Irwin
Well-known member
- Liittynyt
- 13.7.1999
- Viestit
- 4480
Irwin sanoi:Jep, heti sen jälkeen kun Kimi tuhrii taas vikan nopean kierroksen.
Valitettavasti ennustin eilen oikein.
Irwin sanoi:Jep, heti sen jälkeen kun Kimi tuhrii taas vikan nopean kierroksen.
Tuurista tuo enemmän oli kiinni, siinä kuitenkin sekä edellä että takana ajanut tyyppi selvisi jatkoon. Kyse oli Kiminkin kohdalla vain muutamista kymmenyksistä. Kimi olisi voinut varvata Ericssonin ihan sillä, että olisi saanut muutaman metrin lisää rakoa kierrokselle lähdettäessä ja viimeisessä mutkassa malttanut mielensä ja ajanut kontissa kiinni lähtösuoralle. Hamilton on kuitenkin aggressiivinen tyyppi ja siksi Kimi ei voinut mahdottomasti höllätä, koska Hamppa olisi muuten voinut tulla ohi ja aiheuttaa lisää ongelmia.
- On isompi mahdollisuus, että keskijoukossa tapahtuu jotain ekoissa mutkissa, vaikka menisi kuinka varovaisesti. Eipä sille tietysti enää mahda, Räikkönen sanoi.
Annetaan nyt Kimille vielä mahdollisuus todistaa huomenna startissa, että vielä on vanhassa miehessä vähän munaakin. Vai jääkö tavanomaiseen tyyliin himmailemaan ja väistelemään ulkokaarteeseen kun nuoremmat & hurjemmat painavat ohi...?
Valitettavasti usko mihinkään hyvään loppuu, kun katsoo ketä Kimin ympärillä on; Maldonado, Grosjean ja Ericson....:nope:

Siitä vaan veikkaamaan Kimille keskeytystä ensimmäisenä. Isoimmat kertoimat huitelevat vähän alle kolmenkymmenen pinnassa.+Perez. Se on 99% varmaa damagea jollekkin näistä viidestä. Sääli kun tätä ei veikata missään, aika varmat fyrkat.
Älkääpäs nyt viittikö. Sentään jotain positiivista: Räikkönen 11. ja Alonso vasta 18. :alppu:
Kyllä tää tästä. :thumbup: