#6 Nico Rosberg 2014: Isän numerolla menestykseen?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Trullinkaasu
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.

Trullinkaasu

Well-known member
Liittynyt
17.6.2007
Viestit
9312
Tulee voittamaan tällä kaudella maailmanmestaruuden tai ei välttämättä, jos Magnussen ja Valtteri Bottas ovat asiasta eri mieltä.

Bottaksella oli balssit ainakin kunnossa ekassa kisassa, ohituksia yli 20 hei, hirveä meno, puhdasta tekemistä ilman sitä pientä hipaisua.

Nico on hieno poika. Ja kai se Keijokin on jostain kotoisin.
 
Nico voi hyvinkin hallita Lewisin kanssa alkukauden kaukokisoja, ehkä vielä Barcelonankin ohi, mutta siinä vaiheessa jo muiden huipputallien kehitystyö lienee nostanut muitakin vanhoja konkareita mukaan skaboihin. Uusina siellä voi hyvinkin keikkua mukana Magnussen ja miksei Bottaskin ajoittain, mutta suurimmiksi uhkaajiksi en heitä kyllä nostaisi mitenkään :wink:

Nico on kuitenkin tällä kaudella jo viidenneksi kokenein kuski, mikä korostaa entisestään hänen huippuvalmiuksia aina mestariksi asti. Siihen kuitenkin tarvitaan paitsi kovaa kuskia, myös äärimmäisen vahvaa auton kehittämistä ja muiden kehityksessä mukana pysymistä, mitä en aivan 100% varmaksi uskalla Mercedekseltä odottaa. Kilpailu tulee olemaan kuitenkin äärimmäisen kova ja Ferrari, McLaren, Red Bull ja miksei Williamskin tulevat olemaan myös huipulla ajoittain aivan varmasti.

Kaikki kunnia siis Nicolle, huippukuskilta ammattisuoritus eikä ainakaan jää kokemuksesta tai taidoista kiinni mestaruustaistelu tänä vuonna. Toivottavasti Mercedeksen alkukauden orastava ylivoima muuttuu aivan huikeaksi kilvanajoksi myös kärkikahinoissa kun muut tallit nousevat mukaan :thumbup:
 
Tästä toikista huomaa hyvin, kuinka suosittu Nico on Suomessa.
 
Nicolla on se ongelma, että kaveri on ihan saatanan tylsä. Keken poika. Siinä on kaikki mitä kaverista tiedän.

Aika samat fiilikset täällä, aika neutraali tyyppi mulle. Keken lisäksi tiedän, että Nicolla on vaimo/tyttöystävä joka on ilmeisesti myös Nicoa kiinnostavampi saaden kisan aikana Nicoa enemmän ruutuaikaa.
 
Viimeksi muokattu:
Nicolla on se ongelma, että kaveri on ihan saatanan tylsä. Keken poika. Siinä on kaikki mitä kaverista tiedän.

Tämä on niin totta. Kun katsoin eilistä kisaa niin mietin järjellä, kuinka hienoa on, kun suomalaistaustainen voitti kisan. Mutta tunteella kun asiaa mietti niin ei se vaan oikein tuntunu missään. Jos vertaa Kimiin niin eroa on kuin päivällä ja yöllä. Täällä Suomessa huomaa, kuinka pahasti Kimi jakaa mielipiteitä. Kimin otteista puhutaan jatkuvasti niin positiivisesti kuin negatiivisesti. Ja jotain kertoo myös se, että tämäkin kommentti, minkä piti käsitellä Nicoa, kääntyi kuitenkin Kimistä jauhamiseksi. :D
 
Oikea termi kuvaamaan Rosbergia on HMV. Hajuton, mauton ja väritön!
 
Nicolla on se ongelma, että kaveri on ihan saatanan tylsä. Keken poika. Siinä on kaikki mitä kaverista tiedän.
Keken mediakoulun käyneenä tietää miten mediassa pitää/kannattaa käyttäytyä. Viidellä kielellä. Mutta onhan tuo muuten ihan hauska tyyppi, vitsailee ja tekee tiettävästi käytännön piloja Lewikselle. Ei noita tietysti Suomen mediassa seurata niin tiiviisti kuin Kimin tai Valtterin tekemisiä, mutta on se Maikkarin lähetyksissäkin haastatteluissa joskus vitsaillut.
 
Nicossahan ei oo muuta vikaa kuin se että voittaessa nousee Saksan lippu eikä Suomen. ;)
 
Olisihan se mukavaa voida suhtautua Nicon saavutuksiin samoin kuin Kimin tai Valtterin. Eikö olisikin? Mutta ei se vaan tunnu samalta.

Ehkä se on juuri se syy, että ei aja Suomen lipun alla. Ei puhu suomea. Asiahan voisi olla ihan toisin jos antaisi haastattelut Suomen medialle suomeksi.

Mutta onhan se kuitenkin Keken poika. Suuren suomalaisen poika. Tuota asia tuli nyt ihan eri tavalla mieleen kuin aiemmin, nyt kun mestaruuteen olisi kunnon saumat. Eihän isä-poika-mestaripareja ole F1:ssä kuin Hillit. Isä-poika-voittajia joitain. Siinä mielessä voisimme "olla ylpeitä".

Mitä jos Rosbergin perheen asiat olisivatkin päinvastoin? Keke olisi saksalainen ja hänen vaimonsa suomalainen, Nico ei osaisi saksaa, mutta puhuisi suomea ja vaikuttaisi paljon enemmän suomalaiselta.

Onhan sitä yrittänyt iloita Nicon saavutuksista, mutta ei vain pysty tuntemaan samoin (kuin muutaman muun menestyksestä). Voisikohan sitä jotenkin asennoitua paremmin, käydä vaikkapa kallonkutistajalla... :idea:
 
Keken mediakoulun käyneenä tietää miten mediassa pitää/kannattaa käyttäytyä. Viidellä kielellä. Mutta onhan tuo muuten ihan hauska tyyppi, vitsailee ja tekee tiettävästi käytännön piloja Lewikselle. Ei noita tietysti Suomen mediassa seurata niin tiiviisti kuin Kimin tai Valtterin tekemisiä, mutta on se Maikkarin lähetyksissäkin haastatteluissa joskus vitsaillut.
Itsekin olen pitänyt lähinnä Vettelin tapaisena taviksena.

Joku tietty särmä uupuu. Mitään perhehelvettiäkään taustalla saati muita vastoinkäymisiä, eikä ole ryysyistä rikkauksiin -satutarinaa.
 
Joku tietty särmä uupuu. Mitään perhehelvettiäkään taustalla saati muita vastoinkäymisiä, eikä ole ryysyistä rikkauksiin -satutarinaa.

No sehän on selvää jos on viettänyt koko elämänsä pitkin Keski-Euroopan porvarieliittiä. Helpommin sais varmaan suomenruotsalaisesta olympiapurjehtijasta uskottavan rokkitähden. Isäpapalla ei ihan sellaista taustaa ollut ja painelikin menemään nortti huulessa vähän kukkomaisemmalla asenteella.
 
Onkos Pikku-Kekellä mennyt jo yhden kisan jälkeen pissi päähän?

No ei nyt ainakaan tuon kommentin perusteella.
Ihan symppis kaveri, mutta eipä tosiaan mitään sen kummempia fiiliksiä nostamut ittelle sunnuntaina, kun voitti. Kiva sille, mutta aikalailla samantekevää, kuka voittaa, jos ei jompikumpi suomipojista.
 
Onkos Pikku-Kekellä mennyt jo yhden kisan jälkeen pissi päähän?
Selvästikään ei, varsin realistinen lausunto ensimmäisen kisan perusteella. Nicohan voitti melkein 30 sekunnin erolla, eikä varmaankaan tarvinnut edes puristaa, olisi tarvittaessa voittanut reilumminkin, ja vielä Safety Carista huolimatta.
 
Onkos Pikku-Kekellä mennyt jo yhden kisan jälkeen pissi päähän?

http://www.iltasanomat.fi/formula1/art-1288667399069.html

Mitäs kusipäistä tuossa nyt on? Kuulostaa vaan siltä että luottamus autoon, ja sitä myötä itseluottamus, on nyt tapissa kun kisa sujui niin hyvin. Kyllähän tuo Nico oli kisassa jokseenkin ylivoimainen, ero kakkoseen oli koko ajan reilu eikä varmasti tarvinnut edes ihan täysillä ladata menemään. Aika realistista on siis sanoa että tuolla autolla taistellaan jatkuvasti voitoista ja paaluista.
 
Sit ehkä vois sanoa, että on noussut pissi päähän, jos olisi kommentoinut auton ollen lähtöruudukon huonoimpia, mutta että omilla ajotaidoillaan kompensoi auton puutteet minkä ansiosta voitti ylivoimaisesti.
 
Niin tiesittekö, että että Keke on syntynyt Ruotsissa ja on geneettisesti germaani ja sitä kautta Nico on myös germaani. Siis bättre folk. Näkyyhän se jo käytöksessä. Bättre Folkin tunnistaa ja erottaa "muista" paremmasta julkisesta esiintymisestä, käyttäytymisestä, ulkonäöstä ja älykkyydestä. Kyllähän se tiedetään kuinka rikkaita suomenruotsalaiset ovat. Esim. Rovio on suomenruotsalainen firma.
 
Viimeksi muokattu:
Niin tiesittekö, että että Keke on syntynyt Ruotsissa ja on geneettisesti germaani ja sitä kautta Nico on myös germaani.
"Geneettisesti germaani?" Sinänsä sukunimi ei vielä germaania tee (itsellänikin on ruotsinkielinen sukunimi, mutta se on vain jostain otettu silloin kun sukunimiä piti ottaa. Suku isän puolelta on kuitenkin keski-Suomesta.) Se, että Rosbergien suomalainen pariskunta asui tuolloin Tukholmassa työasioiden takia lienee kyllä kaikkien tiedossa.

Germaaniverta lienee eniten varsinaissuomalaisissa. Rantaruotsalaiset taitavat olla hivenen myöhempää perua, mutta valtaosa niistäkin ennen viikinkiaikaa.
Siis bättre folk. Näkyyhän se jo käytöksessä. Bättre Folkin tunnistaa ja erottaa "muista" paremmasta julkisesta esiintymisestä, käyttäytymisestä, ulkonäöstä ja älykkyydestä. Kyllähän se tiedetään kuinka rikkaita suomenruotsalaiset ovat. Esim. Rovio on suomenruotsalainen firma.
Olipa huono.
 
Viimeksi muokattu:
"Geneettisesti germaani?" Sinänsä sukunimi ei vielä germaania tee (itsellänikin on ruotsinkielinen sukunimi, mutta se on vain jostain otettu silloin kun sukunimiä piti ottaa. Suku isän puolelta on kuitenkin keski-Suomesta.) Se, että Rosbergien suomalainen pariskunta asui tuolloin Tukholmassa työasioiden takia lienee kyllä kaikkien tiedossa.
Et vissiin ole perillä viimeisimmistä tutkimustuloksista genetiikan alalta. Kyllähän se tiedetään, että ihmisen geneettinen perimä määräytyy syntymäpaikan mukaan.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös