Barrichello uskoo omia valheitaan?

Vanha kettu

Banned
Liittynyt
26.11.2003
Viestit
88
Sijainti
koti
Iltalehti

Barrichello kritisoi Kimin ja kumppaneiden kykyjä

Tässä jutussa myös:
"Aina ei voi ajatella muita"

Jo viidettä vuottaan Ferrarilla aloitteleva Rubens Barrichello pyöriskelee kiusaantuneena, kun formula 1 -piireissä valetaan kannuja, tuleeko Kimi Räikkösestä (kuvassa), Fernando Alonsosta vai Juan Pablo Montoyasta seuraaja Michael Schumacherille.

Kukaan ei ennusta Barrichellon perivän tallikaverinsa asemia, kun mestari päättää väistyä.

- Räikkönen ei ole aina yhtä fantastinen kuin sanotaan, Barrichello sohaisee suomalaistähden kehujia.

- Samaa voi sanoa Alonsosta, mutta hänellä ei vielä ole ollutkaan niin hyvää autoa, että voisi koko ajan loistaakaan.

- Montoya on saanut mainetta oikeana ohitusmestarina. En tiedä sitten, mihin asti sillä pääsee. Viime kaudella Ralf Schumacher oli kuitenkin Montoyaa nopeampi, Barrichello kärjistää.

"Aina ei voi ajatella muita"
31-vuotias brasilialainen tunnetaan mukavana kaverina, mutta italialaisen Autosprint -lehden haastattelussa hän ei välittänyt vaalia mainettaan.

- Ei aina voi ajatella muita ja mitä muut ajattelevat, jos sanon mielipiteeni. Minun pitää ajatella itseäni ja en olisi huippukuljettaja, jos en uskoisi olevani muita parempi.

- Jos Michael Schumacher ei olisi ollut tallikaverini, olisin nyt maailmanmestari, Barrichello uskoo.

Ferrarin kakkoskuljettaja arvioi, että mennyt kausi oli hänen uransa toistaiseksi paras.

- Ensimmäinen kausi Ferrarilla oli helppo, koska se oli pelkkää huvittelua ja totuttelua uuteen ympäristöön. Toinen kausi 2001 oli painajainen, kun odotin itseltäni liikaa ja hukkasin parhaan valttini eli aika-ajovauhdin. Viime kaudella pystyi ajamaan niin hyvin kuin pystyn kaikissa olosuhteissa, Barrichello tilitti.

LUIS VASCONCELOS
Voiko tuosta kaunaisuudesta yrittää tehdä jotain tulkintoja? Barrichello yrittää pönkittää omaa itsetuntoaan ja uskotella olevansa ihan kärkikastin kuljettaja. Niin, Ferrarillahan kohtelu kuskien välillä on kuitenkin ollut epätasaista, johon tuosa viimeisessä lauseessa viitataan.

Samaa rooli aiemmin esittänyt Eddie Irvinehän muistaakseni joskus anoi, että ei voi valehdella itselleen, ja taitaa olla yksi niistä harvoista kuljettajista jotka todella ovat myöntäneet, että häntä nopeampiakin kuljettajia on olemassa.

Tiivistäisin koko jutun ytimen lauseeseen: katkeran miehen puhetta. Turha Rubensin edes nähdä unia Schumiksi Schumin paikalle pääsemisestä!
 
Observer

Well-known member
Liittynyt
23.10.2000
Viestit
14546
Vanha kettu:

Samaa rooli aiemmin esittänyt Eddie Irvinehän muistaakseni joskus anoi, että ei voi valehdella itselleen, ja taitaa olla yksi niistä harvoista kuljettajista jotka todella ovat myöntäneet, että häntä nopeampiakin kuljettajia on olemassa.
Hehheh, lienet huumorilla liikenteessä? :D Irvinehän sanoi olevansa Sumin jälkeen sirkuksen toiseksi paras kuski ja pystyvänsä kepittämään esmes Häkän nopeudessa. :rolleyes:
 
Vanha kettu

Banned
Liittynyt
26.11.2003
Viestit
88
Sijainti
koti
No sitten muistin ehkä vähän väärin. Mutta kuitenkin jopa se, että joku myöntää olevansa tallikaveriaan hitaampi on poikkeuksellista!
 
kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Tai ylipäänsä KETÄÄN sarjan pilottia. Irvine poikkeus säännöstä. Kaikki muut ovat syyttäneet hitaudestaan tallin 1.kuskia vastaan kaikkia muita osatekijöitä (1.kuskia suosiva politiikka, ajotyylille sopimatonta autoa ja näitten takia menetettyä taistelumoraalia tms) paitsi omaa hitauttaan.
 
Valde

Well-known member
Liittynyt
8.4.2003
Viestit
3148
No, ihan hyvä tuuletella välillä sovinnaisia käsityksiä. Rubensin kommenteissa oli paljon ihan oikeata asiaa.
 
Observer

Well-known member
Liittynyt
23.10.2000
Viestit
14546
kouvotsvoni:
Tai ylipäänsä KETÄÄN sarjan pilottia. Irvine poikkeus säännöstä. Kaikki muut ovat syyttäneet hitaudestaan tallin 1.kuskia vastaan kaikkia muita osatekijöitä (1.kuskia suosiva politiikka, ajotyylille sopimatonta autoa ja näitten takia menetettyä taistelumoraalia tms) paitsi omaa hitauttaan.
Toki mutta kun mitkään tosiasiat eivät kuitenkaan tukeneet noita Irvinen väitteitä (paitsi siis sitä että Sumi on Eddietä nopeampi) niin silloin olisi ehkä ollut parempi pysytellä hiljaa kuin julistaa omaa nopeuttaan noin suoraan.
 
Ilmari

Banned
Liittynyt
6.8.2003
Viestit
1939
Rubens puhuu paskaa, mutta ei formulaympyröissä nöyrät ihmiset menestykään.

Jos et usko olevasi hyvä (ja periaatteessa vielä kaikkia muita parempi), lienee turhaa jatkaa uraa formulakuskina. Siinä vaiheessa on syytä katsella muita hommia.

Mutta huvittavaahan tuo nyt on. :)
 
pmv

Well-known member
Liittynyt
22.8.2000
Viestit
5787
Sijainti
Perä-Pohjola
Melkoisen huvittava tuo otsikko on, jos vertaa siihen mitä Rubens oikeasti sanoo. Sinänsä miehen asemassa on vaikea sanoa mitään sellaista, mihin ei voisi tarttua. Irvineähän moitittiin siitä, että mies ei edes kuvitellut olevansa Schumacheria nopeampia, vaan sortui ihailemaan tätä liikaa. Rubens taas yrittää ainakin puheissa lyödä Schumille kampoihin. Sitten sanotaan, että se elää aivan omissa maailmoissa.

Luulenpa että aika moni kokeneemman puoleinen f1-kuski tietää asemansa muihin huippuihin nähden asennoituu tekemisiin niin. Tämä ei tietystikkään tarkoita että nämä realistiset huippukuskit eivät ansaitsisi paikkaansa ykkösissä. Hyvä esimerkki tällaisesta realistista kuskista oli Riccardo Patrese. Mies tajusi joskus 80-luvun loppupuolella ettei ole Prostin, Sennan tai edes Mansellin veroinen. Kun mies oivalsi tämän, niin Riccardon menestyskäyrä lähti nousuun kun turha yrittäminen ja esittäminen karsiutui pois. Samoin kävi Gerhard Bergerille. Hänenkin oli todettava, ettei ole Sennan veroinen, mutta tiesi ettei muitakaan kovin paljon parempia ole olemassa. Se on selvä, että nuorempana pitää uskoakin enemmän omiin kykyihin, mutta jos sarjaa kiertää 10 vuotta, niin kyllä tosiasiat tulee selville. F1:ssä on ollut aina 1-2 selkeästi muiden yläpuolella olevaa kuskia ja aina heidän alapuolellaan on joukko yrittäjiä. Ei kaikista voi tulla moninkertaisia maailmanmestareita, mutta se ettö ei voi tulla mestaria ei tarkoita sitä, etteikö olisi hyvänkin f1-paikan arvoinen.

Kyllä Rubens on varmasti Ferrari kausillaan todennut tämän. Mutta se ei poista sitä tosiasiaa, etteikö Rubens olisi kovan luokan tekijä. On hyvä huomata se tosiasia, että Ferrari ei ole hävinnyt yhtään mestaruutta sen jälkeen kun Barrichello tuli tiimiin.
 
Matxi

81-04-05-07-08-14-15
Liittynyt
9.8.2000
Viestit
30477
Sijainti
toalet
Vanha kettu:
- Jos Michael Schumacher ei olisi ollut tallikaverini, olisin nyt maailmanmestari, Barrichello uskoo.
Totta. Tuskin nykysarjassa on montaakaan kuskia joka ei olisi F2002:lla mestaruutta voittanut kaudella 2002.
 
