Bobakki
@f1hog
Minen tiedä, missä vaiheessa tämä profiloitui areenaksi moderaattoreiden morkkaamiselle, mutta se ei ollut ainakaan minun tarkoitukseni. Tietääkseni nämä otsikon aiheena olleet nillitykseni ovat kahta poikkeusta lukuunottamatta liittyneet sivuston ylläpidon tekemisiin / tekemättä jättämisiin, moderointi kun on vähän niinku sivuseikka jos ei tietyt isommat jutut ole edes sinne päin.
Mitä itse moderointiin tulee, niin olen kuvitellut näiden nykyisten sankarien tarttuneen ihan keskenään serverikuorman pienentämiseen ylisuuria toikkeja arkistoimalla ja VIP-maksujen mainostamiseen joka alueella, eli pitäisin pelkästä virkaintoisuudesta syyttämistä melko typeränä. Linjavalintojaan ja päätöksiään en pintapuolisella seuraamisella oikein osaa ymmärtää, mutta olen pyrkinyt olemaan mekastamatta jollen nyt ihan käsittämättömiksi ole touhujaan nähnyt. Tuotakaan kun ei opi kuin tekemällä, ja kuvittelisin oikeita tapoja olevan enemmän kuin yksi, vaikka oma näkemykseni onkin toki paras.

Viimeksi muokattu: