Bahrainin tilanne - Ykkösiä vai eikö ykkösiä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja CCMK
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Ongelma monen kupolissa tuntuu olevan se, että miksei sitten boikotoida myös Kiinaa ja Amerikkaa ja Venäjää ja ja ja kaikkea, kun hyvin yksinkertainen maailman pelastaminen, niin naiviilta kuin se kuulostaakin, alkaa pienistä, yksinkertaisista asioista. Voin vetää tähän vielä lumipallo -> lumivyöryteorian, mutta eiköhän jengi jo tiedä miten esim. nämä arabimaiden demokratiakamppailut ovat alkaneet.

Yhden kilpailun peruminen olisi tullut huomattavasti helpommaksi kuin tämän sietämättömän keissin läpikäyminen. Kilpailu kiinnostaa meikäläistä ainakin yhtä paljon kuin aikoinaan se Indianapolisin gp, jossa pari kaveria pääsi ajamaan uljaalla tyhjällä radalla.

Itse olisin jättänyt kalenterista bahrainin. Olen jossain määrin sitä mieltä, että bahrainissa ajaminen on totalitarismin ja yksinvaltiaan tukemista. Toisaalta kiinalle, valko-venäjälle jne. on myönetty kisojen järjästämisoikeuksia, kun niillä sitä lumipallo efektiä on saatu aikaan niin ei tuomita F1 organisaatiota.

Mutta kupoli on päinvastoin kunnossa, kun ihmetellään miksi kiinassa sitten ajetaan, jos bahrainissa ei saa ajaa. Olen itse kiinnostunut ihmisoikeuksista, mutta miksi ihmisoikeusihmisten närkästys on valikoivaa ja logiikka vaihtuu tilanteen mukaan? Eläintensuojelijoilla on samaa tautia havaittavissa. Tässäkin tapauksessa bahrain on puhdas pulmunen kiinan rinnalla.

Kiinassa oli 2008 olympialaiset ja kiinan GP on ajettu muutaman kerran vaikka se hakkaa ihmisoikeusloukkauksissa bahrainin 1000-0

Toivon bahrainiin rauhaa, mutta täytyy samalla tunnustaa, että ei kyllä aika-ajoissa tullut mieleen bahrainin tilanne vaan lotuksen taktikointi lähinnä herätti tunteita.
 
Viimeksi muokattu:

Kiina on merkittävä kauppakumppani länsimaille. :doubtful:
 
Ongelma monen kupolissa tuntuu olevan se, että miksei sitten boikotoida myös Kiinaa ja Amerikkaa ja Venäjää ja ja ja kaikkea, kun hyvin yksinkertainen maailman pelastaminen, niin naiviilta kuin se kuulostaakin, alkaa pienistä, yksinkertaisista asioista. Voin vetää tähän vielä lumipallo -> lumivyöryteorian, mutta eiköhän jengi jo tiedä miten esim. nämä arabimaiden demokratiakamppailut ovat alkaneet.

F1:n kannalta se lumivyöryksi muuttuva lumipallo on lähteä mukaan politiikan pelinappulaksi. Jos sarja nöyrtyy kerran painostuksen alla, asettaa se itsensä maaliksi kaikille huomiota kerjääville maailmanparantajille. Ei mikään urheilulaji pysy toimintakykyisenä, jos se lähtee kumartelemaan poliittisia irtopisteitä kerääville pösilöille. Iso-Britannia myy aseita Bahrainin hallitukselle, ja maan oppositiopoliitikoiden kannanotto on, että Lewis Hamiltonin pitäisi jättää Bahrainin kisa väliin. Hyvä meininki.

FIA:n olisi pitänyt tehdä päätös kilpailun perumisesta jo kauan sitten sen omiin ohjenuoriin (politiikasta ulkona pysyminen) perustuen. Nyt ollaan kuitenkin tilanteessa, jossa on tehty nimenomaan päinvastainen päätös, ja siitä on erittäin perusteltua pitää kiinni loppuun asti.
 
Kiinan ja Bahrainin erona on ehkä se, että Bahrainin tapahtumat ovat uudempia ja ajankohtaisempia, jos noin voi sanoa. Tietenkin mielenosoitusten juuret johtavat syvemmälle ja kauas historiaan, mutta vasta Arabi-kevään innoittamina on syntynyt todellista liikehdintää. Lisäksi vastarinta on näkyvämpää (lue: Kiina osaa salata epäkohdat paremmin) ja väkivaltaisampaa.
 
Lisättäköön sekin, että Bahrainin kisa on enemmän sidoksissa valtiojohtoon kuin mitä Kiinan on.
 
F1:n kannalta se lumivyöryksi muuttuva lumipallo on lähteä mukaan politiikan pelinappulaksi. Jos sarja nöyrtyy kerran painostuksen alla, asettaa se itsensä maaliksi kaikille huomiota kerjääville maailmanparantajille. Ei mikään urheilulaji pysy toimintakykyisenä, jos se lähtee kumartelemaan poliittisia irtopisteitä kerääville pösilöille. Iso-Britannia myy aseita Bahrainin hallitukselle, ja maan oppositiopoliitikoiden kannanotto on, että Lewis Hamiltonin pitäisi jättää Bahrainin kisa väliin. Hyvä meininki.

FIA:n olisi pitänyt tehdä päätös kilpailun perumisesta jo kauan sitten sen omiin ohjenuoriin (politiikasta ulkona pysyminen) perustuen. Nyt ollaan kuitenkin tilanteessa, jossa on tehty nimenomaan päinvastainen päätös, ja siitä on erittäin perusteltua pitää kiinni loppuun asti.
Juuri näin.
 
Aika rajua toimintaa tuolla Bahrainissa kun 'turvallisuus'joukot tappoi F1-mielenosoittajan. Ei mahdu mun ymmärrykseen Bahrainin väkivaltainen toiminta. Miksi tuota kisajäjestäjää ei boikotoida? :confused:

http://www.ts.fi/moottoriurheilu/f1/337050/F1protestit+vaativat+kuolonuhrin

Onhan siella naita tappoja ollut noin sata viime vuoden alusta laskien (wiki, amnesty, lehdisto).

Perua ei voi kun kerran jo peruttiin ja rahaakin pitaisi tehda. F1-sirkusta vaan vituttaa olla maassa jossa on hatatilamaisesti vieraan vallan poliisijoukkoja, kyynelkaasua, vakivaltaisia mielenosoittajia ja Molotovin koktaileja kaduilla.

Ja kylla minuakin vituttaisi varsinkin kun olen tottunut rahani tienaamaan vahan helpommalla.

Euroopasta vastaava esimerkki olisi ollut F1-kisan vienti Pohjois-Irlantiin viime vuosituhannella. Siella Protetantit ja Katolilaiset naytti kamppailun mallia Britti-miehittajalla maustettuna. Sama esimerkki voi antaa makua myos taman Bahrainin konfliktin mahdollisesta kestosta ja hinnasta. Kirjallisuutta ja leffoja on aiheesta helposti loydettavissa mikali kiinnostaa.
 
Miksi mediassa puhutaan että F1 mielenosoituksista ? "F1 mielenosoituksissa kuolonuhri". Eihän ne ole F1siä vastaan.

Voidaanhan ajatella että ajaminen Bahrainissa on positiivinen asia. Nyt Bahrainin tilanne tulee enemmän länsimaisten tietoon kuin ilman F1siä. Jospa se lisää länsimaisten painetta Bahrainin hallintoa kohtaan. Toki kuolonuhrit on aina valitettava asia.
 
Miksi mediassa puhutaan että F1 mielenosoituksista ? "F1 mielenosoituksissa kuolonuhri". Eihän ne ole F1siä vastaan.

Nähtävästi kuitenkin käyttävät F1- kisaa keppihevosena, joten kai sen noinkin voi uutisoida. Ainakin jossain uutiskuvassa olivat piirtäneet verellä tahritun F1- auton.
 
