Arrogantti ranskalainen, numero 315

  • Viestiketjun aloittaja pmv
  • Aloituspäivämäärä

Charlie

Elämän jakojäännös
Liittynyt
13.12.1999
Viestit
6454
Sijainti
Pahassa paikassa
JT sanoi:
Olisin nyt mielelläni kuullut Charlielta vähän perustelujakin. Hyvin on Michelin aivopesussaan onnistunut, jos on ihan suotta saanut useimmat F1-asiantuntijat hehkuttamaan renkaitaan. Itse olen tehnyt johtopäätökseni mm. BAR:n hyppäyksestä eteenpäin (viime vuoden auto ei suinkaan ollut huono) ja Sauberin vauhdista Ferrariin verrattuna samalla moottorilla ja renkailla.
Johan niitä perusteluita tuossa jo vähän tulikin. Tuloksia radalla ei ole tarpeeksi, jotta uskoisin Micheliniä Bridgestonea paremmaksi renkaaksi kokonaisuutena.

BAR on parantanut tälle kaudelle vaihdettuaan Michelineihin, se on totta. Ei se kuitenkaan yksiselitteisesti tarkoita nimenomaan Michelinin paremmuutta. Myös Honda on parantanut selvästi kuten pmv sanoi. Saattaa myös olla, että Michelinit sopivat paremmin BARin autolle kuin "Ferrari-Bridgestonet". Ehkäpä BARin piilossa ollut potentiaali on myös vihdoin tulemassa esiin.

Jaguarin parannus ei renkaisiin juuri liity, koska he ajavat lähinnä muita Michelin-talleja vastaan, poislukien Sauber.

Ehkä kaikkein helpoin vertailla renkaita on ottaa Ferrari ja Williams tarkasteluun. Heillä moottori, auto ja ykköskuljettaja -kombinaatio on tarpeeksi lähellä toisiaan. Paljon vaikeampi on vertailla Toyotaa ja Jordania, emme tiedä niistä niin paljon.

Kuten täälläkin on todettu, selvää eroa Michelinin eduksi ei ole kuin tihkusateella kuivan kelin renkailla. Tämä lienee osin sattumaakin, ei niitä renkaita ole tuota varten suunniteltu.

Sadekelillä etu on viime vuosina ollut murskaavasti Bridgestonella, tämän vuoden tilanne on vielä osin arvoitus.

En yksinkertaisesti usko siihen, että Ferrarilla olisi niin ylivoimainen auto, että se kestäisi renkaiden antaman tasoituksen. Jostain syystä F1-renkaista puhuttaessa puhutaan enimmäkseen Michelineistä, miksi näin? Johtuuko se siitä, että niiden suorituskyky riippuu huomattavasti enemmän kelistä. Bridgestonella ei ole heikkoa kohtaan tällä hetkellä ollenkaan, vaikea spekuloida mistään. Ja puhun tässä nimenomaan Ferrarin Bridgestoneista.
 

Toni

Puusilmä
Liittynyt
23.9.2003
Viestit
206
Sijainti
Kajaani
BARin parantuneeseen suorituskykyyn vaikuttaa tietysti osaltaan myös kuulemma parantunut tiimihenki. Hondan skarppaaminen tuottaa myös tulosta. Renkaiden vaihto Micheliineihin on sitten lopulta tuonut tallin nykyiselle tasolleen.

Lyhyesti sanottuna, Michelinit eivät ole Bridgestoneja ainakaan oleellisesti paremmat renkaat, jos verrataan Ferrarin käyttämiin. Mutta ne ovat huomattavasti paremmat kuin ne Bridgestonet joilla esim. BAR pääsi viime vuonna ajamaan.

Eli tavallaan on kuin onkin jo kolme rengastoimittajaa:

Michelin
Bridgestone-Ferrari
Bridgestone-Muut
 

General FUp

Well-known member
Liittynyt
18.2.2004
Viestit
1088
Sijainti
tSadi
Hmm.. eikös ollut jokin raja miten monta tiimiä mitäkin kumeja saa käyttää.. eli jos Minardi ei olisi siirtynyt tälle kaudelle Bridgestonelle, ei BAR olisi voinut loikata Michelinille. Jossain tämmöistä ainakin muistan lukeneeni, mutta varmaksi en voi tietoa tietenkään väittää :)
 

