#44 Lewis Hamilton - Kolmas peräkkäinen titteli?

F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8796
Sijainti
Vantaa
Vaikkaa molemmat kuskit lähtisivät kalastelemaan isompia rahasäkkejä muualle, olisi Mercedeksellä kuljettajina kärkikaartia. Eiköhän Leclercin sopimus purkautuisi samantien ja Verstappenkin voisi haluta kokeilla toista tallia. Mecedes noita kortteja pyörittelee, ei kuskit. Toto voi olla ihan levollisin mielin neuvottelupöydissä, kun tietää tallin saavan mestaruuteen kykenevän kuskin, vaikka vastapuoli vetäytyisi. Onhan se nyt selvää, että Hamiltonin markkina-arvo on reilusti suurempi kuin kenenkään muiden gridillä.

Schumacher sai eri lähteistä riippuen ihan kärkikuskien liksaa, osassa lähteissaä Alonso oli omassa kastissaan tienaten 30miljoonaa. kaudella 2011. Seuraava palkkaluokka oli 8-10 milliä, johon Hamilton ja Schumi kuuluivat. Eli ihan ok palkkaa Schumacher sai palatessaan. Nyt pitää muistaa, että Hamilton on ollut huipulla nuo kaksi välivuotta kuskien taidoilla mitaten, toinen vuosi oli vieläpä aivan loistava. Turha näin verrata johonkin Schumacherin comebackiin. Vaikka viime kausi oli tuloksellisesti heikoin, taustalla on siltikin useita erinomaisia tuloksia.
 
Viimeksi muokattu:

Kagg

Well-known member
Liittynyt
19.8.2012
Viestit
1032
Jos tallikavereille häviämisestä puhutaan ei Schumacherille ollut kyllä Ferrarilla mitään pelkoa moisesta. Olihan toinen kuljettaja jo lähtökohtaisesti alistettu kakkoskuskiksi. Ei sillä, että tuskin olisi vapaassakaan kilpailussa hävinnyt Barrichellolle. Hamiltonilla nyt on ollut tasavertaisempi asema tiimikaveriensa kanssa ja lähtökohtaisesti ajanut jäljet selkään.
 
TeamVerstappen

Max Verstappen & Red Bull Racing
Liittynyt
17.1.2023
Viestit
312
Jos tallikavereille häviämisestä puhutaan ei Schumacherille ollut kyllä Ferrarilla mitään pelkoa moisesta. Olihan toinen kuljettaja jo lähtökohtaisesti alistettu kakkoskuskiksi. Ei sillä, että tuskin olisi vapaassakaan kilpailussa hävinnyt Barrichellolle. Hamiltonilla nyt on ollut tasavertaisempi asema tiimikaveriensa kanssa ja lähtökohtaisesti ajanut jäljet selkään.
Tuo on juuri sitä mitä olen Hamiltonissa aina arvostanut, siinä missä Schumi ja monet muut mestarit saattoivat neuvottella sopimukseen ykköskuskin aseman, tai oikeuden päättää omasta tallikaverista, niin Hamilton tälläistä taas ei koskaan ymmärtääkseni tehnyt. Tallikavereina Hamiltonilla lähes aina ollut kovia kuskeja/maailmanmestareita.
 
BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
5686
Jos Mersulla on tarve polttaa rahaa niin tuolla 70miljoonan summalla lähtisin jo kalastelemaan Verstappenia, jolta ehkä tarvittaessa löytyy purkupykäliä sopparista, eikä pian eläköityvää ja "hiipuvaa" Hamiltonia.
Ei Verstappen ole lähelläkään Hamiltonin kaltainen mainoskasvo. Ihan persoonansa, kansalaisuutensa, yms. takia.
Raaka totuus.
 