Euroopasta vastaava esimerkki olisi ollut F1-kisan vienti Pohjois-Irlantiin viime vuosituhannella. Siella Protetantit ja Katolilaiset naytti kamppailun mallia Britti-miehittajalla maustettuna.
Siis mitä vittua? Britit miehittämässä omaa maataan? Suomen armeija miehittää Pohjois-Karjalaa?
 
F1:n kannalta se lumivyöryksi muuttuva lumipallo on lähteä mukaan politiikan pelinappulaksi. Jos sarja nöyrtyy kerran painostuksen alla, asettaa se itsensä maaliksi kaikille huomiota kerjääville maailmanparantajille. Ei mikään urheilulaji pysy toimintakykyisenä, jos se lähtee kumartelemaan poliittisia irtopisteitä kerääville pösilöille. Iso-Britannia myy aseita Bahrainin hallitukselle, ja maan oppositiopoliitikoiden kannanotto on, että Lewis Hamiltonin pitäisi jättää Bahrainin kisa väliin. Hyvä meininki.

FIA:n olisi pitänyt tehdä päätös kilpailun perumisesta jo kauan sitten sen omiin ohjenuoriin (politiikasta ulkona pysyminen) perustuen. Nyt ollaan kuitenkin tilanteessa, jossa on tehty nimenomaan päinvastainen päätös, ja siitä on erittäin perusteltua pitää kiinni loppuun asti.

Vakuuttava kirjoitustyylisi ei poista sitä faktaa, että minä olen oikeassa ja sinä... ;).

Anteeksi että jatkan. Nää aiheet on mulle aika tärkeitä.

Eikös tässä nyt käynyt niin, että F1-viikonlopusta tuli vielä suurempi politiikan noppa kuin mitä siitä olisi kasvanut kisan väliinjättämisellä? Asettaa itsensä maaliksi kaikille huomiota kerjääville maailmanparantajille? Mit...? Näinhän siinä kävikin?

lähtee kumartelemaan poliittisia irtopisteitä kerääville pösilöille

Siis ketkä on pösilöitä? Aika sydämetöntä mun mielestä.

Myönnettäköön, että uhkailuistani huolimatta kisa kiinnosti aika lailla. Taisin tuolla jossakin sanoa jo, että itselleni Kimin hopeamitali on silti harvinaisen himmeä. Nautin toki yleisesti kilpailun luonteesta. Paljon ohituksia ja komeita yksilösuorituksia.

Totta kai se, että kilpailun järjestämisestä pidetään alkuperäisen suunnitelman mukaan kiinni on ihan ok ja vaikea mun on lopulta tietää, kuinka paljon se olisi vaatinut, että kisasta viime hetkellä irtauduttaisiin, mutta kyllä mulla on oikeus siitä starttiviivalle asti nurista. Veikkaan, että täällä olisi ihan eri meininki, jos jollekin F1-väestä olisi sattunut jotakin. Kiinassa eivät polttopullot lennelleet eikä plakaatteja polteltu, joten siinä oli kuitenkin se vahvin vasta-argumenttini kisan järjestämistä kohtaan.

Äh. Ei näitä juttuja pitäisi kirjoitella neljän tunnin yöunien jälkeen. Mä en vaan aina kestä sitä, että mun pitäisi luopua hengestäni sen tähden että haluaisin osoittaa sen ja sen asian olevan tässä maailmassa epäreilu. Teen jo aika paljon valintoja elíntavoissani, että edes jotkut arvoni toteutuisivat. Ei se välttämättä näy Kiinan hikipajoissa tai Britannian asekaupoissa.

En nyt saa mieleeni viimeksi perutun Bahrainin kilpailun silloisia perusteita perumiselle. Oliko tilanne vielä vaikeampi? Syntyikö silloin kuvailemani lumivyöry? En siis todellakaan muista.
 
