#81 Oscar Piastri 2023: Kylän halutuin keltanokka

F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8796
Sijainti
Vantaa
En nyt tiedä kuinka glory hunteria tässä ollaan kun kyseessä on kolme kuskia joilla ei ole vielä edes ainuttakaa GP-voittoa? Onko se sitten hedelmällisempää ennustella miten Leclercistä ei tule koskaan maailmanmestaria tai milloin Russellia korvataan toisella kuskilla tai milloin on psykiatrisen osaston ovella? Ihan näitä samoja kommentteja jaeltu aikoinaan Verstappenille pärstäkertoimen takia.

Johonkin kuskisiirrot perustuvat ja ne ovat yleensä näytöt ja potentiaali. Kaikki siirrot ovat ns ostoa sika säkissä, koska ei tiedetä miten pärjää kyseisen tallin kalustolla. Sitä tässä vaan haeskelin että mihin sinä perustat arviosi kustakin kuskista jollei Norris, Piastri ja Albon vakuuta, mutta pystyt helposti ennustamaan tiettyjen kuskien tulevaisuudet pärstäkertoimella.

Mitä Ricciardoon ja Hulkkiin tulee niin voimasuhteet vaihtuvat kaudesta kauteen. Rellu-Ricciä muistaakseni en koskaan ole sanonut helvetin kovaksi, vain kehunut kuinka hyvän tilipussin on neuvotellut. Hulkki nyt oli vain järkivalinta Haasille jolla ei podiumeista taistella ja kalusto pysyy ehjänä.
Joka vuosi on tietyt kuskit ketä hehkutetaan ja ensi kaudella niistä ei puhuta. Monesti noissa keskikastin tiimeissä nousee pari kuskia kovaksi, koska talli tekee ison stepin. Tällä kaudella se on Williams ja Mclaren. Alonsostakin oli mieletön hype alkukaudesta, mutta eipä tuota hirveästi enää telkkarikuvissa näe kun ajelee sijoista 5-10. Kas kun sait taas Russelin tähän mukaan, mutta missäs vaiheessa olen ennustanut sen korvattavan toiselle kuskilla ja psykiatrilla?
 
Joel Hallikainen

Muusikko
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
5249
Joka vuosi on tietyt kuskit ketä hehkutetaan ja ensi kaudella niistä ei puhuta. Monesti noissa keskikastin tiimeissä nousee pari kuskia kovaksi, koska talli tekee ison stepin. Tällä kaudella se on Williams ja Mclaren. Alonsostakin oli mieletön hype alkukaudesta, mutta eipä tuota hirveästi enää telkkarikuvissa näe kun ajelee sijoista 5-10.
Melko vastavirtaa uit Alonson kohdallakin, kaveri on aika monessa paikassa rankattu kakkoseksi heti Verstappenin jälkeen. Sinulla taitaa olla asenne että turhaan tässä mitään krediittiä kellekkään annetaan kun sieltä se tippuu kuin kivi pohjaan jossain vaiheessa. Tietysti poikkeuksena on kotimainen Bottas jonka kohdalla mennään torille jos sattuu pisteen silloin tällöin saamaan siinä missä kiinalainen tallikaverikin.
 
ouzei

Well-known member
Liittynyt
22.5.2018
Viestit
2848
Kyllähän tuo kalustokin aina vaikuttaa. Niin rivikatsojien kuin noiden syvemmällä lajin sisällä olevienkin mielipiteisiin. Hyvällä kalustolla saa enemmän huomiota ja varsinkin ihan häntäpäässä vaatii melkeinpä heikon tallikaverinkin että pystyy erottumaan edukseen. Kaksi suht tasaiseen tahtiin suorittavaa jonon hännillä ei oikeen herätä kenenkään mielenkiintoa.
 
F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8796
Sijainti
Vantaa
Melko vastavirtaa uit Alonson kohdallakin, kaveri on aika monessa paikassa rankattu kakkoseksi heti Verstappenin jälkeen. Sinulla taitaa olla asenne että turhaan tässä mitään krediittiä kellekkään annetaan kun sieltä se tippuu kuin kivi pohjaan jossain vaiheessa. Tietysti poikkeuksena on kotimainen Bottas jonka kohdalla mennään torille jos sattuu pisteen silloin tällöin saamaan siinä missä kiinalainen tallikaverikin.
Kappas seitin ohut kamelinselkä vaihteeksi nyrjähti taas, ja Bottas kehiin. Milloin kuulemme Bahrainista? Tässä puhuttiin, kuinka kuski on pinnalla eikä tallipäälliköiden pisteistä. Alonso nykypäivänä ei ole lähellekään kakkonen, paitsi sinun fanikuvissa, joissa Alonso tanssii Russelin kanssa ilman paitaa. Kyllä saa aika fani olla, jos Alonson laittaa tämän hetken kakkoseksi kuskina. Aikoinaan Alonso oli TOP2, muttei enää.
Niin ja missä manitsin sen, että Russell tarvitsee psykiatria ja hänet pitäisi korvata?
 
Viimeksi muokattu:

Muucconen

Well-known member
Liittynyt
2.9.2018
Viestit
1497
Alonso nykypäivänä ei ole lähellekään kakkonen, paitsi sinun fanikuvissa, joissa Alonso tanssii Russelin kanssa ilman paitaa. Kyllä saa aika fani olla, jos Alonson laittaa tämän hetken kakkoseksi kuskina. Aikoinaan Alonso oli TOP2, muttei enää.
Saatat yllättyä jos naputtelet googleen hakusanat ”F1 driver ratings 2023”.
 
Viimeksi muokattu:

Muucconen

Well-known member
Liittynyt
2.9.2018
Viestit
1497
Alonso Hamiltonin edellä :D:D jep jep. Rankinkeja on monenlaisia.
Alonsoa varsin yleisesti arvostetaan, Ja sekös sua harmittaa…? :cool:

Saas nähdä miten arviot ja arvostus kehittyvät loppukauden aikana, jos Aston Martin ei sa kehitettyä autoaan lähemmäs kärkeä ja Alonso menettää 3. sijan sarjassa. Tokkopa se arvostus kuitenkaan kovin rajusti putoaa.
 
Viimeksi muokattu:

Joel Hallikainen

Muusikko
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
5249
Kappas seitin ohut kamelinselkä vaihteeksi nyrjähti taas, ja Bottas kehiin. Milloin kuulemme Bahrainista? Tässä puhuttiin, kuinka kuski on pinnalla eikä tallipäälliköiden pisteistä. Alonso nykypäivänä ei ole lähellekään kakkonen, paitsi sinun fanikuvissa, joissa Alonso tanssii Russelin kanssa ilman paitaa. Kyllä saa aika fani olla, jos Alonson laittaa tämän hetken kakkoseksi kuskina. Aikoinaan Alonso oli TOP2, muttei enää.
Alonso Hamiltonin edellä :D:D jep jep. Rankinkeja on monenlaisia.
Jos forumin ulkopuolelle haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt

Mikäköhän tässä on niin ihmeellistä? Alonso pisteissä edellä ja podiumeja 7 Hamiltonin 4 vastaan. Alkukaudesta Alonso teki näyttäviä ja rohkeita ohituksiakin. Ja sinä et nimenomaan käytä pärstäkertoimia kuskien arvioinneissa? Mitä Alonsoon tulee niin ajatusmaailma forumin ja forumin ulkopuolella tuntuu poikkeavan välillä kuin Suomen ja Venäjän rajalla.

Tallipäälliköiden keskiarvo kulkee aika pitkälti samoja polkuja yleisen arvostuksen kanssa kuka on pinnalla ja huhuissa milloin mihinkin huipputalliin. Tosin tallipäällikköt pääsevät ääneen vasta kauden jälkeen niin pääset yllättymään toistamiseen.

Niin ja missä manitsin sen, että Russell tarvitsee psykiatria ja hänet pitäisi korvata?
Pahoittelut, minun moka. Sen verran samat agendat että tainnut mennä teidän kolmen kopla sekaisin kuka sanoi ja mitäkin. Eikä tarvitse niin kirjaimellisesti ottaa kuten en minäkään ole sanonut Ricciardoa helvetin kovaksi ratinkääntäjäksi.
 
comm

Well-known member
Liittynyt
25.3.2012
Viestit
4312
Toi on aika selkeä Ham-Alo. Ovat ajaneet samalla autolla ja Alo aivan parhaassa vedossaan vielä.
 
