Alkoholittomuussäie

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Sue_me
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Tuli oltua viikonloppuna kännissä. Eilen en juonut lainkaan, mutta makasin sängyssä koko päivän ja söin kepatsia.
 
Juomalla pois kaikki alkomahooli.

1/2 pistettä.

Kutsumalla vaikkapa "eräs paikallinen juomaveikko" kylään, alkoholista pääsee eroon kuin tähti kirkkaalta taivaalta!

Kannattaa siis hankkia oma TukiPummi ja osallistua näin hyväntekeväisyyteen.
 
Onko markoj samaa kategoriaa kanssani eli ei työvelvoitetta?

Aikaa on joko turhuuteen tai yleishyödylliseen toimintaan?
 
Onko markoj samaa kategoriaa kanssani eli ei työvelvoitetta?

Aikaa on joko turhuuteen tai yleishyödylliseen toimintaan?

Mulla on töitä enemmän kuin viittin tehdä ja teenkin vain sen verran, kun on tarpeen. Itseensä keskittyvä pennien laskija tuskin pystyy sitä ymmärtämään, että joku haluaa tehdä vapaahtoishommia töiden ym. lisäksi ihan vaan huvikseen. Olet sä jo moneen otteeseen näyttänyt, kuinka paljon halveksit kyseisen toiminnan kohteena olevaa väestöä.
 
markoj on vapaaehtoisena jakamassa ruokaa leipäjonossa joita Raaserin mukaan Suomessa ei edes ole.

Tätä voisi kutsua dilemmaksi.:o:ahem:
 
Liekö edes itse markojiitä olemassa? Eihän Mörri-Möykkyjäkään ole, tai Känkkäränkkiä.
 
Mikäli taasen käy hyvin hoitojen suhteen, sanonta "mikä ei tapa, vahvistaa" voi taasen olla osassa tapauksia se hyvä juttu. Yleistää ei tietenkään voi.

Voisi kuvitella, että ainakaan mitkään pikkuasiat eivät välttämättä enää paljoa hetkauta tuollaisen jälkeen.
 
Voisi kuvitella, että ainakaan mitkään pikkuasiat eivät välttämättä enää paljoa hetkauta tuollaisen jälkeen.

En kuuna päivänä moista soisi lapselle.
Ei veikkonen se mitään vahvista, tekee vaan pelokkaammaksi, koska tietää riskin.

Ei se ole mikään flunssa joka menee ohi niistämällä. Koko loppuelämäsi menee ihan uusiin kantimiin.
 
No eipä tuollaista kellekään toivo.

Tässä vaan saanut seurata suht läheltä muutamaa tapausta. Kaikki toistaiseksi selviytyneet ja hyvällä asenteella liikkeellä, nuoria ja vanhoja ihmisiä.
 
Voihan sitä vaikka liukastua jäällä ja vetää kuulan halki. Eipä sitä muutenkaan koskaan tiedä mitä kulman takana odottaa.
 
Mulla setä hukkui. Kännissä. Pitkä sukellus tuli.

Alle kouluikäiset aikoinaan jäi. Niistä ei paljoa sitten tullut. Toinen lähti Tanskaa myymään fjoosaa ja toinen sai kuulasta. Mutta pääsi lööppeihin.

Cannonball MC Lahti/Rogues Gallery ja Bandidos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pizzeriamurhat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cannonball MC Lahden jäsenet kostivat vuonna 1999 tapahtuneen ampumatapauksen ampumalla Lahdessa Bandidos MC:n johtaja Björn Isakssonin, jäsenen Sakke Pirran sekä Black Rhinosin Juha Jalosen Lahdessa 18. tammikuuta 2000.

Rautatienkadun ja Puistokadun risteyksessä sijaitsevan ravintolan eteen oli pysähtynyt kaksi autoa, joista juoksi sisälle ravintolaan kolme miestä. Ravintolassa alettiin ampua kello 12.18. Kolmen kuolleen lisäksi myös sivullisia haavoittui, joista yksi joutui sairaalahoitoon. Samana päivänä yhden kuolleista Bandidosin jäsenistä olisi pitänyt olla vastaamassa aikaisempia tekoja koskeviin syytteisiin Lahden käräjäoikeudessa. Jutussa otettiin kiinni kymmenen henkilöä, joista ketään ei iltaan mennessä pidätetty.

Oikeudenkäynti, jossa yhden surmansa saaneista olisi pitänyt esiintyä syytettynä törkeästä pahoinpitelystä, liittyi vuoden 1998 lokakuussa Lounaankadulla Lahdessa sattuneeseen ampumatapaukseen, jossa Bandidosin jäsen ja kokelasjäsen olivat ampuneet entisiä Cannonballin jäseniä reiteen.

Siinä vielä Arvin uutiset: http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/kolmoismurha_kebab-paikassa_lahdessa_22166.html#media=22167
 
Viimeksi muokattu:
Puuh, yksi vuorokausi takana.

Eilen olin jo ratketa 3:lmen tunnin tauon jälkeen mutta sain pidettyä kasetin koossa.


Tänään olisi perjantai, että
 
Tänään olisi perjantai, että
?
solid_polycarbonate_sheet_0901_a1e.jpg
 
Ylös