Calvin

Well-known member
Liittynyt
5.12.2002
Viestit
3560
On tämä nyt merkillistä miten vaikealta tuntuu käsittää että viime vuoden Brisukat eivät ole samat kuin tämän vuoden Brisukat. BAR todellakin huomasi Misukoiden olevan muutaman kymmenyksen Brisukoita nopeammat per kierros. Siis viime vuoden marraskuussa, ja siis ne Brisukat joita BAR sai, ei välttämättä Ferrarin renkaat. Se oli silloin se. Sen jälkeen Bridgestone on ottanut kaksi isoa harppausta eteenpäin talvitestien aikana. Ensimmäinen tapahtui jo vähän uuden vuoden jälkeen ja sillä saatiin renkaat yhtä hyviksi kuin Misukat pitkillä vedoilla, vaikkakin jäätiin vielä ensimmäisellä nopealla kierroksella selvästi jälkeen. Toisella rykäyksellä revittiinkin sitten jo selvä kaula Misukoihin, ks. Ferrarin Imola-testi ennen Melbournea. On vielä epäselvää onko vielä kolmas rykäys tulossa, sillä joidenkin puheiden mukaan Bridgestone on tuomassa uuden konstruktion Bahrainiin. Onko kyseessä vain se sama mitä Ferrarille on tarjottu jo jonkin aikaa ja nyt sitten muillekin, vai saavatko kaikki Brisukkatallit uudenmalliset renkaat?

JT, vai oli viime vuonna mestaruustaisto vain Misukoista kiinni? Niillä tehtiin muutaman kymmenyksen ero Brisukoihin, siis saman verran kuin mm. Ferrari teki pelkästään konetehoissa eroa McLareniin. Runkopuolella Ferrarin F2003 oli kyllä jo aivan omassa kastissaan Mäkkiin verrattuna, n. kaksi kehitysvuotta edellä (MP4-17 runko, raskaasti ylipainoinen kuten myös moottorinsa verrattuna jopa F2001:een, oli korkeintaan F2001:n tasolla paranneltunakin versiona, siis kaksi vuotta F2003-runkoa jäljessä). Kyllä se taisto oli kiinni hiukan jostain muustakin kuin vain renkaista.
 

JT

Well-known member
Liittynyt
24.11.2003
Viestit
386
En oikein ymmärrä tuota Calvinin logiikkaa. Jos (ja kun) Ferrarin runko ja moottori olivat niin paljon paremmat kuin McLarenilla, niin mistä muusta mestaruustaiston tasaisuus saattoi olla kiinni kuin renkaista? Älä nyt vaan väitä että kuskeista. Muuttuneella pistelaskujärjestelmällä oli tietysti asiaan osuutensa.

Ja siitä olen kyllä yhtä mieltä, että tänä vuonna tilanne rengasrintamalla on tasoittunut selvästi. Australiassa etu oli ehkä Bridgestonella, Malesian helteessä taas Michelinillä, mutta sekään ei riittänyt Ferrarin lyömiseen.
 

General FUp

Well-known member
Liittynyt
18.2.2004
Viestit
1088
Sijainti
tSadi
Calvin sanoi:
On tämä nyt merkillistä miten vaikealta tuntuu käsittää että viime vuoden Brisukat eivät ole samat kuin tämän vuoden Brisukat. BAR todellakin huomasi Misukoiden olevan muutaman kymmenyksen Brisukoita nopeammat per kierros. Siis viime vuoden marraskuussa, ja siis ne Brisukat joita BAR sai, ei välttämättä Ferrarin renkaat. Se oli silloin se. Sen jälkeen Bridgestone on ottanut kaksi isoa harppausta eteenpäin talvitestien aikana. Ensimmäinen tapahtui jo vähän uuden vuoden jälkeen ja sillä saatiin renkaat yhtä hyviksi kuin Misukat pitkillä vedoilla, vaikkakin jäätiin vielä ensimmäisellä nopealla kierroksella selvästi jälkeen. Toisella rykäyksellä revittiinkin sitten jo selvä kaula Misukoihin, ks. Ferrarin Imola-testi ennen Melbournea. On vielä epäselvää onko vielä kolmas rykäys tulossa, sillä joidenkin puheiden mukaan Bridgestone on tuomassa uuden konstruktion Bahrainiin. Onko kyseessä vain se sama mitä Ferrarille on tarjottu jo jonkin aikaa ja nyt sitten muillekin, vai saavatko kaikki Brisukkatallit uudenmalliset renkaat?

