Alppihiihto 2015-16

K. August

Well-known member
Liittynyt
25.11.2010
Viestit
2405
Naisten maailmancup alkoi tänään Söldenin suurpujottelulla. Federica Brignone otti vihdoin ensimmäisen voittonsa. "Vihdoin", koska ensimmäinen hänen seitsemästä aiemmasta maailmancup-podiumista oli jo syksyllä 2009 ja MM-kisoista 2011 tuli suurpujottelun hopea. Epätasaisuus on ollut tähän asti hänen ongelmansa, jos kykenee varmoihin podium-tuloksiin, niin vahva ehdokas suurpujottelutitteliin.

Tämän päivän kakkonen Mikaela Shiffrin ja kolmonen Tina Weirather ovat vahvoja ehdokkaita kokonais-maailmancupin voittajaksi, varsinkin kun viime kauden mestari Fenninger on koko kauden loukkaantuneena sivussa ja Maze sapattivapaalla. Shiffrinin kampanja perustuu vahvaan pujotteluun ja suurpujotteluun, jotka muodostavat enemmistön kauden kisoista. Vauhtilajeissa kunnostautunut Weirather tarvinnee tämän päivän kaltaisia vahvoja suurpujotteluotteita, jos Shiffrin laskee vahvan kauden kahdessa lajissa. Kautensa vasta marraskuun lopussa Aspenissa aloittava Lindsey Vonn kuitenkin tekee Weiratherille voittamisen vauhtilajeissa vaikeaksi. Nähtäväksi jää, pystyykö Vonn vahtilajimenestyksen ohella top 10 -tasoon suurpujottelussa, mitä kokonaiscupin voittaminen melkeinpä vaatisi.

Lara Gutin nelossija oli myös hyvä suoritus. Gutkin on yksi potentiaalinen kokonaiscupin menestyjä, vaikkakaan hän ei ole aivan yhtä monipuolinen kuin Vonn ja Weirather ja kerää suurimman menestyksen super-G:ssä.

Miesten suurpujottelu huomenna, 1. kierros 10:30 ja 2. kierros 13:45. Mukana neljä suomalaista: Sandell, Torsti, Malmström ja Pirinen.
 

K. August

Well-known member
Liittynyt
25.11.2010
Viestit
2405
Miesten kausi alkoi upealla suurpujottelulla. Vaisuhkon viime kauden jälkeen Ted Ligety avasi tämän kauden voitolla. Thomas Fanara vahvasti haastoi suurpuikan kärkinimet ja tuli kakkoseksi 0,15 sec Ligetyn perässä ja voitti kolmoseksi tulleen viime kauden cup-mestari Marcel Hirscherin 0,02 sekunnilla. Vahva kisa myös neljänneksi tulleelta Roberto Nanilta, uran paras tulos.

Suomalaisten kisa menikin sitten heikosti, kukaan ei päässyt toiselle kierrokselle.

Kiertue jatkuu kolmen viikon päästä Levin pujotteluilla.
 

de rong

Banned
Liittynyt
17.1.2005
Viestit
3194
Mites se Romarin tilanne?? Entä Levi?

Vähän maku poissa,kun Poutiainen ja Palander lopettivat.
 

K. August

Well-known member
Liittynyt
25.11.2010
Viestit
2405
Mites se Romarin tilanne?? Entä Levi?

Vähän maku poissa,kun Poutiainen ja Palander lopettivat.
Itse kuuluun siihen, kenties vähemmistöön Suomessa, joka ei katso urheilua suomalaismenestyksen takia. Ainakin alkukauden perusteella jännitys on huipussaan.

Ennen kuin muuhun asiaan menen, niin heti todettakoon Romarista. Vielä on pistetili avaamatta, eilen oli jossakin 31-40. sijan paikkeilla, en muista tarkkaan.

Mutta sitten asiaa kärkipäästä. Svindal missasi viika kauden maailmancupissa loukattuaan akillesjänteen futista joukkuekavereiden pelatessa. Toki laski MM-kisoissa syöksyn ja super-G:n kuudensille sijoille, mikä oli tilanteen huomioiden erinomainen suoritus. Nyt palannut maailmancupiin, ja ensimmäisenä vauhtiviikonloppuna viikko sitten voitti Lake Louisessa syöksyn ja super-G:n. Eilen Beaver Creekissä tuli syöksyn voitto.

Svindalin ollessa sivussa, Jansrud voitti viime kauden syöksy- ja super-G-tittelit. Avaus titteleiden puolustukseen oli vaisu Lake Louisessa, missaten top 5:n. Eilen Beaver Creekin syöksyssä tuli kakkospaikka, tosin mestaruushaaveet vaatisivat jo piakkoin Svindalin päihittämista. Svindal ja Jansrud lienevät vahvoja myös kokonaismestaruuden kannalta, tosin tekniikkalaskija Hirscherin päihitttäminen vaatisi mekeinpä vauhtilajien dominointia.

Naisten puolella Mikaela Shiffrin on noussut varteenotettavaksi kokonaismestari-kanditaatiksi. Täysin ylivoimainen kahdessa ensimmäisessä pujottelussa, kakkonen kauden avanneessa suurpuikassa, ja keskeytys toisen kierroksen lopussa johtoasemasta Aspenin suurpuikassa, joten vauhtia hänellä löytyy noissa lajeissa. Shiffrin tekee sunnuntaina super-G-debyyttinsä; odotukset ei vielä voi olla korkealla, mutta ei hän välttämättä edes super-G:tä kokonaismestaruus-kampanjaansa tarvitse.

Avaussuurpuikkien perusteella Lara Gut ja Tina Weirather nousivat myös vahvoiksi ehdokkaiksi kokonaistitteliin, varsinkin kun molemmat ovat enemmänkin vauhtispesialistejä. Gutin 6. sija eilisessä syöksyssä oli asiallinen tulos; super-G on hänen paraatilajinsa. Sen sijaan Weirather oli vasta 18., mikä oli valtava pettymys, koska hänen pitäisi olla yhsi parhaista syöksylaskijoista. Molemmat tarvitsisivat säännöllisesti podiumeja ja voittoja kyetäkseen taistelemaan kokonaistittelistä.

Lindsey Vonn osoitti eilen syöksyssä, että hän on huippukunnossa. Voitto ylivoimaisella 0.58 sekunnin erolla, huolimatta virheestä, joka väliaikojen perusteella maksoi 0.31 sekuntia. Vaikeaa tulee Vonnin lyöminen vauhtilajeissa olemaan, ja voi olla, että kokonaistitteli ratkaistaa amerikkalaisten kesken, Vonn vs. Shiffrin.
 

leipurihiiva

puunaama
Liittynyt
2.8.2001
Viestit
1190
Sijainti
viiskulmasta olariin
Miesten super-g Beaver Creekissä yllätyksellinen. Suttuisen kelin takia rata oli lyhennetty ja laskun pituus vain naftisti yli minuutin. Vääntävä rata suosi suurpuikan erikoismiehiä ja lisäksi kuuma ryhmä laski kovimman lumisateen aikana. Lopputuloksena Hirscher ykkönen ja Ligety kakkonen. Svindalilla ja Jansrudilla ei suksi luistanut.
 

K. August

Well-known member
Liittynyt
25.11.2010
Viestit
2405
Miesten super-g Beaver Creekissä yllätyksellinen. Suttuisen kelin takia rata oli lyhennetty ja laskun pituus vain naftisti yli minuutin. Vääntävä rata suosi suurpuikan erikoismiehiä ja lisäksi kuuma ryhmä laski kovimman lumisateen aikana. Lopputuloksena Hirscher ykkönen ja Ligety kakkonen. Svindalilla ja Jansrudilla ei suksi luistanut.
Oikeastaan luisti. Nopeutta kyllä kummallakin oli, molemmilta vaan virheet pahaa paikkaan keskivaiheen tasaisemmalle osuudelle tullessa. Muuten olisivat päässeet lähelle Hirscheriä.
 

leipurihiiva

puunaama
Liittynyt
2.8.2001
Viestit
1190
Sijainti
viiskulmasta olariin
Äijät vetäneet syöksyä ja super-geetä Korean 2018 olympiamaisemissa Jeonseonissa. Syöksyyn rinne ehkä snadisti vaatimattomasta päästä, mutta super-geessä toimi paremmin. Romar tietenkin täys tuhnu vaikka tänään pari WC-pistettä tulikin.
 

de rong

Banned
Liittynyt
17.1.2005
Viestit
3194
Lindsay Vonn on pelkkää iloa miehen silmälle. Ulkonäkö on liki täydellinen. Ei oo huono Siffrinkään.
 
Ylös