Misa1

Flying finns
Liittynyt
7.4.1999
Viestit
8256
Sijainti
Helsinki
- Ei aina voi ajatella muita ja mitä muut ajattelevat, jos sanon mielipiteeni. Minun pitää ajatella itseäni ja en olisi huippukuljettaja, jos en uskoisi olevani muita parempi.

- Jos Michael Schumacher ei olisi ollut tallikaverini, olisin nyt maailmanmestari, Barrichello uskoo.

Ferrarin kakkoskuljettaja arvioi, että mennyt kausi oli hänen uransa toistaiseksi paras.

- Ensimmäinen kausi Ferrarilla oli helppo, koska se oli pelkkää huvittelua ja totuttelua uuteen ympäristöön. Toinen kausi 2001 oli painajainen, kun odotin itseltäni liikaa ja hukkasin parhaan valttini eli aika-ajovauhdin. Viime kaudella pystyi ajamaan niin hyvin kuin pystyn kaikissa olosuhteissa, Barrichello tilitti.
Asiaahan Ruben puhuu!

Jos se ei pitäisi itseään muita, jopa Schumia parempana, turha tuolla olisi ajella!

Ruben oli ennen Ferrari pestiään todella yksi sarjan parhaista kuljettajista! Teki loistokkaita suorituksia kalustolla jolla ei voinut pärjätä! Kepitti muuten Irvinen Jordan aikoina heleposti! wink

Harmi vaan että tuo Schumin asema tallissa on sellainen, ettei Rubenilla ole mahdollisuutta mestaruuteen tai edes voittoihin ilman Schumin epäonnea!

Ja viime kausi Rubenilta meni osittain todellakin hyvin! Varma voitto esim. Brasiliassa katosi Ferrarin petettyä alla(loppu bensa tai jotain?)

Ja aika-ajoissa pystyi usein parempiin suorituksiin kuin Schumi!

Kun mies ei ottanut paineta, kuten kakkoskaudella Ferrarin ratissa, oli suorituksetkin tasaisempia!

Toki Ruben tekee virheitä kuten muutkin kuskit ja ehkä Schumin tallikaverina olo pakottaa yrittämään vielä hieman enemmän? Kuten aina toisen, menestyneen tallikaverin seurassa ajaessa, toinen joutuu aina yrittämään hieman enemmän!

Tästä seurauksena on ennemmin tai myöhemmin jomman kumman virhe! Toisille niitä sitten satuu ennemmän ja toisille vähemmän!

Itseasiassa enemmän ärsyttää nämä "varmat maaliin tulijat" sun muut varmat suharit, jotka eivät oikeastaan edes kuninkuusluokaan kuulu!

Ja kyllä, olen sitä mieltä että Ruben olisi varmaan jopa kaksinkertainen mm-mies, jos ja jos! wink
 
Ilmari

Banned
Liittynyt
6.8.2003
Viestit
1939
Annetaan Rubensille isot aplodit ja toivotetaan oikein hyvää joulua:)
 
Jr-

Maximum Attack
Liittynyt
29.3.2000
Viestit
14798
Sijainti
Saviseutu
Ruuben taas pitkästä aikaa puheittensa puolesta otsikoissa. Kuka muistaa miten Ruubenin suu tukittiin Ferrari pestin alkuaikoina, ei ole mieheltä sen jälkeen paljoa kritiikkiä tullut Ferraria tai sumia kohtaan.
 
formulastara

Well-known member
Liittynyt
30.3.1999
Viestit
5691
Sijainti
hki finland
Jr-:
Ruuben taas pitkästä aikaa puheittensa puolesta otsikoissa. Kuka muistaa miten Ruubenin suu tukittiin Ferrari pestin alkuaikoina, ei ole mieheltä sen jälkeen paljoa kritiikkiä tullut Ferraria tai sumia kohtaan.
Aivan. Mieleen tulee muutamia hassuja yksityiskohtia: Mies pärjäsi aika-ajoissa ennen Ferrarivuotta Stewartilla melbournessa ja Brasiliassa paremmin, mitä sitten seuraavana vuonna Ferrarilla... Jossain haisee, mätä muna, sanon minä. frown
 
pmv

Well-known member
Liittynyt
22.8.2000
Viestit
5787
Sijainti
Perä-Pohjola
Joo ja Alesi pärjäsi aikoinaan Tyrrelillä avauskisoissa paremmin aika-ajoissa kuin ensimmäisenä Ferrari-vuotenaan. Ei ollut rehellistä peli silloinkaan.
 
