#7 Kimi Räikkönen 2015: Pohjalta pääsee vain ylöspäin

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Renngeist
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Sorry, en ole suvaitsevaisuusviherpiipertäjä. Jos jankataan sivu kaupalla samaa paskaa, niin tyhmähän sitä on itse jos ei siihen puutu, eihän kaveri muuten tiedä että pitäisi vaihtaa suuntaa. Sama juttu kuin lapsen kanssa, toiset vanhemmat antaa lapsen tehdä mitä tahansa aina vaan ja uudelleen ja vähän korkeintaan verbaalisesti hyssyttelee siinä vieressä, mutta kun isäntä kerran vetää nyrkin kunnolla pöytään niin. Tämä Kimin morkkaaminen on mennyt ihan käsittämättömiin mittoihin Suomessa. Kun katsotaan kansainvälisiä tutkimuksia ja kyselyitä, niin sielläkin Kimiä arvostetaan enemmän kuin kotimaassa! Vähän luottoa, kyllä ne taidot edelleen siellä on. Tietysti, kun ei kisoja ole joka päivä, niin on liikaa aikaa lässytykselle. Ensi viikolla lähden kannustamaan Kimiä ensimmäistä kertaa radalle. Kuinka moni muu lähtee Hungarorinkiin? Vai jäättekö lätisemään vaan tänne? Ehdotuksia mitä kirjoitetaan lakanaan? Tai mikä nyt olisikaan hyvä materiaali.
 
Kansainvälisillä (tai siis kansallisella Italiassa) mielipiteillä ei osteta MM-sarjan pisteitä eikä voittoja, tosin voi olla että sillä ostetaan tallipaikka ensi kaudelle, mutta se ei tee Kimin viime ajan heikoista suorituksista yhtään sen merkittömämpiä. Tuskin edes Kimin itsensä mielestä.

Kyllä Ferrarilla varmaan hieman painaa tuo fanipohjan kannatuskin, mutta ei taida sekään riittää jos siellä kynnetään "Badoerina" Hulkenberggien ja Kvyattien takana ja starteissa kahnaillaan McLaren Hondien kanssa.
 
Sorry, en ole suvaitsevaisuusviherpiipertäjä. Jos jankataan sivu kaupalla samaa paskaa, niin tyhmähän sitä on itse jos ei siihen puutu, eihän kaveri muuten tiedä että pitäisi vaihtaa suuntaa. Sama juttu kuin lapsen kanssa, toiset vanhemmat antaa lapsen tehdä mitä tahansa aina vaan ja uudelleen ja vähän korkeintaan verbaalisesti hyssyttelee siinä vieressä, mutta kun isäntä kerran vetää nyrkin kunnolla pöytään niin. Tämä Kimin morkkaaminen on mennyt ihan käsittämättömiin mittoihin Suomessa. Kun katsotaan kansainvälisiä tutkimuksia ja kyselyitä, niin sielläkin Kimiä arvostetaan enemmän kuin kotimaassa! Vähän luottoa, kyllä ne taidot edelleen siellä on. Tietysti, kun ei kisoja ole joka päivä, niin on liikaa aikaa lässytykselle. Ensi viikolla lähden kannustamaan Kimiä ensimmäistä kertaa radalle. Kuinka moni muu lähtee Hungarorinkiin? Vai jäättekö lätisemään vaan tänne? Ehdotuksia mitä kirjoitetaan lakanaan? Tai mikä nyt olisikaan hyvä materiaali.

OT: Unkariin täältäkin lähdetään. 21 meno ja 28 paluu. Kolmas reissu edessä kyseiselle radalle. Kiitos, anteeksi ja jatkakaa.
 
