Alice Cooperin paras biisi

[72]

Alice Cooper oli mulle aikoinaan yhtä suuri fanituksen kohde tapaamisineen kaikkineen, kuin Nightwish. Tiedoksi.

 

[Irwin]

Kyllä Rentun ruusu on vielä kliseisempi.

Heh, kyllä Alice Cooper ja Poison imelineen soundineen on jotain mitä Irwiniin ei voi edes verrata. Ei sillä - en dissaa kumpiakaan artisteja, mutta en pidäkään.

Tuo "kasarikaiku", nuo rumpusoundit ja tuo helvetin imelä choruskitara - siinä on melkein kaikki kasarin kliseet yhdessä.

 

[JPP]

Tuo "kasarikaiku", nuo rumpusoundit ja tuo helvetin imelä choruskitara - siinä on melkein kaikki kasarin kliseet yhdessä.

80-luvulla meni myös monta proge-yhtyettä metsään samanlaisilla syntikkasoundeilla (edit. ja ihan yleissoundillaankin, kaikuineen, rumpuineen ja niin edelleineen). En oikein ymmärrä mikä idea siinä on, että yhtyeet, jotka edellisellä vuosikymmenellä ovat pyrkineet tekemään monimutkaista ja omansakuuloista musiikkia, tyytyvät sitten uuden leikkikalun saadessaan suurinpiirtein niihin tehdasasetettuihin perussoundeihin. Vai päätyivätkö muuten vaan samanlaiseen ääniratkaisuun kosketinsoittimien soinnin suhteen, tiedä heistä.

 

[öö ruz]

Poison on ehkä kaikessa kliseydessään 80-luvun huonoimpia biisejä. :doubtful:

Tyypillinen Desmond Child biisi.

 

[FW08]

Heh, kyllä Alice Cooper ja Poison imelineen soundineen --

Tuo "kasarikaiku", nuo rumpusoundit ja tuo helvetin imelä choruskitara - siinä on melkein kaikki kasarin kliseet yhdessä.

Tyypillinen Desmond Child biisi.

Tässä on nyt hyvä erotella se, puhutaanko Poisonista biisinä vai nimenomaan tuosta vuoden 1989 studioversiosta. Trash-levyn tuotanto on kyllä puhdasta Childiä, mutta Poison ei kyllä biisinä oli mitenkään prototyyppinen kasarirock-kappale. Samalta levyltä löytyvät Bed of Nails ja Pyryf-teema House of Fire olisivat osuvampia esimerkkejä kasarikliseistä.

Laulumelodialtaan Poison on varsin epätyypillinen rock-kappale, vaikka se tuossa studioversiossa hieman peittoon jääkin. Kannattaa kuunnella vaikka vuoden 2005 Live at Montreaux-DVD:n oheis-CD:ltä löytyvä versio. Biisi kuullostaa huomattavasti vähemmän kliseiseltä kun kaiut ovat poissa ja rumpali keskittyy muuhunkin kuin kapulan pyörittelemiseen.

80-luvulla meni myös monta proge-yhtyettä metsään samanlaisilla syntikkasoundeilla (edit. ja ihan yleissoundillaankin, kaikuineen, rumpuineen ja niin edelleineen). --

Varmaan kyse oli siitä, että kaikki tunsivat kovan paineen olla kuullostamatta "vanhanaikaisilta". Eli "moderni" = hyvä.

Niiden kasarisoundien alle on kyllä hautautunut monta hyvää levyä, mutta on myös monia pirun hyviä levyjä, jotka toimivat loistavasti kasarisoundeineenkin. Itse kyllä tykkään kasarisoundista ylipäätään, elektronisen musiikin puolella varsinkin.

 

[WebSlave]

Kun ensi kertaa kuulin Poisonin, niin tunne oli vähän sama kuin kuullessani Bowien Let's Dancen. "Aha, sedät myivät sielunsa ja alkoivat tahkota rahaa". Ei siinä, pidän kyllä molemmista biiseistä, mutten vain odottanut kummaltkaan herralta niin kaupallista materiaalia.

 

[FW08]

mutten vain odottanut kummaltkaan herralta niin kaupallista materiaalia.

Cooperhan on itse sanonut, että jokainen virvelinisku ja nuotti Trashillä oli suunniteltu (mitähän ovat mahtaneet ajatella This Maniac's in Love with Youta tehdessään..?).

Onhan Trash hyvin vahvasti valmistumisajankohtansa tuote, eikä sen äänimaailma sovi Cooperin materiaalille sen paremmin kuin Constrictorin tai Raise Your Fist and Yellin puhdas kasaripurkkahevikään.