Karpow

Korpikylän korskea orhi
Liittynyt
26.3.2001
Viestit
3316
Sijainti
Kauhajoki
Rubens on parantanut otteitaan Ferrarin ratissa vuodesta toiseen. Varsinkin kuluneella kaudella mies ryöpytti Schumia muutamaan otteeseen oikein olan takaa, kun ei tarvinnut "let maikol pääs for samppionsip". Ja aivan oikeassahan Rubens on sanoessaan, että ilman Schumia hän olisi maailmanmestari.

Rubens on Schumin paras ja nopein tallitoveri tähän astisista ja saa Eddie "Minä on maailman toiseksi paras F1-kuski Schumin jälkeen" Irvinen näyttämään melkein Alex Yoongilta nopeuden puolesta. Rubensin arvostus nousi huimasti kuluneella kaudella ainakin minun kohdallani.
 
Vanha kettu

Banned
Liittynyt
26.11.2003
Viestit
88
Sijainti
koti
Mielestäni Rubensilla on juuri se sama vika mikä pudottaa kuskin pois kun aletaan puhua ihan niistä kaikista parhaista, nimittäin ailahtelevaisuus, suoritusvarmuuden puute. Sama vika esim. Jean Alesilla ja monilla muilla. Hyvänä päivänä kyllä ajaa paremmin kuin parhaatkaan kuljettajat, mutta toisaalta taas mummoillaan ihan miten sattuu. Kun kuitenkin se maailmanmestaruus on se ykköstavoite jota silmällä pitäen tallit tekevät valintansa, ja jos kuskeja on pakko laittaa paremmuusjärjestykseen ne pitäisi lajin luonteen mukaisesti myös tehdä sen ykköstavoitteen mukaan.
 
Calvin

Well-known member
Liittynyt
5.12.2002
Viestit
3560
Karpow:
Ja aivan oikeassahan Rubens on sanoessaan, että ilman Schumia hän olisi maailmanmestari.
No ei aivan. Sen lisäksi että Sumi ei olisi ajanut Ferrarilla 2002 (ainoa kerta jolloin Rubens olisi voinut olla MM) täytyy olettaa että Sumin paikalla ei olisi ajanut kukaan huippukuski. Jos Rubensin tallikaverina olisi ollut jokin toinen huippukuski Sumin tilalla, ei Rubens olisi voittanut MM:a. Siis ketkä kaikki ovat Rubensia parempia? Niitähän on aika liuta, taitaisi olla helpompi sanoa ketkä eivät olisi kepittäneet Rubensia, mutta sanotaan nyt että tallikaverina ei olisi saanut olla Ralf, Montonen, Cuutio, Räikkä, Alonso, Trulli ja Fisi nyt ainakaan, sitten on vielä monia rajatapauksia.
 
Misa1

Flying finns
Liittynyt
7.4.1999
Viestit
8256
Sijainti
Helsinki
No mihinkäs Calvin perustaa nämä väitteet, että Ralf, Montonen, Cuutio, Räikkä, Alonso, Trulli ja Fisi olisivat parempia kuin Ruben?

Onko Ruben joskus ajanut samassa tallissa mahdollisesti näiden mainitsemiesi kuljettajien kanssa?

Minä sanoisin että Ruben on suhteellisen samalla viivalla useimpien mainitsemiesi kuljettjien kanssa!

Tuskin Ferrarilla pidetään mitään "kakkosluokan suharia" tallissa, vaikka nyt selkeä kakkoskuski onkin! On nimittäin niin että Ferrarilla on konkreettisesti huomattu kakkoskuljettajan merkitys! Ykköskuskin loukkaantuessa myös kakkoskuskin pitää kyetä olemaan "ykköskuski"!

Näin esim. Irvine sai tilaisuutensa mutta valitettavasti hän on juuri sen verran heikompi kuin Häkä ettei mestaruutta tullut edes Schumin ja Salon auttamana! Ruben olisi saattanut siihen kyetä!
 
Calvin

Well-known member
Liittynyt
5.12.2002
Viestit
3560
Misa1:

Höhö! Vai ei Ferrarilla pidetä kakkosluokan suharia... Mikähän se Irvine sitten oli? Ai niin, maailman 2. paras kuljettaja tietysti! :D

Eihän väittämääni tietenkään pysty mitenkään absoluuttisesti todistamaan, mutta jos joku tosissaan kuvittelee että Rubens on tasokas kuljettaja ja pärjäisi jollekin Räikköselle tai Montoyalle, niin mikäs siinä, saahan sitä uskoa joulupukkiinkin, varsinkin näin jouluisin.
 
Ylös