Joel Hallikainen

Muusikko
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
5250
Vaikkaa molemmat kuskit lähtisivät kalastelemaan isompia rahasäkkejä muualle, olisi Mercedeksellä kuljettajina kärkikaartia. Eiköhän Leclercin sopimus purkautuisi samantien ja Verstappenkin voisi haluta kokeilla toista tallia. Mecedes noita kortteja pyörittelee, ei kuskit. Toto voi olla ihan levollisin mielin neuvottelupöydissä, kun tietää tallin saavan mestaruuteen kykenevän kuskin, vaikka vastapuoli vetäytyisi. Onhan se nyt selvää, että Hamiltonin markkina-arvo on reilusti suurempi kuin kenenkään muiden gridillä.

Schumacher sai eri lähteistä riippuen ihan kärkikuskien liksaa, osassa lähteissaä Alonso oli omassa kastissaan tienaten 30miljoonaa. kaudella 2011. Seuraava palkkaluokka oli 8-10 milliä, johon Hamilton ja Schumi kuuluivat. Eli ihan ok palkkaa Schumacher sai palatessaan. Nyt pitää muistaa, että Hamilton on ollut huipulla nuo kaksi välivuotta kuskien taidoilla mitaten, toinen vuosi oli vieläpä aivan loistava. Turha näin verrata johonkin Schumacherin comebackiin. Vaikka viime kausi oli tuloksellisesti heikoin, taustalla on siltikin useita erinomaisia tuloksia.
Mikään ei ole varmaa kun kyse on rahasta. Tuorein esimerkki löytyy futiksesta kun Ronaldo oli aikasemmin naureskellut niille jotka lähtee rupuliigoihin rahan perässä ja sitten syökin itse sanansa ja käärii setelit taskuun matkalla Lähi-Itään.

Niin kauan kun Mersun edellä on kaksi tallia niin ei siellä neuvottelupöydässä nyt ihan takki auki voi olla. Mclaren luuli Hamiltonin kanssa olevan levollisin mielin kunnes hyppäsi rahasäkin perään Mersulle. Red Bull luuli olevan levollisin mielin Ricciardon kanssa kunnes hyppäsi Rellulle rahasäkin perässä. Molemmat tallit jäivät pienoiseen "kuseen" heidän lähdettyään; Mclaren pyöritteli epäonnistuneita keltanokkia Magnussenista ja Vandoornesta Pereziin kun taas Red Bull ei ole vieläkään löytänyt sitä joka pystyisi vastaamaan Verstappenin vauhtiin kuten Ricciardo.

Jos Hamiltonille lyödään nyt rekallinen tuohta niin kyllä siinä rupeaa Russellkin vaatimaan arvostusta tai sitten se on joku muu talli joka sitä tarjoaa. On tuossa se pieni vaara että Mersu saattaisi rikkoa gridin parhaan kaksikon, eikä olisi mitenkää varmaa että Mersu saisi Verstappenin/Leclercin/Norriksen haaviinsa jolleivat voisi tarjota jättiliksoja kun sitä jättiliksaa tallissa saa jo Hamilton. Eikä kalastelua auta yhtään se jollei kalustolla pysty vieläkään taistelemaan mestaruudesta.

Russellin sopimus kestää ensi vuoden loppuun eli jatkosta voidaan neuvotella vaikka jo tänä vuonna tai viimeistään ensi vuonna. Jos Mersu sanoo etteivät voi antaa merkittävää palkankorotusta koska Hamiltonin uusi sopimus vie jo niin ison siivun niin kyllä siinä vaarana on että Russell rupeaa haistelemaan naapuritalleja. Joku spinnaileva Sainz lentää tieltä pois kuin leppäkeihäs jos Russell tulee kolkuttelemaan ovia Ferrarille.
 