JT, vai oli viime vuonna mestaruustaisto vain Misukoista kiinni? Niillä tehtiin muutaman kymmenyksen ero Brisukoihin, siis saman verran kuin mm. Ferrari teki pelkästään konetehoissa eroa McLareniin. Runkopuolella Ferrarin F2003 oli kyllä jo aivan omassa kastissaan Mäkkiin verrattuna, n. kaksi kehitysvuotta edellä (MP4-17 runko, raskaasti ylipainoinen kuten myös moottorinsa verrattuna jopa F2001:een, oli korkeintaan F2001:n tasolla paranneltunakin versiona, siis kaksi vuotta F2003-runkoa jäljessä). Kyllä se taisto oli kiinni hiukan jostain muustakin kuin vain renkaista.
No jopas.. eli Mäkki viime vuonna oli niin paljon huonompi auto kuin F2003-GA (mikä kyllä varmasti onkin totta), ja Michelinit vain muutaman kymmenyksen Bridgestoneja edellä. Hmm.. mahtoi Kimi sitten olla todella hyvä kuski ja Schumi sekä Barrichello todella surkeita :D Mietitäänpä nyt kuitenkin hetki kuinka suuren loven Michelin tallien suorituksiin kesken kauden tulleet sääntöselvennykset tekivät.. tarvinneeko selittää?

Saman päätelmän voisi tämänkin kauden tulkinnoistasi vetää.. tai ainakin siinä mielessä, että jos Bridgestone nyt todellakin on selvä kaula, niin mahtaa uusi Ferrari olla todella lasa pirssi jota ajelevat harvinaisen surkeat kuskit :D

Herääpäs vaikka sinä vaihteeksi ;)

EDIT: JT ehtikin ensin :)
 

Charlie

Elämän jakojäännös
Liittynyt
13.12.1999
Viestit
6454
Sijainti
Pahassa paikassa
Jos leikitään ajatuksella että Ferrarilla olisi Michelinit, pitää muistaa että he ajaisivat niillä sitten kaikki kisat. Ei vain niitä kisoja joissa Michelin mahdollisesti olisi vähän parempi (jos nyt on enää tällä kaudella missään). Kaikki sadekisat ja viileässä ajetut kisat pitäisi myös körötellä Michelineillä. Että se siitä ylivoimasta...

Se nyt on selvää, että jos Ferrariin laitettaisiin nyt Michelinit alle, niin siitä ei tulisi mitään. Ferraria kun ei ole suunniteltu Michelineille eikä Michelinejä Ferrarille. Bridgestone kykenee tekemään ainakin Ferrarille niin hyvät renkaat, ettei mitään ole jäänyt voittamatta viime vuosina. Siitä on vaikea enää parantaa. Jos Michelinien mahdollista paremmuutta lähtee perustelemaan sillä, että kaikilla parhailla Michelin-talleilla on pallo hukassa, on mielestäni aika metsässä. Esim. Williamsilla ei ole mitään olennaista menestymistä estävää ongelmaa.
 

Spam

Well-known member
Liittynyt
7.6.2003
Viestit
638
Niin siitä GA:sta. Ei se vissiin ollut mitenkään älyttömän onnistunut auto Ferrarilta, kun joillakin radoilla jäi F2002:n kisa-ajoista jälkeen. F2002:n puolesta puhuvat vieläpä yksi varikkokäynti per kisa, vuoden vanhat renkaat, mottori, runko, ja se että sillä ei tarvinnut edes yrittää ajaa kisassa täysillä... F2002 olisi varmaan GA:n moottorilla, nakeilla ja parannetulla aerodynamiikalla ollut vieläkin lähempänä GA:n vauhtia. Mutta niinkuin Rory Byrne joskus sanoi haastattelussa (olikohan juttu ainakin F1racing.netissä vai F1-live.comissa), että GA:ssa pyöränripustus jollakin tavalla vi*uillaan, mikä aiheuttaa autoon tasapaino-ongelmia. Ja varmaan aiheuttaa myös huonomman pidon, jos ripustus on mokattu jotenkin. Ja nyt tuntuis F2004:ssa nuo mokat olevan korjattu (palattiin mm. F2002:n akseliväliin), taas kulkee nii hemmetisti.
 
Viimeksi muokattu:

pmv

Well-known member
Liittynyt
22.8.2000
Viestit
5787
Sijainti
Perä-Pohjola
No siitäkin on ollut puhetta, että kuumilla keleillä Ferrarin jäähdytystä lisättiin tekemällä kaikennäköisiä reikiä katteisiin. Nämä sitten sotkivat aerodynamiikkaa odottamattomalla tavalla.
 

General FUp

Well-known member
Liittynyt
18.2.2004
Viestit
1088
Sijainti
tSadi
pmv sanoi:
No siitäkin on ollut puhetta, että kuumilla keleillä Ferrarin jäähdytystä lisättiin tekemällä kaikennäköisiä reikiä katteisiin. Nämä sitten sotkivat aerodynamiikkaa odottamattomalla tavalla.
Aivan, ja siitähän aivan erikseen mainittiin että uudessa F2004:ssä on isommat ja tehokkaammat jäädyttimet lisäpainosta huolimatta juuri tämän takia.

Onkohan minkämoista lisäetua tiedossa kun Ferrarilla otetaan käyttöön ne uudet Sauberin jäähdyttimet jotka ovat kevyempiä mutta suurempia :)
 

Mera

Tutkija
Liittynyt
15.10.2003
Viestit
589
Sijainti
Finland
Spam sanoi:
Mutta niinkuin Rory Byrne joskus sanoi haastattelussa (olikohan juttu ainakin F1racing.netissä vai F1-live.comissa), että GA:ssa pyöränripustus jollakin tavalla vi*uillaan, mikä aiheuttaa autoon tasapaino-ongelmia. Ja varmaan aiheuttaa myös huonomman pidon, jos ripustus on mokattu jotenkin. Ja nyt tuntuis F2004:ssa nuo mokat olevan korjattu (palattiin mm. F2002:n akseliväliin), taas kulkee nii hemmetisti.
Niin, olisiko tässä syy miksi GA:n sanottiin olevan aika hankala säädettävä. Schummeli itse sanoi hiljattain, että F2004 on helpompi saada iskuun kuin GA.
 

pmv

Well-known member
Liittynyt
22.8.2000
Viestit
5787
Sijainti
Perä-Pohjola
Nostanpa tämä maaliskuisen topikin ja Dupasuierin vuodatuksen taas ylös. Pierre on avautunut jälleen yhteistyökumppaneiden kommenteista ja suorituskyvystä. Turun Sanomissa ranskalainen lakaisee tappiot nätisti muitten piikkiin. Heikki Kulta kirjoittaa seuraavaa:

Tällä kertaa Unkarin kilpailu kärjisti tunteet Michelinin leirissä.
Renault uskoi etukäteen juhlivansa jälleen samaan tapaan viime vuonna ja kuin keväällä Monacon hitaalla radalla.
Kun näin ei käynyt, Renault syytti tappiostaan ranskalaisrenkaita.
- Bridgestonen renkaat olivat ylivertaiset. Näimme vahvan Ferrarin ja vahvan Bridgestonen. He näyttivät lentävän tällä radalla. Meillä oli vaikea pysyä heidän perässään, teimme parhaamme, mutta ymmärsimme äkkiä, että meidän on paras keskittyä säilyttämään omat asemamme, Renaultin tallipäällikkö Flavio Briatore summaili.

Dupasquierin
mitta täyttyi
Kun kolmanneksi ajanut Fernando Alonso totesi lehdistötilaisuudessa, että Ferrari karkasi mestaruuteen, kun Renault hävisi rengaspuolella useimmissa kisoissa, Michelinin päämies Pierre Dupasquier räjähti raivosta.
- Soitin heille välittömästi kännykällä ja he väittivät, etteivät ole sanoneet mitään. Jopa koordinaattori Pat Symonds tuntuu menettäneen järkensä, kun on antanut Alonsolle tuollaista informaatiota.
- Alonso väittää, ettei pääse mihinkään, kun Bridgestone on maailman paras rengas ja Michelin pelkkä sontakasa eikä ensi vuonna kannata lähteä kisaan ollenkaan, ellemme tee radikaalia kehitystyötä.
- Kunhan tapaan heidät, käsken heitä tekemään oman mielensä mukaan ja ajamaan jo seuraavassa kisassa Bridgestonen renkailla, Dupasquier tuimaili.
- Renault ei antanut tasoitusta ainakaan meidän takiamme. Jokainen tietää, ettei heidän autonsa painojakautuma ole paras mahdollinen. Siinä on heille jotain selvitettävää. Me emme tiedä, miten renkaan voisi balanssoida paremmin.
- Olen ällistynyt Renault-väen käytöksestä. Kun et pysty rakentamaan hyvää autoa, olet väärässä seurassa. Minimaalinenkin hienotunteisuus edellyttää, että kunnioittaa partneriaan, jos haluaa jatkaa yhteistoimintaa. Jos ei halua, parempi, että he vaihtavat leiriä.

