Bahrainin tilanne - Ykkösiä vai eikö ykkösiä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja CCMK
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Onneksi kauden avaus ei ole Bahrainissa, kausi pääsee alkamaan aikataulussa. ;D
 
Nyt tulevaa tiistaita pitää seurata mielenkiinnolla tuon asian suhteen. 14.2. oli viime vuonna se päivä, jolloin mielenosoitukset alkoivat. Vuosipäivä saanee taas porukat liikkeelle.
 
Bahrainin kisa aiotaan näillä näkymin ajaa kaikista ongelmista huolimatta. Toivottavasti päätös ajamisesta syntyisi pian. Levottomuudet ovat vähän rauhoittuneet jälleen, mutta eivät paljon. Kilpailusta tulisi varmaan suojelluin mikäli se sitten ajettaisiin ja maassa olisi edelleen levotonta.

Esimerkkejä äärimmäisen suojelluista kilpailuista on F1:n historiassa varsin vähän. Vuoden 1978 Argentiinan kisaan tallit joutuivat menemään aseistettujen vartioiden suojaamina kun sotilasjuntalla oli oma peli menossa kansan sorretun osan kanssa.

Anteeksi lievä off-topic ja edellisen viestin malleille.:D
 
Millä ilveellä tähän kisaan katsojia edes tulisi? Luulisi sheikkejäkin vähän pelottavan tuo tilanne, ja kansa tuskin kisoista olisi innoissaan. Turisteja tuskin myöskään motivoisi lähteä katsomaan kisoja levottomuuksien aikaan maailmankolkkaan, jossa liipasinsormi muutenkin on herkällä ja itsemurhapommittelu arkista puuhaa.
 
Tua noin, melko yleistävä näkemys kyllä tuosta maailmankolkasta.
 
Tua noin, melko yleistävä näkemys kyllä tuosta maailmankolkasta.

Niin, Syyria, Irak.. Onhan noita pieniä kahakoita muuallakin tuossa maailmankolkassa.

Joskus yleistäminen ei edes mene metsään.

Ja vai varoitus tuosta. Nyt joku kyllä elää pää pensaassa :)
 
Viimeksi muokattu:
Niin, Syyria, Irak.. Onhan noita pieniä kahakoita muuallakin tuossa maailmankolkassa.

Joskus yleistäminen ei edes mene metsään.

Paitsi juuri tällä kertaa meni. Kyllä, Bahrainissa on kyllä kansannousu meneillään (joka on itseasiassa esim. Brittein ulkoministeriön mukaan melko lievä ja rauhallinen), mutta edelleenkin leimasit koko alueen itsemurhapommittajien luvatuksi maaksi.
 
Niin, Syyria, Irak.. Onhan noita pieniä kahakoita muuallakin tuossa maailmankolkassa.

Joskus yleistäminen ei edes mene metsään.

Ja vai varoitus tuosta. Nyt joku kyllä elää pää pensaassa :)

Kannattaisi varmaan uutisista lukea muukin kuin pelkkä otsikko. Pää pensaassa kommenttissa on hilpeetä ironiaa.
 
No matkatoimistoilla on bisnes mielessä. Ei Bahrain ehkä itsemurhapommittajien maa ole, mutta mellakoita maassa kyllä on ollut ja vaikka pinnan päällä tilanne on rauhoittunut ja kilpailu aiotaan ajaa politiikasta huolimatta niin pinnan alla kytee yhä ja se voi laukaista pahemman reaktion vaikka vuosipäivän mellakoiden jälkeen tilanne on rauhoittunut hieman.
 
Mukavaa perhelomaa vaan sitten Bahrainin GP:n katsomoissa :thumbup:

En tiedä miten sait mun kommentista käsityksen, että Bahrainissa on kaikki kunnossa. Totta helvetissä sinne ei pidä mennä ja ihmetyttää missä päätös peruuntumisesta viipyy? EDIT. CCMK saisko linkkiä uutiseen kisan ajamisesta?
 
Virallisesta varmasta ajamisesta ei ole toistaiseksi sanottu yhtään mitään missään. Toisaalta virallista peruuntumispäätöstä ei ole myöskään tullut eli tilanne on avoin. Pian pitäisi kuitenkin tehdä oikeita päätöksiä.
 
Bahrainin kisa aiotaan näillä näkymin ajaa kaikista ongelmista huolimatta. Toivottavasti päätös ajamisesta syntyisi pian. Levottomuudet ovat vähän rauhoittuneet jälleen, mutta eivät paljon. Kilpailusta tulisi varmaan suojelluin mikäli se sitten ajettaisiin ja maassa olisi edelleen levotonta.

Esimerkkejä äärimmäisen suojelluista kilpailuista on F1:n historiassa varsin vähän. Vuoden 1978 Argentiinan kisaan tallit joutuivat menemään aseistettujen vartioiden suojaamina kun sotilasjuntalla oli oma peli menossa kansan sorretun osan kanssa.

Anteeksi lievä off-topic ja edellisen viestin malleille.:D

Mitä helvettiä sä menet tämmöistä sitten väittämään, jos ei ole tietoa suuntaan tai toiseen?
 
Ja tuo äskeinen korostettu ilmaisu oli tarkoitettu tämän hetken vallitsevaksi lausunnoksi, ei missään nimessä provosoinniksi tai turhan tiedon puuksi. Toisaalta kisan ympärillä vellovat myös viime vuoden jälkimainingit ja siksi sitä ei voi 100 % turvallisesti sanoa, että kisa ajettaisiin. Se on vain tämän hetken vallitseva tilanne niin kauan kuin peruuntumista ei tule tai varakilpailua nimetä tilalle tai Bahrainin kilpailua siirretä myöhemmin vuoden ajalle.
 
Viimeksi muokattu:
Sen itse sanon, että jos kisa ajetaan, niin jätän F1-kisan katsomatta ensimmäisen kerran sitten vuoden 2002 ja Ranskan GP.
 
Millä ilveellä tähän kisaan katsojia edes tulisi? Luulisi sheikkejäkin vähän pelottavan tuo tilanne, ja kansa tuskin kisoista olisi innoissaan. Turisteja tuskin myöskään motivoisi lähteä katsomaan kisoja levottomuuksien aikaan maailmankolkkaan, jossa liipasinsormi muutenkin on herkällä ja itsemurhapommittelu arkista puuhaa.
Kyseessähän on ollut poliittinen kisa alusta asti. Se kuinka täynnä tai siis tyhjänä katsomot (eikö niitä ole muutenkin vähän radalla) taitaa olla vain sivuasia eikä kisan talous ole siitä kiinni. Kuningashuoneella varmaan ensisijaisena toiveena saada kisa ylipäänsä ajetuksi ja ilman mellakkaongelmia...

---

(Jo aiemmin tapahtunutta) Bahrain ilmestyi vähän tyhjästä WEC:n tämän vuoden kalenteriin, joka on siis nyt toinen FIA:n MM-sarja joka siellä meinaa ajaa tänä vuonna (syyskuussa). Tätä voi pitää vähän yllätyksenä. On ollut spekulaatiota forumeilla että kyseessä olisi ollut lohdutus FIA:lta viime vuoden GP:n peruuntumisen jälkeen tai vastaavasti Bahrain olisi maksanut kisasta ruhtinaallisesti. Oikeat perusteet sinne menolla tuntuisi kovin oudoilta, koska jos Lähi-Idästä piti saada kisa, niin vaihtoehtoja olisi ollut muitakin. Toivon senkin peruuntumista.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös