Tänne, niinkuin suurimpaan osaan muitakin toikkeja tällä asiapuolella, on kirjoitettu ihan puutaheinää. Ajattelin nyt tällä puolella kerrankin lähteä täysin samalle linjoille. Tosin edes yrityksestäni huolimatta tuskin pääsen USAlaisten pahuudessa samalle vainoharhaiselle tasolle kuin osa tänne asiapuolle kirjoittavista.
USA on demokraattinen valtio eikä uskonnolla ole virallista asemaa maan hallinnossa. Toisaalta amerikkalaisten uskonnollisuus on keskimäärin huomattavan paljon meitä pohjoiseuroopppalisia syvempää. Tolkuton määrä amerikkalaisia käy joka sunnunutai kirkossa. Käsittääkseni Suomessa pari kolme mummoa. USAn voimakkaimmilta arvostelijoilta odottaisin terveen järjen käyttöä ja hieman pyrkimystä ymmärtää myös maata sekä samojen kriteerien asettamista sille kuin muillekin valtioille.