Vakuuttava kirjoitustyylisi ei poista sitä faktaa, että minä olen oikeassa ja sinä... ;).
...vielä oikeammassa?

Anteeksi että jatkan. Nää aiheet on mulle aika tärkeitä.

Eikös tässä nyt käynyt niin, että F1-viikonlopusta tuli vielä suurempi politiikan noppa kuin mitä siitä olisi kasvanut kisan väliinjättämisellä? Asettaa itsensä maaliksi kaikille huomiota kerjääville maailmanparantajille? Mit...? Näinhän siinä kävikin?
Saa toki jatkaa. F1 toki teki itsestään maalin Bahrainissa, koska kisa on niin selkeästi valtaapitävien projekti. Silti se teki päätöksen kilpailla omilla ehdoillaan, ja tästä lipsuminen on se, mikä todella haittaisi lajin tulevaisuutta. Ross Brawnin ehdotus oli, että F1:n pitäisi käydä läpi tämä päätös ja sen vaikutukset, ja se olisi oikea tapa edetä.

lähtee kumartelemaan poliittisia irtopisteitä kerääville pösilöille

Siis ketkä on pösilöitä? Aika sydämetöntä mun mielestä.
Mielestäni annoin aika hyvän esimerkin. Kilpailun alla ja sen aikana oli muodikasta julistaa F1:n verirahoja ja muuta sontaa valittamisen ilosta sen sijaan, että kantaa ottavilla olisi ollut ihan oikea näkemys ja kiinnostusta maan tilanteeseen. Mielellään annettiin kuva, että hallitus pieksää rauhallisia mielenosoittajia, mutta kyllä voimakeinoja käytetään molemmin puolin. Force Indian työntekijät säikäytti molotovin cocktail, joka ei yleensä kuulu valtaapitävien aseistukseen. Tämä ei toki tarkoita sitä, että kaikki vastustus olisi ollut perustelematonta (päin vastoin) tai ettei vastustaa olisi saanut, mutta mielestäni reaktio siihen oli oikea jos laji vaan tajuaa harrastaa Brawnin ehdottamaa itsetutkiskelua.

En nyt saa mieleeni viimeksi perutun Bahrainin kilpailun silloisia perusteita perumiselle. Oliko tilanne vielä vaikeampi? Syntyikö silloin kuvailemani lumivyöry? En siis todellakaan muista.
Silloin tilanne oli sikäli vakavampi, että esim. Ison-Britannian ulkoministeriön suositus oli välttää kaikkea matkustusta alueelle. Tänä vuonna kannanotto tilanteeseen oli laimeampi, ja puhtaasti turvallisuuden kautta nähtynä tilanne siis hyväksyttävämpi. Mitään lumivyöryä ei viime vuonna tullut, koska silloin F1 nimenomaan teki lykkäys- ja perumispäätökset omilla ehdoillaan.
 
Että silleen.

Brittiläinen tv-tiimi pidätettiin Bahrainin F1-kisoissa

Brittiläinen televisioryhmä on pidätetty viikonlopun Formula 1-kisojen alla Bahrainissa. Toimittaja ja hänen mukanaan ollut mediatiimi työskentelevät isobritannialaiselle Channel 4:lle ja oli paikan päällä raportoimassa Bahrainin kisoista.

Toimittaja lähti kuitenkin ennen kisojen loppua raportoimaan kanavalle myös Bahrainin levottomuuksista ja protesteista.

– Voimme vahvistaa, että kirjeenvaihtajamme Jonathan Miller ja hänen tiiminsä on pidätetty Bahranilaisen kylän luota, missä he olivat tekemässä juttua, televisiokanavan tiedottaja vahvisti.

Televisiokanavan seuraava suunnitelma on nyt vapauttaa työntekijänsä viranomaisten kautta mahdollisimman pian. -MTV3
 
Viimeksi muokattu:
Sillä tavalla. Joku upporikas tyyppi voisi ostaa radan, kerätä asfaltin rullalle ja siirtää sen johonkin parempaan paikkaan.
 
Ylös