
  10. Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Monacon 1991 suhteen puhuttavat muistot jatkuvat jälleen tässä viestissä: Benetton: Palkitseva, mutta pettymystäkin tarjoillut viikonloppu. Imolan jälkeen vaihdelaatikkomallia on yritetty korjata ja vaihteet vaikuttaisivat alkukauteen nähden nyt menevän päälle selvästi paremmin tai nyt ainakin...
  11. Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Monacon 1991 muistot jatkuvat edelleen tässä viestissä: Fondmetal ja Olivier Grouillard: Hitain mahdollinen mies viikonloppuna jo Esikarsinnassa esikarsiutuen kiitos automallin ongelmien saaden kuitenkin edes aikakierroksen jotenkin eli sen pituinen se! Leyton House: Hirvittävät ohjausvauriot...
  12. Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Jatketaan Monacon 1991 muistoja laajemmassa mielessä näin: Brabham ja Mark Blundell: Verraten erittäin huono ellei murheellisenkin surkea osin viikonloppuna tallille ja sen kuljettajalle. Martin Brundle suljettiin kilpailuviikonlopulta hänen kieltäydyttyä torstaina menemästä Vapaissa...
  13. Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Oli juurikin näin, mutta päävierastuksena muun ihan alkuaikojen vierastuksen ohessa oli juurikin Keken oikeaksi arvioima juttu vastahakoisista suomalaisista sponsoreista. Eli viime hetkellä Keke otti Mikan kyllä suojatikseen Jyrki Järvilehdon lisäksi alkuaikoina, mutta ehdottomasti Keke vaati...
  14. Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Monacon 1991 toivon mukaan tiiviimmät kisamuistelut tallikohtaisemmin tulevat tässä viestissä ja jos eivät oikein mahdu niin lisää tulee sitten seuraaviin viesteihin. Toki hieman kerrontaa ja tiivistystä helpottaa sekin seikka, että Monacoon 1991 oli niin Esikarsintaa kuin Aika-ajojen...
  15. F1-uutisia 2025 & 2026

    Oli Derek Dalyn managerikin.
  16. Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Olkoon tämä viesti ennakko kun seuraavassa todella alkaa nuo tallikohtaisemmat, toivon mukaan tiiviimmät muistot Monacon 1991 tilanteista niin nämä tulevat ainakin mieleen kyseisestä kilpailusta muun kuvailun ulkopuolella: Toki Monacon rata ja sen erilaisuus teki selväksi, että isompaa...
  17. Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Aiemmin puhuin tosiaan vuoden 1991 F1-muistoista lyhyempinä tai pidempinä ja odotettua suurempien Phoenix 1991-kisan muistojen jälkeen olisi Monacon 1991 kisamuistoja edessä. Erittäin laajan muistokohtaisuuden takia viestejä saattaa nyt tulla useampikin kappale. Toisaalta voi olla, että ei...
  18. Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Hmm... Tuo Jordan 1999 oli aika monelle kuskille melko puhuttu paikka hetken aikaa kun Hillillä oli todella vaikeaa. Tallin varsinaisten testikuljettajien lisäksi vapaalla ollut Jos Verstappen yritti myös tuota paikkaa tavoitella, mutta lopulta kaikkiaan Hill päätti jatkaa. Tiedä olisiko aivan...
  19. Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

    Phoenixiin 1991 oli lopulta vastaan sanomaani lyhyydestä useampikin mielenkiintoinen seikka tosiaan ajateltavana kesken kisan joten pitkäksi tämä ajattelu lopulta venähti: Olisiko Benettonin Nelson Piquetin ja Williamsin Riccardo Patresen kaksinkamppailu ollut parempi mikäli näistä toinen olisi...
Ylös