Loistava kuski ja hieno ihminen. Kun ajattelee miten hän toimi esim. juuri tuona Imolan viikonloopuna Barrichellon ja Ratzenbergerin onnettomuuksissa, kävi kysymässä heidän vointiaan, tulee mieleen että hänellä oli eräänlainen 'kaveria ei jätetä' asenne. Vaikka Prost oli paha kilpakumppani ja verivihollinen, uskon että hän olisi toiminut aivan samoin jos Proffa olisi joutunut pahaan mälliin. En ainakaan itse usko, että Senna henkilökohtaisesti vihasi Prostia. Hän vain rakasti voittamista niin paljon, että niiden kahden välinen ystävyys oli pitemmän täysin mahdotonta.
Brasilia-91 on minun mielestäni Sennan uran upein voitto. Kaksitoista viimeistä kierrosta pelkällä kuutosvaihteella. Taisipa taivaalta tihuuttaa vettäkin. Senna oli niin poikki kisan jälkeen, että pysäytti autonsa kunniakierrokselle ja istui hytissä reporankana. En muista tarkkaan, mutta taisi olla niin, että hänen nostettiin sieltä ylös, kun voimat olivat täysin lopussa.
Ja se Imolan onnettomuus. Pelkkää huonoa tuuria. Jos se tukivarsi ei olisi tunkeutunut aivoihin kypärän läpi, mies oli luultavasti selvinnyt ulosajosta suhteellisen vähin vammoin. Paska juttu. Liian aikasin Senna kyllä lähti.