#3 Max Verstappen 2026: Karvapersefanien sankari

Ensi vuodeksi on sitten tietysti Maxilla mestaruushaastetta tiedossa ja varmaankin voi sen napata, mutta mene ja tiedä.

Vaikeuksien jatkuessa tuskin nappaa, mutta tosiaan katsellaan vielä tilannetta tulevankin vuoden osalta tai sitten noiden testipuolen juttujen suhteen.
 
Max on ehkä kautta aikain eniten ajamiseen orientoitunut kuski. Miettii miten paljon oikeasti viettää aikaa simulaattorissa ja GT autojen ratin takana formula1 lisäksi.
se, että kisoissa mukana oma simulaattori ja välillä kisaviikonlopun aikaan ajaa eSport kisoja niin osoittaa aika vahvaa viettiä rattia vääntämään aina kun siihen avautuu mahdollisuus
 
Yleisesti ajamiseen on Max, tallin/auton eteenpäin viemiseen ehkä Tsumi.
 
Max on ehkä kautta aikain eniten ajamiseen orientoitunut kuski. Miettii miten paljon oikeasti viettää aikaa simulaattorissa ja GT autojen ratin takana formula1 lisäksi.
se, että kisoissa mukana oma simulaattori ja välillä kisaviikonlopun aikaan ajaa eSport kisoja niin osoittaa aika vahvaa viettiä rattia vääntämään aina kun siihen avautuu mahdollisuus
Joo. Ite ajan myös simulaattorissa, ja jotain kertoo Maxin tasosta et kesti 3 kierrosta ennenkuin rikkoi rataennätyksen nordfeilighillä. GT3 297. Siis ensin rikkoi sinussa, sitä rikkoi tosielämässä.
On helvetin kova kierros koska itse pääsin kymmenyksen päähän 50* jälkeen😀
 
Ei tarvitse siirtää, sillä Nürburgringin 24 tunnin ajo pidetään toukokuun puolivälissä. Kiinan gp jo maaliskuussa.
Mikäs homma tässä sitten on, onko kukaan kertonut Totolle? Onko Verstappenilla Nurren 24h kisan aikana jokin frendien kalareissu eikä pääse osallistumaan?
 
Toto on pyytänyt NLS-sarjaa siirtämään yhtä osakilpailua, jotta Max voisi tähän osallistua saadakseen Nyrren 24h-kisaan tarvittavan lisenssin.

Mercedes-AMG has made an official request to the NLS to postpone the NLS1 race date. Currently, all three NLS races and the two qualifiers before the 24-hour contest clash with the F1 calendar.

https://www.motorsport.com/vln/news...-verstappens-nurburgring-24-chances/10790727/

NLS eli Nürburgring Langstrecke Series on Nordscleifella ajettava kilpailusarja kestävyyskilpailuja, joissa on mukana useita luokkia sekä pro- ja amatöörikuskeja.

Linkissä kerrotaan, miten Nordshleifen ajolisenssin voi saada:

https://www.motorsport-academy.com/...msb-permit-nordschleife-dpn,581550,en,1,11968
 
Toto on pyytänyt NLS-sarjaa siirtämään yhtä osakilpailua, jotta Max voisi tähän osallistua saadakseen Nyrren 24h-kisaan tarvittavan lisenssin.

https://www.motorsport.com/vln/news...-verstappens-nurburgring-24-chances/10790727/

NLS eli Nürburgring Langstrecke Series on Nordscleifella ajettava kilpailusarja kestävyyskilpailuja, joissa on mukana useita luokkia sekä pro- ja amatöörikuskeja.

Linkissä kerrotaan, miten Nordshleifen ajolisenssin voi saada:

https://www.motorsport-academy.com/...msb-permit-nordschleife-dpn,581550,en,1,11968

Maxilla on jo lisenssi, ajoi se viimekaudella 2 kisassa, ensiksi rajoitettuna (Porsche Gt4 Cayman) ja toisen kisan Ferrarin 296 GTB GT3 autolla. Ei lisenssit ole mitenkään vuosittaisia.
 
Maxilla pitäisi olla A-lisenssi N24-ajoa varten, kiitos viime vuotisten ajojen.
 
Sikäli ironista että sen kerran kun Landon faija sanoo että kukaan ei muista kuka tuli toiseksi niin silloin juuri kaikki muistaa.
 
HC9ExxqW0AALHV3
 
Ei taida olla Measured to made auto, kun takapyöriä tarvitaan lataamiseen?
Herne nenässä.jpg
 
Ylös