Joel Hallikainen

Muusikko
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
5249
Toi on aika selkeä Ham-Alo. Ovat ajaneet samalla autolla ja Alo aivan parhaassa vedossaan vielä.
Edes Massa ei kaivele noin vanhoja asioita. 16 vuotta sitten tasapisteisiin päätynyt kausi ei ole hirveän relevantti vipuvarsi tänä päivänä, jossa molemmat herrat uransa ehtoopuolella. Hamiltonin uran saavutuksia väheksymättä tämä kausi on ollut selkeästi parempi Alonsolla kuin Hamiltonilla tähän mennessä.
 
F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8796
Sijainti
Vantaa
[
Jos forumin ulkopuolelle haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt

Mikäköhän tässä on niin ihmeellistä? Alonso pisteissä edellä ja podiumeja 7 Hamiltonin 4 vastaan. Alkukaudesta Alonso teki näyttäviä ja rohkeita ohituksiakin. Ja sinä et nimenomaan käytä pärstäkertoimia kuskien arvioinneissa? Mitä Alonsoon tulee niin ajatusmaailma forumin ja forumin ulkopuolella tuntuu poikkeavan välillä kuin Suomen ja Venäjän rajalla.

Tallipäälliköiden keskiarvo kulkee aika pitkälti samoja polkuja yleisen arvostuksen kanssa kuka on pinnalla ja huhuissa milloin mihinkin huipputalliin. Tosin tallipäällikköt pääsevät ääneen vasta kauden jälkeen niin pääset yllättymään toistamiseen.

Pahoittelut, minun moka. Sen verran samat agendat että tainnut mennä teidän kolmen kopla sekaisin kuka sanoi ja mitäkin. Eikä tarvitse niin kirjaimellisesti ottaa kuten en minäkään ole sanonut Ricciardoa helvetin kovaksi ratinkääntäjäksi.
Agendasta sanoo mies, joka kumppaninsa kanssa toisti jossain vaiheessa samaa mantraa. Aina kun näki Bottaksen tai Russelin kuvan, välittömästi napsahti Bahrain-juttu F1-forumille :D Kukapa sai taas Bottaksen kehiin kuten yleensä. Nykyään kamelinselkä napsahtaa helpommin kuin korkki auki :D

Mainitsit, että kun Bottas sai pisteen Monzasta, "jengi oli menossa torille". Missäs näin paljon Bottaksen ajoa juhlittiin, ei ainakaan tällä foorumilla. Minä en tälläisiä juttuja ole nähnyt missään, että täällä hurrattiin yhden pisteen takia.
 
Viimeksi muokattu:

Bukko

Voorumisti
Liittynyt
26.3.2019
Viestit
3664
Alonso Hamiltonin edellä :D:D jep jep. Rankinkeja on monenlaisia.
No kyllähän Alonso alkukaudesta ajoi aika hyvin maksimoiden kaluston potentiaalin. Sitten tallin kehitys jäi kelkasta, mutta rumasti dominoi Strollia edelleen.
 
F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8796
Sijainti
Vantaa
No kyllähän Alonso alkukaudesta ajoi aika hyvin maksimoiden kaluston potentiaalin. Sitten tallin kehitys jäi kelkasta, mutta rumasti dominoi Strollia edelleen.
Hyvä kuljettaja Alonso on. Siltikään en pidä Alonsoa Hamiltonin tasoisena ratinvääntäjänä nykykunnossa tai edes parhaimmilaankaan. Siksi en rankkaa kyllä TOP2. Kuten tuossa nyt aiemmin tuli esille, hyvä auto tuo kuljettajan parrasvaloihin. Jos auton potentiaali antaisi Astonilla sijoille 11, eipä Alonsoa hehkutettaisi vaikka ajaisikin auton äärirajoilla.
 
ouzei

Well-known member
Liittynyt
22.5.2018
Viestit
2848
Kyllä itsekin edelleen vaan Alonson sinne ihan kärkeen rankkaisin. Verstappen, Hamilton, Alonso - keskinäinen absoluuttinen järjestys on sitten jo hankalampi. Norris ehkä kolkuttelee samaan kategoriaan. Leclerc on nopea kuin mikä, mutta pää ei kestä. Kaikki muut on jossain taaempana.
 
F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8796
Sijainti
Vantaa
Kyllä itsekin edelleen vaan Alonson sinne ihan kärkeen rankkaisin. Verstappen, Hamilton, Alonso - keskinäinen absoluuttinen järjestys on sitten jo hankalampi. Norris ehkä kolkuttelee samaan kategoriaan. Leclerc on nopea kuin mikä, mutta pää ei kestä. Kaikki muut on jossain taaempana.
Kukas noista edellisistä on rämpinyt Oconin tasoisen kuljettajan kanssa samoista sijoista? Ei kukaan paitsi Alonso. Vaikea nähdä 2010 Alonsoa taistelemassa Oconin kanssa.
 