Fisichella
väärä mittari
Dupasquier kiisti, että Sauberin Giancarlo Fisichellan kahdeksas sija Bridgestonen renkailla olisi todistanut rengasedusta.
- Jos Kimi Räikkönen ja Jarno Trulli olisivat välttäneet keskeytyksen, Fisichella olisi ollut normaalilla paikallaan kymmenes, ranskalaisjohtaja korosti.
McLarenin aika-ajo ja kilpailu olivat Dupasquierille ankara pettymys.
- Kaikki meni hyvin vielä perjantaina. Mutta jostain syystä McLareneihin iski raju aliohjautuvuus kakkossektorilla. Toivoimme heidän pystyvän korjaamaan sen, mutta se ei onnistunut.
- Missään nimessä McLarenin valitsema kovempi kumiseos ei ollut vikatikki. Se toimi hyvin perjantaina ja myös sunnuntaina oli sopivan kuumaa.

Elikkä Dupasquierin näkemys on jälleen se, että Michelinit olivat aivan saatanan hyvät renkaat ja Ferrarin etumatka johtui siitä että Renaultin auton painojakauma on väärä ja McLareniin iski aliohjautuvuus kakkossektorilla. Jollekkin voisi tulla mieleen, että se McLarenin aliohjautuvuus johtui väärästä rengasvalinnasta, mutta ilmeisesti sitä ei saa edes epäillä. Ylipäätänsä tällainen julkinen riitely on täysin aiheetonta. Bridgestonen renkaat ovat tällä kaudella voittaneet yhtä vaille kaikki kisat ja ne ovat olleet selkeästi Michelinejä paremmat liki kaikissa olosuhteissa. Mielestäni Dupasquierin olisi syytä myöntää ainakin se, että he eivät ole pärjänneet kilpailijalle. Micheliniin kohdistettu kritiikki on täysin aiheellista ja siitä ei pitäisi vetää herneitä nokkaan. Ei Bridgestonellakaan hermostuttu julkisesti kun Ferrarin suunnalta todettiin renkaiden suorituskyvyn olleen pettymys, mitä se kumminkin oli.
 

Matxi

81-04-05-07-08-14-15
Liittynyt
9.8.2000
Viestit
30477
Sijainti
toalet
Totta. Tällä kaudella ollaan palattu taas kauteen 2002, BS toimii yhdessä Ferrarin kanssa paremmin yhteen kuin Michelin minkään muun tiimin kanssa.

Luulenpa kuitenkin että suurin syy erossa tulee tosiaan ihan niistä mustista pyöreistä.
 

FO110K

Banned
Liittynyt
3.1.2001
Viestit
15345
Matxi sanoi:
Totta. Tällä kaudella ollaan palattu taas kauteen 2002, BS toimii yhdessä Ferrarin kanssa paremmin yhteen kuin Michelin minkään muun tiimin kanssa.

Luulenpa kuitenkin että suurin syy erossa tulee tosiaan ihan niistä mustista pyöreistä.
nimenomaan, viime vuonna Unkarissa paras kierros oli 1.22 ja risat, nyt Ferrari paukutti 1.19 kierroksia kisassa.... ei pelkästään autonkehityksellä saada 3sek/kierros vuodessa parannusta....
mielenkiintoista on se että Sauber pyörii edelleen likellä sijaa 10, vaikka niillä pitäis olla suht tuore Ferrarin mylly, Bstonen renkaat ja selkeesti ainakin aerodynamiikka kopsattu vime vuoden Ferrarista... silti noin kaukana Ferrareista, oma mielipiteeni on se, että Bridgestonet toimii vain ja ainoastaan Ferrareissa parhaalla tavalla...
 

patriot

Foorumin senaattori
Liittynyt
29.4.2001
Viestit
14758
Olen eri linjoilla pmv:n kanssa! Yllätys!:D :rolleyes:

Todella törkeää käytöstä Rellulta! Renault ei pärjää Ferrarille monellakaan osa-alueella. Moottori on jopa tehottomampi kuin Mersun. Mielestäni on turha laittaa kaikkea syytä Michelinin renkaille, kuten Rellu Alonson suulla nyt teki. :nope:
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Patriootin kanssa samaa mieltä. Michelin on useaan otteeseen käskenyt Rellua muuttamaan painojakaumaa jotta saisi renkaat toimimaan kunnolla. Rellu ei ole asiaan tehnyt mitään. Ja kun kerran säännöt sanoo että sekä etu että takarenkaissa pitää olla sama seos, mitäs teet. :nope:
 
Ylös