Ykköstykki
Musamies
RB puhaltaa heittämällä Williamsin ohi, heti kun vain löytävät edes lähelle saman verran tehoa.
No joo, sama kävi mielessä heti, kun olin tuon kirjoittanut. Red Bullilla on kuitenkin rahaa ja sitä riittää.
RB puhaltaa heittämällä Williamsin ohi, heti kun vain löytävät edes lähelle saman verran tehoa.
Hülkenbergin lisäksi Vasseurin hankintalistalla on myös Williamsilla ajava Valtteri Bottas, vaikka suomalaiskuskilla on sopimus ensi kaudeksi.
Lance Stroll on ihan taputeltu juttu. Viime aikoina huhut ovat kertoneet, että neuvottelussa ohjat ovat Bottasin käsissä ja että viivästys sopimuksen kanssa johtuu siitä, ettei hän ole tarjottuihin ehtoihin tyytyväinen. Williams totta kai katsoo sen kortin loppuun asti ja miettii muita vaihtoehtoja vasta sen jälkeen. Optioita ei pureta vaan ne joko käytetään tai ne raukeavat. Kalenterista kun katsoo, niin ilmeisesti optio on päästetty vanhenemaan jostain syystä. Tai sitten siihen kirjattu palkka on ollut niin kova, ettei Williams halua maksaa sitä. Ne rahahuolet, ne rahahuolet.Jännä tuo "on sopimus ensi kaudeksi". Tarkoittanee varmaan optiota kuitenkin.
Toisaalta Valtteri on sen tason kuljettaja ja oikeastaan ainoa syy, miksi Williams vielä taistelee valmistajien neljännestä sijasta, että Williamsin hidastelu ihmetyttää, vaikka kuljettajajulistusta hidastaneekin Lance Strollin superlisenssikelpoisuus. Vaikka Bottas ei Williamsilla jatkaisikaan, niin aivan varmasti option purkuun liittyy ehto, että Bottaksen soppari muualle julkaistaan vasta, kun Williams on kuljettajansa nimennyt.
Kalenterista kun katsoo, niin ilmeisesti optio on päästetty vanhenemaan jostain syystä. Tai sitten siihen kirjattu palkka on ollut niin kova, ettei Williams halua maksaa sitä. Ne rahahuolet, ne rahahuolet.
Williams haluaisi Bottarin 2 vuodeksi mutta Vale ei suostu kuin vuoden pahviin kertoilee amus
https://twitter.com/tgruener/status/786475002031968256
Valtteri Bottas, even though he has had a big offer from Renault and might wish to move on. The truth is that Williams cannot really afford to lose him in the sense that it needs a proper contender and some stability with Felipe Massa retiring. Bringing in two new drivers would not be a grand idea. However, if someone is willing to pay enough to buy Valtteri out, the team might accept the cash and then go fishing for a Felipe Nasr or a Kevin Magnussen. Williams may be under performing, but it still has a Mercedes engine. It might also be willing to accept a Mercedes junior, such as Pascal Wehrlein – if the money is right..
Ei tässä oikein muu auta kuin toivoa, että Williams löytää Brawn-tyyppisen porsaanreiän ensi kauden autosta ja ajaa pelkistä kaksoisvoitoista.
Valtterin kannattaa "kiristää" Williamsilta 1+1 soppari, mistä pääsee itse irti jos ja toivottavasti kun 2018 paikka aukeisi jostain top 4 tiimistä. Uskon, että Bottas on haluttua tavaraa kaudelle 2018. Toinen vähän villimpi skenaario on, että Bottasta ei nähdä ensi kaudella ollenkaan lähtöruudukossa ja palaa 2018 takaisin Maclarenin, Ferrarin tai jopa Mersun ratissa. Williams ei suostu päästää Bottasta irti ja Bottas ei suostu lopulta heidän sopimukseen ollenkaan, koska ei saa omia vaatimuksia läpi.