Ratahans
Well-known member
- Liittynyt
- 8.5.2001
- Viestit
- 840
Kyllästyivät Antsa Riepon moderointiin.
Tuota nillittämistä itsekkin ihmetellyt! Senkin energian voisi käyttää vaikka uusien keskusteluaiheiden nostamiseen eetteriin.
Kyllästyivät Antsa Riepon moderointiin.
Onkos Antsa lähtenyt?
Todella?
Hamiltonilla lippalakin alla oleva päähine päässä Suomen Kansallislaulun aikana. Aika epäkunnioittava ele moninkertaiselta maailmanmestarilta Valtteria kohtaan.
![]()
Hamiltonhan on jo muutaman vuoden taistellut kaljuuntumista vastaan niin tämä huivi on nyt vissiin viimeisin ase siinä taistelussa
Kyllästyivät Antsa Riepon moderointiin.
Tänään tuli tasan kuusi vuotta Räikkösen voitosta Melbournessa myös ja nyt kuusi vuotta myöhemmin Bottas voitti Melbournessa.
Toivotaan ettei jää kauden viimeiseksi kuten Kimillä 2013.
Olisikohan Hamiltonin hitauden syy sitten wingman-taktiikassa. Puskuri jotta tallikaveri voi tarvittaessa käydä varikolla fastest-lappia varten sijoitusta menettämättä.