Joel Hallikainen

Muusikko
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
5249
Hyvä kuljettaja Alonso on. Siltikään en pidä Alonsoa Hamiltonin tasoisena ratinvääntäjänä nykykunnossa tai edes parhaimmilaankaan. Siksi en rankkaa kyllä TOP2. Kuten tuossa nyt aiemmin tuli esille, hyvä auto tuo kuljettajan parrasvaloihin. Jos auton potentiaali antaisi Astonilla sijoille 11, eipä Alonsoa hehkutettaisi vaikka ajaisikin auton äärirajoilla.
Kerrankin puhetta asiasta eikä väsynyttä läppää homoseksuaaleista kuin Freak konsanaan, eletään vuotta 2023 eikä mitään 80-lukua.

Anyways, olisi mielenkiintoista kuulla perustelut miksi esim Alonso ei pärjäisi Hamiltonille samalla kärryllä tänä päivänä?

Itse voin heittää omat perusteluni. Hamilton ei ole ollut vahvimmillaan kun auto ei ole istunut räpylään just eikä melkein, silloin on päässyt Button ja Russell yllättämään housut kintuissa. Kun taas Alonson uralta löytyy yksi kauneusvirhe lahoavan Alpinen takia kun Ocon löi hänet pisteissä, muuten Alonso on sopeutunut autoon kuin autoon ja tallikaveri on vikissyt. Joten uskaltaisin väittää että lähestulkoon mahdotonta sanoa kumpi samalla autolla veisi, mutta jättämällä Alonso pois tämän kuskiparin voittajasta on pelkkää hölmöyttä.
 
Bukko

Voorumisti
Liittynyt
26.3.2019
Viestit
3664
Kukas noista edellisistä on rämpinyt Oconin tasoisen kuljettajan kanssa samoista sijoista? Ei kukaan paitsi Alonso. Vaikea nähdä 2010 Alonsoa taistelemassa Oconin kanssa.
Kuljettajilla on parempia ja huonompia kausia. Eipä Hamiltonin viime kausikaan mikään paras mahdollinen ollut, kun hävisi Russelille pisteissä ja voitoissa. Jostain syystä Alonso ei päässyt parhaaseensa Alpinella.
 
comm

Well-known member
Liittynyt
25.3.2012
Viestit
4312
Kerrankin puhetta asiasta eikä väsynyttä läppää homoseksuaaleista kuin Freak konsanaan, eletään vuotta 2023 eikä mitään 80-lukua.

Anyways, olisi mielenkiintoista kuulla perustelut miksi esim Alonso ei pärjäisi Hamiltonille samalla kärryllä tänä päivänä?

Itse voin heittää omat perusteluni. Hamilton ei ole ollut vahvimmillaan kun auto ei ole istunut räpylään just eikä melkein, silloin on päässyt Button ja Russell yllättämään housut kintuissa. Kun taas Alonson uralta löytyy yksi kauneusvirhe lahoavan Alpinen takia kun Ocon löi hänet pisteissä, muuten Alonso on sopeutunut autoon kuin autoon ja tallikaveri on vikissyt. Joten uskaltaisin väittää että lähestulkoon mahdotonta sanoa kumpi samalla autolla veisi, mutta jättämällä Alonso pois tämän kuskiparin voittajasta on pelkkää hölmöyttä.
Eihän tuo auto näytä nyt istuvan Alonkaan räpylään, ajellu useamman kerran sijoilla ynnä muut. Ei kukaan silloin ollut täällä tuulettamassa, että onpa siinä kova kuski.

Kun auto toimii ja sillä pystyy ajamaan, niin aika moni kuski näyttää hyvältä ja sit taas toisinpäin.
Itse en ainakaan nopeampana Oviedolaista pidä nyt, kuin silloin kun oli elämänsä vedossa.

Ja Russell on löylytetty niin pahasti, että sillä ei paljoa perustele yhtään mitään, eikä se auto istu vieläkään räpylään.
 
Hamilton löylyttää löylyttäjäänsä. Mitäköhän tämä perustelee? Kummalle menee kehut?
 
Ylös