Toisaalta Toyotalla oli Waldegårdin, Ericssonin, Schwarzin ja Alenin kaltaisia MM-rallien voittajia ajamassa Sainzin tukena. Ei olisi osannut odottaa, miten Ericssonin osake laskee kaudelle 1990 tai Schwarzin ja Alenin kaudelle 1992.
Kuuntelin tuon Kankkusen podcastin vielä uudestaan, ja siinä on muutama niin selvä asiavirhe, ettei uskalla ottaa siinä sanottuja kommentteja, esimerkiksi tähän liittyen, ihan totena. Vaikea ymmärtää millä perusteella Sainz olisi saanut kaudelle 1990 itselleen ykköskuskin aseman kaksinkertaisen maailmanmestarin ja tallipäällikön luottokuskin ohi. Voi olla toki, että Juhan muistissa sekoittuu vaikka Ford-kauden 1997 tallidynamiikka, kun Sainz oli selvä ykköskuski ja Kankkunen joutui antamaan tälle ainakin Kreikan voiton.