Bottas ei ole kyllä missään vaiheessa pyyhkinyt Massalla lattiaa. Yksi epäonnistunut aika-ajo ei sitä muuta.
Eikä pyyhkinyt Kimikään. Kovin tasaväkisiä olivat ne kolme vuotta Ferrarilla. Massahan ei ole mikään huono kuljettaja.
Bottas ei ole kyllä missään vaiheessa pyyhkinyt Massalla lattiaa. Yksi epäonnistunut aika-ajo ei sitä muuta.
Ja toisaalta sitten Alonsolle ja Schumille ei mahtanut oikeastaan yhtään mitään. Siitä olen kyllä samaa mieltä, ettei Massa mikään huono kuski ole, mutta ei kyllä myöskään mitään F1-sirkuksen parhaimmistoa. Siinä mielessä toivoisi Bottaksen pystyvän vielä vähän nykyistä kovempiin suorituksiin brassia vastaan.Eikä pyyhkinyt Kimikään. Kovin tasaväkisiä olivat ne kolme vuotta Ferrarilla. Massahan ei ole mikään huono kuljettaja.
Ja toisaalta sitten Alonsolle ja Schumille ei mahtanut oikeastaan yhtään mitään.
Ja toisaalta sitten Alonsolle ja Schumille ei mahtanut oikeastaan yhtään mitään. Siitä olen kyllä samaa mieltä, ettei Massa mikään huono kuski ole, mutta ei kyllä myöskään mitään F1-sirkuksen parhaimmistoa. Siinä mielessä toivoisi Bottaksen pystyvän vielä vähän nykyistä kovempiin suorituksiin brassia vastaan.
Ja kenties mestaruuden 2017 jos kaikki menee urakehityksen kannalta nappiin.Nyt tuli löytyä Kossu-veto siitä, ettei Faltsu voita mitään kolmeen kauteen.
Eli taitaa voittaa vielä tällä kaudella.![]()
Samaa mieltä.Dino sanoi:Kuten olen sanonut monesti ennenkin niin minusta Massa on mainettaan nopeampi mies, ja pärjää kyllä vauhdin suhteen parhaimmillaan ihan kärkimiehillekin. Ongelmana on vaan henkinen puoli, ja Massalle tulee siksi välillä näitä "lamajaksoja" kun hommat ei mene putkeen ja tuntuu että mies lannistuu täysin tai sitten vastaavasti alkaa yrittämään liikaa ja sählää hirveästi.
- Joku hajosi siellä, sama pomppu missä
se hajosi viimeksikin. En tiedä vielä
mikä siinä oli, Bottas sanoi.
Onpas nyt Boltsilla vaikeita hetkiä. Sotshissa leikkasi Kimin eteen, Austinissa Grosjean leikkasi Bottiksen eteen ja sen lisäksi rikkoi kaksi vaihdelootaa ajamalla pomppuun kahdesti. Nyt sitten Kemppi kertoi ettei jatka Williamsin kanssa ja Faltsu jätti Kemppi-siiven pääsuoran päähän. Onneksi ei käynyt mitenkään muuta kuin se Kemppi jäi mutkaan.
PS. Mistäs Williamsille lukkoperä ens kaudella kun Kemppi on poissa?:doubtful:
Niin siis Kimi ajeli valen päälle kutem kaikki normaalilla näkökyvyllä varustetut pystyvät huomaamaan.
Höpö höpö. Sulki oven ja samaa sitten syytteli Grosjeanin tehneen Uistimessa.
Vetäähän se katkeraksi kun jäi pahvi Punaisiin saamatta ja Kimi jatkaa siellä.: