Aikapommi nimeltä Takuma Sato.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja MaranelloRed
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Re: Re: Aikapommi nimeltä Michael Schumacher.

Jeeves sanoi:
Jotain ei niin kivaa tulee vielä tapahtumaan tämän miehen tehdessään yltiöpäisiä ohitusyrityksiään kisasta toiseen. Joku loukkaantuu tai jopa kuolee. Sakulla on noussut orastava menestys hivenen hattuun ja kohta menee yliyrittämisen ja NÄYTTÄMISEN puolelle koko touhu.

Jep. Näin olis voinut luonnehtia erästä tyyppiä 90-luvun puolivälissä.

Ja vielä :D päälle.

Ainoa ero oli vain siinä, että siinä missä Taku ei tiedä, mitä temppu A tuottaa, Schumacher teki kaiken tarkoituksellisesti ja hallitsi tapahtumia (sikäli kuin niitä voi hallita). Yleisesti kun tuota tilastoa katsoo, niin kaksi nousee ylitse muiden: Schumacher ja Senna. Schumilla kolareita sen verran enemmän kuin kisojakin.

Mitä tuohon Takun ohitteluun tulee, niin viime kisan yritys Rubensista lähti niin kaukaa, että en muista nähneeni vastaavaa. Ehkä Villeneuven ohitus Schumista -97 voisi kilpailla samassa sarjassa. Lisäksi se tapa millä Sato 'raivasi' tietä Monacossa lähtösuoralla oli jotain, mitä ei juurikaan näe.
 
Re: Re: Re: Aikapommi nimeltä Michael Schumacher.

Valde sanoi:
Ainoa ero oli vain siinä, että siinä missä Taku ei tiedä, mitä temppu A tuottaa, Schumacher teki kaiken tarkoituksellisesti ja hallitsi tapahtumia (sikäli kuin niitä voi hallita).

Ah olet siis samaa mieltä kuin minä. Siinä tapauksessa luulisin että olet myös sitä mieltä että Schumacher olisi ansainnut vakaan harkinnan johdosta tehdyistä törkeistä kolareistaan kovat rangaistukset (joita ei ikinä tullut). Rikosoikeudessakin vakaan harkinnan alla tehdyt teot tuomitaan kovimman mukaan.
 
Minä annan Takumalle pisteet yrittämisestä. Lopputuloshan ei ole paras mahdollinen mutta tapahtuuhan radalla sentään jotain katsomisen arvoista. F1 alkaa olla jo yhtä jännää kuin seurata junien matkaa raiteilla...
 
Felix sanoi:
Minä annan Takumalle pisteet yrittämisestä. Lopputuloshan ei ole paras mahdollinen mutta tapahtuuhan radalla sentään jotain katsomisen arvoista. F1 alkaa olla jo yhtä jännää kuin seurata junien matkaa raiteilla...
nimenomaan, takumalle pisteet yrityksestä...
 
Takuma Sato on mielestäni loistava kuljettaja.Jos on mahdollisuus ohitukseen, hän yrittää.Näin toimii F1:sissä nykyään valitettavan harva.

Ohitusyrityksistä ei todellakaan pidä rangaista, sen sijaan ohitusten peittelystä ja vastaavista tapauksista kylläkin.

Ohitukset radalle - ei varikolle :thumbup: :ahem:

Go Sato :thumbup: :thumbup:
 
Viimeksi muokattu:
Re: Re: Re: Aikapommi nimeltä Michael Schumacher.

Valde sanoi:
Lisäksi se tapa millä Sato 'raivasi' tietä Monacossa lähtösuoralla oli jotain, mitä ei juurikaan näe.
Aivan, siksi nykyformuloiden suola on Taku! Jotain tarvittiin tylsän kauden pelastajaksi ja pyyntöihin vastattiin. :p
 
Niin kauan kun säästytään loukkaantumisilta tai kuolemilta, on Satolle annettava kiitokset. Hänen ajoa on hauska seurata. Uhkarohkeat ohitukset menevät joskus metsään, mutta kolarit antavat lisäjännitystä kisalle.
Jos joku sanoo, että nykyformuloilla ei voi ohittaa, niin se ei varmana ole sato. Japanilaisista formulaluokista oppinut sato tietää, että ohi pääsee jos pääsee. Sitä hän ei tiedä, että jos autot osuukin yhteen, tulee pahaa jälkeä. Mutta jos ne ei osu yhteen, on yksi sijoitus ylempänä ja katsojat hurraavat ohitukselle, jonka riskin vain Takuma uskaltaa ottaa. Niin kauan kuin kone kestää kannattaa parantaa sijoitustaan. Vaikka Sato olisi törmännyt vaikka Ferrareihin siinä lipsauttamisessa, ei olisi hänelle siinä ollut mitään menetettävää, kun kisa olisi kuitenkin katkennut myöhemmin.
Olisi kyllä nannaa nähdä Saton kilkkaamassa Schumin pois kisasta hullulla ohitusyrityksellään. Sato rules!
 
No palataan Hakkis sitten asiaan kun Sato täräyttää esim. Räikkösen ulos radalta jollakin yhtä typerällä liikeellä kuin mitä teki Barcelonassa. Veikkaampa että silloin on eri ääni kellossa.

Ja siten tallijohdon sanomana:

BAR pyrkii rauhoittamaan Satoa
14.06.2004 20:26


Formula ykkösten BAR-tallin päällikkö David Richards pyrkii hieman rauhoittamaan japanilaiskuljettajaansa Takuma Satoa.

Sato on ollut tällä kaudella BAR-ratissa nopea, mutta hieman harkitsematon. Nürburgringillä Sato kolaroi Rubens Barrichellon kanssa. Kanadan GP meni pieleen aika-ajoissa sattuneen pyörähdyksen takia. Japanilainen on kolisutellut renkaita myös itsensä Michael Schumacherin kanssa.

- Hän on ilmiömäinen lahjakkuus. Minun tehtävänäni on nyt pitää häntä hieman valjaissa. Pyrimme hillitsemään hänen innokkuuttaan, Richards kommentoi Saton tilannetta.

Richards uskoo Satolla olevan runsaasti potentiaalia.

- Kun asiat saadaan loksahtamaan kohdalleen, niin sitten loppua ei ole näköpiirissä. Näin on käynyt useasti kuljettajille, joilla on noin paljon nopeutta, Richards tietää.

(MTV3)

:tongue:
 
MaranelloRed sanoi:
No palataan Hakkis sitten asiaan kun Sato täräyttää esim. Räikkösen ulos radalta jollakin yhtä typerällä liikeellä kuin mitä teki Barcelonassa. Veikkaampa että silloin on eri ääni kellossa.

No kyllähän se kieltämättä vituttaisi, mutta toisaalta, niin on vituttanut aika monessa kisassa muutenkin, joten ei sinänsä olisi mitään uutta auringon alla.

Kyllä mä mielummin näen oman suosikkini radan varrella tiukan taistelun jälkeen kuin peräkkäinajo'kilpailun', jossa ohittaminen ei ole suotavaa tai edes sallittua.

Tärkeintä ei ole voitto, vaan jännittävä kilpailu. Voitotkin on tietty kivoja, varsinkin, jos niiden ottajaa ei voi suoraan ennustaa. Mitä iloa on katsoa kisaa, kun tietää, miten siinä käy?
 
Hakkis sanoi:
Niin kauan kun säästytään loukkaantumisilta tai kuolemilta, on Satolle annettava kiitokset. Hänen ajoa on hauska seurata. Uhkarohkeat ohitukset menevät joskus metsään, mutta kolarit antavat lisäjännitystä kisalle.

Totta sinänsä. Takun ongelma taitaa tässä vaiheessa olla, että intoa on enemmän kuin taitoa, kuten tallipäällikkökin tuolla edellä toteaa. Taku ei ole vielä tahkonnut kaikkia ratoja riittävän usein (paitsi Suzuka), että olisi täysin kypsä kuski tai että pääsisi siihen mihin pyrkii.
 
Mera sanoi:
Totta sinänsä. Takun ongelma taitaa tässä vaiheessa olla, että intoa on enemmän kuin taitoa, kuten tallipäällikkökin tuolla edellä toteaa. Taku ei ole vielä tahkonnut kaikkia ratoja riittävän usein (paitsi Suzuka), että olisi täysin kypsä kuski tai että pääsisi siihen mihin pyrkii.
Kyse on enemmänkin maltista, malttaako kytätä varmempaa ohituspaikkaa, vai yrittääkö ensimmäisessä paikassa missä on pienikin mahdollisuus onnistua.
 
Itse annan kaikki pisteet Satolle, hän sentään yrittää. Formulat tarvitsevat enemmän hänen kaltaisiaan kuskeja, Montoya on toinen joka myös edes yrittää ohi. Tokihan Sato on liian epävarma ja silloin tällöin kolahtaa mutta sattuuhan niitä muillekin. Toivottavasti mitään vakavaa ei kuitenkaan tule tapahtumaan. Tällä kaudella Satosta on kuitenkin tullut yksi suosikeistani.
 
jps sanoi:
Kyse on enemmänkin maltista, malttaako kytätä varmempaa ohituspaikkaa, vai yrittääkö ensimmäisessä paikassa missä on pienikin mahdollisuus onnistua.
No formuloissa on se juttu että niitä ohituspaikkoja ei tule kovin montaa. Kaikki tilaisuudet pitää käyttää hyväksi.
 
ihmeellistä kuinka Satoa ennen hakuttiin (Jordan kautena) ja varmaan lähes kaikki olisivat silloin halunneet Saton jättävän koko F1-sirkuksen....
 
Monacon kisassa minä ainakin seurasin kauhusta täristen koska tämä samurai aiheuttaa vaaratilanteen. Peli oli hänen osaltaan jo vihelletty poikki, mutta matka vain jatkui (toki osansa tähän oli myös tallilla). Tässä olisi ollut jo eväät hengen lähtöön :nope: Ja sitten varikkosuoralla tämä idiootti loistaa kuin naantalin aurinko ja heiluttelee iloisesti ylesölle :mad: Sanokaa mitä sanotte, mutta minun mielestäni tuollainen asenne on vaarallinen F1-kuljettajalle.
 
MaranelloRed sanoi:
Ferrarin tapa todellakin on ainoa oikea tapa voittaa. Senhän Räikkönenkin näki eilen ihan konkreettisesti kun Barrichello päästeli liikkuvastashikaanista ohi. Sillä ei ole mitään väliä miten voittaa. Pääasia on että voittaa.
Mutta Rubenshan ei voittanutkaan :D
Tosiasia on että Ferrarin "tapa voittaa" on todella syvältä...
 
Minardi fani sanoi:
ihmeellistä kuinka Satoa ennen hakuttiin (Jordan kautena) ja varmaan lähes kaikki olisivat silloin halunneet Saton jättävän koko F1-sirkuksen....
no Sato oli kohtuu näkymätön Jordanilla, samoin BAR:lla ekat kisat... jokainen tietty tarvii aikaa kehittyä, Satolle on tehnyt vaan hyvää se BAR:n testipaikka...
 
Ja miten Saton yrittäminen on yks-kaks niin hemmetin vaarallista verrattuna Schumin koikkelehtimiseen? Vallankin muutama vuosi sitten Miihkaili tuuttaili radalla täysin omistajan elkein, Sato ei työnnä toisen linjalle tms. Kyllähän Schumikin ajoi sääntöjen mukaan, mutta erittäin röyhkeästi kun taas Takuma tekee hommansa hienostuneemmin.

Ja MaranelloRedille sen verran että ei todellakaan ole aivan sama miten voittaa. Saattaa olla ettet ajattele samalla tavalla kuin minä mutta itsehän katson kisoja kilvanajon vuoksi. Minua ei kiinnosta kisojen katsominen mikäli järjestys on sama kuin aika-ajoissa, mistä toki viimekisa on poikkeus. Joskin se että ohitukset tapahtuu varikkokäyntien aikana ei tee kisoista juurikaan parempia. Otetaan esimerkki; kuljettaja A ajaa edellä. Kuljettaja B saa hänet kiinni ja muutaman yrityksen jälkeen pääsee ohi. Tämä saattaa myös toistua.
Tällä tavalla ainakin minut saisi tyytyäisemmäksi, uskoisin etten ole yksin.

Itse asiassa tämän kauden pelastus minun mielestäni on Rellujen ja Barin hyvä suorituskyky, Takuman kilpa-ajajan asenne sekä Mersun ilahduttavan useat moottoririkot; tunteiden vuoksi seuraan lajia, olkoot ne sitten kiukkua siitä ettei "omat" menesty, tahi iloa silloin kun menestyy.
 
Siellä on 20 kuljettajaa jotka pystyy olemaan nopeita jos ajavat kuin Sato.

Onneksi 18lla toimii järki, ja ajavat sen mukaan.:thumbup:

Itse en tallipäällikkönä haluaisi yhden kierroksen kamikazekuskia talliini. Nyt on sitten BARin pisteet tulleet Buttonin viisaan ajon ansiosta.
 
Jones sanoi:
Siellä on 20 kuljettajaa jotka pystyy olemaan nopeita jos ajavat kuin Sato.

Onneksi 18lla toimii järki, ja ajavat sen mukaan.:thumbup:

Itse en tallipäällikkönä haluaisi yhden kierroksen kamikazekuskia talliini. Nyt on sitten BARin pisteet tulleet Buttonin viisaan ajon ansiosta.
Kuitenkin BAR tallin porukka väittää ettei Sato aja eri tyylillä jos katsoo moottoririkkoja,ilman niitä Button ei olisi ollut niin suvereeni piste hai BAR tallille... F1 tarvitsee uutta verta jota Sato lajiin tuo,jos kaikki kumartavat kuville(suutarille) niin eihän siitä mitään tule. Sato puski itsensä hienosti Monacon startissa schumin ohi,ilman röyhkeyttä tuotakaan ei olisi edes yritetty.
 
Ylös