#81 Oscar Piastri 2023: Kylän halutuin keltanokka

Joel Hallikainen

Muusikko
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
4001
Olisko sit iskenyt se paljon puhuttu taantuma pahemman kerran Russelliin, jos ajotaitonsa puolesta oli viime vuonna edellä.
Mitkäs meriselitykset annat sille että kesätauon jälkeen Hamilton keräsi vain 94pts ja Russell 117pts vaikka Hamilton oli kehitellyt ja testannut itselleensä sen mieleisensä kärryn?
 

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5184
Eihän tuo auto näytä nyt istuvan Alonkaan räpylään, ajellu useamman kerran sijoilla ynnä muut. Ei kukaan silloin ollut täällä tuulettamassa, että onpa siinä kova kuski.
Alonson ja Strollin välinen ero on ollut samoissa tai jopa kasvamaan päin, joten silloin on helppo todeta auton sakkaavan eikä suinkaan kuskin. Oikeastaanhan Alonson loistoa on himmentänyt eniten se, ettei Astonilla ole enää samaa rengasetua kisan loppua kohti, joten räiskyviä ohituksiakaan ei pystytä tekemään.
 

BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
4702
Jos palataan otsakkeen hahmoon, niin itse en mitään "vittu-vau" fiilistä ole Oskusta saanut. Ihan hienosti ajanut, muttei mitään sellaista, mitä esim. Leclerc tai Kimi aikoinaan ekana kautena esitti. Mielestäni Lando ihan hyvin handlannut tilanteen. Tänään aika selväkin ero vauhdissa (en ole nähnyt kuin tulokset) Landon hyväksi.

Mutta joo, hyvä sainaus ollut Mäkkäriltä ja toivotaan, että parantaa vielä (miksi ei parantaisi, kun niin nihkeesti saa testata) mukaan kärkihahmoihin.
 

ouzei

Well-known member
Liittynyt
22.5.2018
Viestit
2515
Olihan jollain Leclercillä himpun helpompi tallikaverikin vastassa tulokaskaudellaan. Ja Kimin debyytin aikoihin nyt oli ajat niin erilaiset että turha edes verrata.

Hyvinhän tuo on suoriutunut. Laitteet pysynyt ladulla ja vauhti ollut ihan asiallista kuitenkin kovatasoista tiimikaveria vastaan. Aika näyttää että pystyykö sitten sen seuraavan stepin vielä tulevaisuudessa ottamaan.
 

odetus

Well-known member
Liittynyt
18.10.2006
Viestit
1927
Jos palataan otsakkeen hahmoon, niin itse en mitään "vittu-vau" fiilistä ole Oskusta saanut. Ihan hienosti ajanut, muttei mitään sellaista, mitä esim. Leclerc tai Kimi aikoinaan ekana kautena esitti. Mielestäni Lando ihan hyvin handlannut tilanteen. Tänään aika selväkin ero vauhdissa (en ole nähnyt kuin tulokset) Landon hyväksi.

Mutta joo, hyvä sainaus ollut Mäkkäriltä ja toivotaan, että parantaa vielä (miksi ei parantaisi, kun niin nihkeesti saa testata) mukaan kärkihahmoihin.
Tähän vau-efektin puuttumiseen voi vaikuttaa osaltaan testaamisen rajoittaminen. Etenkin Kimin aloitusaikoina kun sai testata käytännössä miten paljon tahansa, jolloin autoon tutustuminen oli helpompaa. Toki Sauberin resurssit eivät tätä täysin mahdollistaneet, mutta oli Kimillä kuitenkin paljon enempi testiä alla aloittaessaan kuin Piastrilla oli mahdollista edes olla ennen tämän kauden avausta. Tätä nykyä tuntuu myös, että hyppäys alemmista luokista ykkösen ohjaimiin on vielä isompi kuin aikanaan autojen painon ja koon vuoksi.
 

BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
4702
Nyt oli Piastrilla huono tuuri, kun Strolli viipaloi autonsa vikaan kurviin eikä Oscar saanut aikaansa parannettua.
 

comm

Well-known member
Liittynyt
25.3.2012
Viestit
3109
Viimeksi eturivissä rookiekaudella oli Stroll 2017. Kova temppu Piastrilta tänään!
 

Corvair

Well-known member
Liittynyt
10.10.2016
Viestit
885
Alkukaudesta kun McLaren kynti, sai nettikommenteista yms. lukea näkemyksiä siitä miten Ricciardo olikin voittava puoli kun maksettiin ulos surkeasti suorittavalta Mäkiltä ja miten hölmöltä McLaren vaikutti. Vieläköhän joku on viime aikojen näyttöjen perusteella sitä mieltä, että McLaren toimi typerästi korvatessaan Ricin Piastrilla?
 

Davros

Well-known member
Liittynyt
14.5.2013
Viestit
5731
Viimeksi eturivissä rookiekaudella oli Stroll 2017. Kova temppu Piastrilta tänään!
Strollin edestä putosi tuolloin Red Bullit rankkujen myötä pois, itse aika-ajoissa ajoi neljänneksi. Heittäisin hatusta, että jopa Hülkenberg on viimeisin junnu, joka on ihan ajamalla päässyt eturiviin.
 

Bukko

Voorumisti
Liittynyt
26.3.2019
Viestit
2715
Alkukaudesta kun McLaren kynti, sai nettikommenteista yms. lukea näkemyksiä siitä miten Ricciardo olikin voittava puoli kun maksettiin ulos surkeasti suorittavalta Mäkiltä ja miten hölmöltä McLaren vaikutti. Vieläköhän joku on viime aikojen näyttöjen perusteella sitä mieltä, että McLaren toimi typerästi korvatessaan Ricin Piastrilla?
Ihan hyvin on Piastri ajanut rookieksi. Välillä pystyy Norrisin vauhtiin, mikä on kova temppu. Siitä en tiedä, mitä Ricciardo voitti kenkää saadessaan.
 

markot

Well-known member
Liittynyt
20.5.2005
Viestit
4217
Kova temppu Piastrilta tänään, oli tallikaveriaan nopeampi radalla jossa ei ole ajanut aikaisemmin. Kaveriahan pitää alkaa fanittaa...
 

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5184
Alkukaudesta kun McLaren kynti, sai nettikommenteista yms. lukea näkemyksiä siitä miten Ricciardo olikin voittava puoli kun maksettiin ulos surkeasti suorittavalta Mäkiltä ja miten hölmöltä McLaren vaikutti. Vieläköhän joku on viime aikojen näyttöjen perusteella sitä mieltä, että McLaren toimi typerästi korvatessaan Ricin Piastrilla?
No nyt menee sekaisin taas aivan eri asiat. Ricciardon potkiminen ulos tallista oli aina oikea päätös. Rixu vaikutti kuitenkin myös voittavalta osapuolelta siinä mielessä, ettei miehen tarvinnut kyntää paskalla autolla pilaamassa entuudestaan huonoa mainettaan vieläkin pahemmin.
 

Joel Hallikainen

Muusikko
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
4001
Ehkä vähän yllättäen Piastri on alkanut kelaamaan Norriksen etumatkaa kiinni jo loppukaudesta. Tästä tulee jatkossa mielenkiintoinen parivaljakko, molemmat vielä sidottuna talliin melko pitkäksi aikaa joten konflikteja ja kireitä tunnelmia odotellessa.

Tässä voisi olla ainekset Ricciardo & Verstappen -asetelmaan, jossa nuori kukko tulee talliin ja alkaa voittamaan tallia puolelleen ja sitten toinen nostelee kytkintä vaihtaen maisemaa. Jos tälläinen marssijärjestys Mclarenilla vakiintuu ensi kaudella niin tässä ajetaan samalla Norriksen osakkeita pienen laskuun. Voisi alkaa Norrista kiinnostamaan Audin projekti jos alkaa jäämään Piastrille.
 
Ylös