Viimeksi muokattu:

F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8796
Sijainti
Vantaa
Russellin sopimus kestää ensi vuoden loppuun eli jatkosta voidaan neuvotella vaikka jo tänä vuonna tai viimeistään ensi vuonna. Jos Mersu sanoo etteivät voi antaa merkittävää palkankorotusta koska Hamiltonin uusi sopimus vie jo niin ison siivun niin kyllä siinä vaarana on että Russell rupeaa haistelemaan naapuritalleja. Joku spinnaileva Sainz lentää tieltä pois kuin leppäkeihäs jos Russell tulee kolkuttelemaan ovia Ferrarille.
Russellin taustalla voi olla myös Mersun puolelta hyviä optioitakin eli seuraava sopimus takaa tietynlaisen palkankorotuksen. Optioita laaditaan nimenomaan sitä varten. Esimerkiksi Verstappenhan ajoi aika pitkäänkin varsin kohtuullisella korvauksella, samoin Leclerc. Junioriohjelmasta tulevat ei siis automaattisesti ole tulokuninkaita. Pidänkin todennäköisenä, että Russelin seuraavan sopimuksen määrittelee vielä optiot.
 
Mikko_A

Työtön.
Liittynyt
13.8.2001
Viestit
6407
Ei Verstappen ole lähelläkään Hamiltonin kaltainen mainoskasvo. Ihan persoonansa, kansalaisuutensa, yms. takia.
Raaka totuus.
Toki Hamilton on uransa ehtoopuolella se on selvä, mutta toki me ei tiedetä kaikkia kuvioita tuolla takana. Mikäli Mersu on halukas tarjoamaan noinkin suuuria diilejä ja ilmaisevat halunsa jatkaa yhteistyötä niin jotainhan Hamilton siellä tekee sellaista mikä heitä niin paljon kiinnostaa.

PR -arvo on toki yks juttu. Ulkopuolelta on vaikea sanoa. Ehkä mersu näkee datasta että vauhti on tallella ja motivaatio vaikka viime kausi oli vaikea. Lisäksi historia. Ne tietää että jos tosissaan mestaruudesta halutaan ajaa niin on aivan selvä että Hamilton saa sen pestin JOS pitää valita. Russell on vielä kuitenkin katsomaton kortti jos tilanne menee vaikeaksi. Esim tasapisteissä viimeiseen kisaan jne. Miten pitää hermokontrolli jne...

Leclerc on ehkä hyvä vertailukohta RUsseliin. Leclerciltä vauhtia löytyy ja pystyy voittamaan, mutta on virheherkkä osittain ja leclercinkään pitkäjaksoista mestaruustaistelukuntoa ei ole vielä katsottu. Lähinnä toki Ferrarin takia.
 
Niin en tiedä mikä se arvo on, monenko kymmenen miljoonan arvoinen, mutta reilusti arvokkain kuski tällä hetkellä. Nopeutensa puolesta kisakuskina kahden parhaan joukossa. Vahva tiimi siinä vielä takana Bonon johdolla. Mutta ei se Red Bullkaan taktikoita sössi.
 
BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
5686
Ineos näyttäisi olevan maksamassa Lewiksen palkan.
 
Bukko

Voorumisti
Liittynyt
26.3.2019
Viestit
3667

Ei olisi mestaruus bonusta vaan isompi peruspalkka. Näinköhän Lewis on jo heittänyt kirveen kaivoon kahdeksannen suhteen, kun tallikaverikin pärjää täysin tasavertaisesti heti kättelyssä.
 
BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
5686
Ei olisi mestaruus bonusta vaan isompi peruspalkka. Näinköhän Lewis on jo heittänyt kirveen kaivoon kahdeksannen suhteen, kun tallikaverikin pärjää täysin tasavertaisesti heti kättelyssä.
Ja toisaalta Hämiksen naama myy, Russellin ei. Voi pyytää enemmän eikä mennä tulos edellä. Mun mielestä fiksu liike molemmilta osapuolilta.
Hämis kuitenkin harjas 6/7 mestaruusbonusta Mersulta. Ja taatusti enemmän kuin Nico 2016 , per vuosi.
 
Bukko

Voorumisti
Liittynyt
26.3.2019
Viestit
3667
Ja toisaalta Hämiksen naama myy, Russellin ei. Voi pyytää enemmän eikä mennä tulos edellä. Mun mielestä fiksu liike molemmilta osapuolilta.
Hämis kuitenkin harjas 6/7 mestaruusbonusta Mersulta. Ja taatusti enemmän kuin Nico 2016 , per vuosi.
Juu. Russeli voi tarvittaessa hoitaa mestaruustaistelut ja Hamilton ajelee terveisiä.
 
SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5714
Tuo on juuri sitä mitä olen Hamiltonissa aina arvostanut, siinä missä Schumi ja monet muut mestarit saattoivat neuvottella sopimukseen ykköskuskin aseman, tai oikeuden päättää omasta tallikaverista, niin Hamilton tälläistä taas ei koskaan ymmärtääkseni tehnyt. Tallikavereina Hamiltonilla lähes aina ollut kovia kuskeja/maailmanmestareita.
Vai että Schumi ja monet muut mestarit... Schumacherin aika Ferrarilla oli hyvin erityistä aikaa; vastaavaa ykköskuskipolitiikkaa ei ole nähty Ykkösissä koskaan aiemmin. Ja sanoisinpa, että myöhemmiltäkin ajoilta ainoastaan Alonson stintti Ferrarilla vertautuu jotenkin Schumin aikakauteen. Enkä usko muuten Schumin tai Alonsonkaan sanelleen tallikavereitaan. Itse asiassa Schumihan lähti Ferrarilta siinä vaiheessa, kun talli palkkasi Räikkösen vastoin Schumacherin toiveita. Vastaavasti Alonson ollessa tallissa Ferrari yritti palkata milloin Kubicaa, milloin Buttonia tai Rosbergia... ja lopulta saivat jälleen Räikkösen.

Minulle tulee mieleen ainoastaan yksi konkreettinen esimerkki siitä, kun tallin ykköskuljettaja kielsi talliaan palkkaamasta jotain tiettyä kuljettajaa. Se on Alain Prost siirtyessään Williamsille kaudeksi 1993. Hänen sopimusehtoihinsa kuului se, ettei talli palkkaisi Sennaa samaan aikaan. Tämäkin vaatimus jäi lyhytikäiseksi, sillä Williams teki sopimuksen Sennan kanssa joitakin kuukausia myöhemmin, jolloin Prost päätti eläköityä siitä huolimatta, että hänen sopparinsa olisi ollut voimassa kauden 1994 ylitse.
 
Viimeksi muokattu:

Joel Hallikainen

Muusikko
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
5250
Tuo on juuri sitä mitä olen Hamiltonissa aina arvostanut, siinä missä Schumi ja monet muut mestarit saattoivat neuvottella sopimukseen ykköskuskin aseman, tai oikeuden päättää omasta tallikaverista, niin Hamilton tälläistä taas ei koskaan ymmärtääkseni tehnyt. Tallikavereina Hamiltonilla lähes aina ollut kovia kuskeja/maailmanmestareita.
Hamilton kylläkin olisi halunnut estää Russellin palkkaamisen Mersulle, kun ihan julkisesti sanoi haluavansa jatkaa Bottaksen kanssa. Hamilton paljastui sitten kuitenkin ihan työntekijäksi tallissa eikä valtaa tihkuvaksi kapellimestariksi kuten Verstappen. Viime kauden jälkeen se syy halusta jatkaa Bottaksen kanssa varmistui.
 
BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
5686
Neekeri ajaa banaanien voimalla mestaruuteen ja vitun anustappi ajaa seinille niin että ura on ohitte! Hahhahhaaa
Tykkäsin postauksesta, vaikka vitun anustappi on käsitteenä etu-takaraivo, kun otsasta puhutaan.
 
  • Like
Reaktiot: SJ

odetus

Well-known member
Liittynyt
18.10.2006
Viestit
2005
Ajattelivat varmaan myös lajin "parasta", koska vuotta aikaisemmin oli ollut Spygate-keissi Ferrarin ja McLarenin välillä ja eivät sitten halunneet heti tuoda uutta isoa keissiä ilmoille. Toki Böönistä kun on kyse niin näihin juttuihin kannattaa suhtautua myös pienellä varauksella.
 
Ylös