Sorry, en ole suvaitsevaisuusviherpiipertäjä. Jos jankataan sivu kaupalla samaa paskaa, niin tyhmähän sitä on itse jos ei siihen puutu, eihän kaveri muuten tiedä että pitäisi vaihtaa suuntaa. Sama juttu kuin lapsen kanssa, toiset vanhemmat antaa lapsen tehdä mitä tahansa aina vaan ja uudelleen ja vähän korkeintaan verbaalisesti hyssyttelee siinä vieressä, mutta kun isäntä kerran vetää nyrkin kunnolla pöytään niin. Tämä Kimin morkkaaminen on mennyt ihan käsittämättömiin mittoihin Suomessa. Kun katsotaan kansainvälisiä tutkimuksia ja kyselyitä, niin sielläkin Kimiä arvostetaan enemmän kuin kotimaassa! Vähän luottoa, kyllä ne taidot edelleen siellä on. Tietysti, kun ei kisoja ole joka päivä, niin on liikaa aikaa lässytykselle. Ensi viikolla lähden kannustamaan Kimiä ensimmäistä kertaa radalle. Kuinka moni muu lähtee Hungarorinkiin? Vai jäättekö lätisemään vaan tänne? Ehdotuksia mitä kirjoitetaan lakanaan? Tai mikä nyt olisikaan hyvä materiaali.

Miten se meni se:
Kimi olen alasti, tee minut onnelliseksi!

Itse skippasin Hungaroringin ja lähden mielummin Spa:han.
 
Suosittelisin myös Spa:ta kisakohteeksi, koska...Hungaroringissa on monta hidasta mutkaa, joista kiihdytettäessä voi tulla yllättäviä vääntöjä konehuoneesta ja täysin pyytämättä.
 
Kyllä, vialliset moottorikartat ovat kiusallisia.
 
Rataprofiilin huomioonottaen olisi aika ensiarvoisen tärkeää, että vääntöongelmat olisi korjattu. Oli sitten syy kenessä tai missä hyvänsä.
 
Tuossa kannattaa toki muistaa Haasin Nascar-kytkös. Vuosi-pari auttamassa F1-tallia ja sitten sitä kautta Nascariin ajelemaan. Eikös Kimiä ne kiinnosta vieläkin? Ja Kimiä kaiketi kiinnostaa vielä formulatkin. Saattaisipa tuolla Genellä olla rahaakin palkata Kimi.

Epätodennäköinen, mutta ei mahdoton siirto.
 
Tuossa kannattaa toki muistaa Haasin Nascar-kytkös. Vuosi-pari auttamassa F1-tallia ja sitten sitä kautta Nascariin ajelemaan. Eikös Kimiä ne kiinnosta vieläkin? Ja Kimiä kaiketi kiinnostaa vielä formulatkin. Saattaisipa tuolla Genellä olla rahaakin palkata Kimi.
Taas on hourulan ovet unohdettu auki. Kimi ei aja Haasilla. Ei nyt eikä ensi vuonna eikä ikinä. Kimi lopettaa F1-uransa, kun hänen Ferrari-sopimuksensa päättyy. Jos jostain edes teoriassa mahdollisesta skenaariosta haluaa spekuloida, niin se on Hamiltonin varhaiseläköityminen ja Kimin palkkaaminen hänen tilalleen Mersulle sadan miljoonan vuosipalkalla. Sitä paitsi on naurettava valhe, että Haas edes harkitsisi tai "seuraisi" Räikkösen tilannetta, sillä Haas ei ole sanonut yhtään mitään tuollaista. Roskalehdet taas pistelevät omiaan.

Kaiken lisäksi Räikkönen on jo ajanut Nascaria aivan omilla meriiteillään, ei hänen tarvitse persettään myydä formuloissa päästäkseen rapakon taakse hampurilaisliigaan.
 
Viimeksi muokattu:

Kyllä ne hourulan ovet on olleet sepposen selällään ihan jossakin muualla. Sinäkö se sitten olet joku profeetta, joka tietää kaiken, mitä Kimi tulee tekemään? Eipä sitä kukaan olisi vuoden 2009 jälkeenkään osannut odottaa, että Kimi nähtäisiin Fefellä toistamiseenkin.

Kaiken lisäksi Räikkönen on jo ajanut Nascaria kahdellakin tasolla aivan omilla meriiteillään, ei hänen tarvitse persettään myydä formuloissa päästäkseen rapakon taakse hampurilaisliigaan.

Olet ymmärtänyt pointtini väärin. Jos Kimiä vielä formulat kiinnostaa, niin sen aikaa niitä ja kun kiinnostus loppuu, niin sitten muuta - vaikka sitä Nascaria. Saattaa olla jotakin kilpakuskiuran jälkeisiäkin suunnitelmia - osittain isyydenkin takia -, mene ja tiedä.

---

Valitettavaa, että keskustelun taso on tälläkin foorumilla paikoin suorastaan ala-arvoinen. Ihan sama, mistä täällä keskustellaan, niin joku kokee pakottavaa tarvetta huudella houruloita, kun ei muuten näemmä osaa argumentoida. No, samalla mitalla takaisin sitten vuan.
 
Viimeksi muokattu:
Taas on hourulan ovet unohdettu auki. Kimi ei aja Haasilla. Ei nyt eikä ensi vuonna eikä ikinä.
Kimi lopettaa F1-uransa, kun hänen Ferrari-sopimuksensa päättyy.
Jos jostain edes teoriassa mahdollisesta skenaariosta haluaa spekuloida, niin se on Hamiltonin varhaiseläköityminen ja Kimin palkkaaminen hänen tilalleen Mersulle sadan miljoonan vuosipalkalla.
Sitä paitsi on naurettava valhe, että Haas edes harkitsisi tai "seuraisi" Räikkösen tilannetta, sillä Haas ei ole sanonut yhtään mitään tuollaista. Roskalehdet taas pistelevät omiaan.

Kaiken lisäksi Räikkönen on jo ajanut Nascaria aivan omilla meriiteillään, ei hänen tarvitse persettään myydä formuloissa päästäkseen rapakon taakse hampurilaisliigaan.

Eipä tähän liene paljoa lisättävää..

Jos Bottas pieksisi Massan ja ovi Ferrarille aukeaisi, voisi Kimi mennä vaihdossa Williamsille. :D
Mutta todennäköisemmin ei. Eikö Kimiä oltu viemässä Williamsillekin, ennen Lotus pestin julkaisua?

Jos ei kärkitalleista paikkaa aukea, niin se on sitten siinä. Kimi ei tule tekemään Kovalaisia.
 
Viimeksi muokattu:
Jos ei kärkitalleista paikkaa aukea, niin se on sitten siinä. Kimi ei tule tekemään Kovalaisia.
Kimistä ei koskaan tiedä. Tuolla määritelmällä Kimin ei olisi koskaan pitänyt palata Lotuksella. Kimi voi kyllä tehdä "Kovalaiset" siinä mielessä, että palaisi tuuraamaan talliin, jossa on otettu meneillään olevalla kaudella GP-voitto ja lukuisia podiumsijoja.
 
Samaa pohtinut itsekin. Helposti ajatellaan, että eihän se Kimi nyt sellaista ja sellaista, mutta jos katsoo Kimin tekemiä päätöksiä uransa aikana, niin aikalailla oman tiensä kulkija on ollut ja tehnyt aika yllättäviäkin ratkaisuja. Esimerkiksi nyt nuo välivuodet, paluu Lotukselle ja paluu Ferrarille. Ja onhan siellä ralli- ja moottorikelkka, Nascar, tais olla motocrossiakin, -seikkailut välissä.

Itsekin uskoisin, että Ferrari olisi Kimin viimeinen talli, mutta siitä kaverista en kyllä uskaltaisi aivan 100% takuuseen mennä. Kaikenlaista keksii.
 
Samoin. Eiköhän Ferrarilla lopeta ja väännä sen jälkeen ihan muiden vehkeiden rattia kiinnostuksensa mukaan.
 
Yksi merkittävä este Kimin siirtymiselle Haasille olisi myös budjetti. Kimi tuskin menisi "eläkepäivillään" ilmaiseksi ajelemaan pikkutalliin ja voisi ajatella, että Haasilla riittää rahareikiä auton kehityksessäkin. Ei sillä, että tuo muutenkaan olisi millään tavalla varteenotettava ajatus.
 
Miten tärkeänä Ferrari sitten pitää viimeisimmän Ferrarimestarin säilyttämisen lajissa? Irtoaisiko sillä summalla vaikka paikka Sauberilta?
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös