Brasilian GP 2016: Jälkipuinti

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Masza
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Kyllähän Kimillä voi olla(tai ehkä väkisinkin näin käynyt) millisekunteja hidastunut reaktioajat iän myötä. Verstappenin seivi oli joko nuoruuden salamannopeiden reaktioiden mahdollistama tai kerran sadasta onnistuva jediseivi joita vaan silloin tällöin tulee ja sitten itsekin ihmettelee miten sen teki.
 
Siitä oliko Verstappenin seivaus taitoa vai tuuria. No auto on paras sadekelin pidoltaan, joten ehkä se oli tekniikkaa.

Kyllähän Kimillä voi olla(tai ehkä väkisinkin näin käynyt) millisekunteja hidastunut reaktioajat iän myötä. Verstappenin seivi oli joko nuoruuden salamannopeiden reaktioiden mahdollistama tai kerran sadasta onnistuva jediseivi joita vaan silloin tällöin tulee ja sitten itsekin ihmettelee miten sen teki.

Tuollaiset tilanteet on aina vähän hyvä tuurin ja taidon sekoituksia. Tuuria oli mukana, että auto lähti suurimmaksi osaksi liukumaan radan myötäisesti, eikä suoraan kohti seinää. Max tosin myös taidokkaasti nosti jarrua oikealla hetkellä, jotta sai pidon palautettua.

Heitän nyt ihan mutulla, mutta luulen että Kimin tilanne olisi ollut muutenkin vaikeampi pelastaa, koska auto lähti aika rajusti heittelemään, ja voisi kuvitella että uusintalähdössä on kaikki tehonupikat täysillä, eli auto alkoi "piirtää" varmaankin hieman aggressiivisemmin. Eipä tuo Ferrarin autokaan kovin vahvalta sateessa näytä. Mutta kyllä se auto taisi ihan rehdisti silti Kimiltä käsistä lähteä, rikkoutuneesta renkaasta tai muusta ongelmasta olisi varmaan jo kerrottu.
 
Kun tässä jossain välin toikkia oli puhetta kisan pituudesta niin tämä kisa tosiaan oli pitkä. 3 tuntia, minuutti ja hieman yli sekunti päälle kaikkiaan.

Kilpailuaikaa kaikkiaan aivan kaikki keinot huomioiden oli siis käytettävissä aivan maksimissaan noin vajaan tunnin verran enää ja vähintään aikaa oli ajettavissa pelkän ajoajan perusteella ilmeisesti enää hieman yli 10 minuuttia jolloin kilpailu olisi lopetettu muun ajoajan täyteen tulemisen perusteella. Tämä siis tietenkin ilman mahdollisen keskeytysajan tai muun ajan muuta vapaata käyttöönottoa jolloin aikaa olisi sitten ollut aina tuon vajaan tunnin verran korkeintaan vielä antaa käyttöön esimerkiksi jos taas olisivat tulleet punaiset liput jossakin vaiheessa kisaa.

Itse asiassa tuo kahden tunnin ajoaika tuli täyteen viimeisellä kierroksella, eli jos kellolle olisi menty niin kisaa olisi ajettu enää yksi kierros. Ajoaikahan on siis 2 tuntia + 1 kierros ja koko kisan aika 4 tuntia + 1 kierros.
 
Itsellä tuli mieleen siinä heti kun meni seinään että Kimi ei halunnut uudestaan samanlaista nöyryytystä kuin kävi aikaisemmin turva-auton poistuttua kun Ves meni heti ohitse ja yritystä oli ehkä hiukan liikaa pelissä. Tällä kertaa Max oli aika lähellä viimeisestä mutkasta lähdettäessä, mutta oli jäänyt todella paljon maaliviivan kohdalla ja varmasti välikelin renkaat olisi pitäneet Maxin Kimin takana joka tapauksessa ainakin siinä vaiheessa kisaa. Toki Kimi tuskin edes näki että Max oli niin kaukana ja talla oli niin sanotusti pohjassa.
 
Kyllä minä näkisin että noissa tilanteissa tuurilla on aika iso merkitys, koska asiat tapahtuu niin nopeasti ja yllättävästi ja toleranssit on aika pieniä, mutta se on pakko sanoa että Verstappenin auton hallinta on kyllä huippuluokkaa noin ihan yleensäkin. Sen näkee siinäkin miten hän hallitsee auton jarrutuksissa jne. Mutta Kimin ja Verstappenin tilanteet oli erilaisia, tapahtuivat ihan eri paikassa, eri nopeudella ja eri tavalla, joten ei pysty vertaamaan että toinen olisi parempi kun pystyi seivaamaan tilanteen. Kyllähän tuossa Kimikin reagoi nopeasti mutta ei vaan mahtanut enää tilanteelle mitään, Verstappenilla oli tuossa ehkä vähän enemmän tilaakin oikaista kun suistuminen tapahtui vähän aikaisemmin ja siinä varikon portin kohdalla.
 
Eiköhän siinä kohtaa, missä Kimillä lähti lapasesta, ole melkoisesti enempi vauhtia kuin siinä, missä Maxilla lähti.
 
Meinasihan Maxilla lähteä myös siinä samassa kohtaa kuin Kimilläkin ja samalla kierroksella, kun Kimi veti seinään.
 
Ensin katsoin, että mitä se nuorukainen taas häröilee turva-auton takana, mutta melko pian huomasi miten aktiivisesti etsi vaihtoehtoisia ajolinjoja. Vaihtoehtoinen ajolinja on aika ehdoton jos mielii tuollaisessa vesisumussa päästä ohi niin että näkee jotain.

Tällaisia vaihtoehtoisia ajolinjoja on aiemmin nähty myös kokeneilta kuskeilta Alonso, Kimi, Button, esimerkkinä vaikka Kimi Fujissa aikoinaan ulkokautta ohitti useita autoja pitkässä oikealle kääntyvässä mutkassa.

Nyt yksikään kärkinimi Maxin lisäksi ei ollut aktiivinen vaan lähinnä piti rengaslämpöjä ja ajeli letkassa. Miten varikkomuurilla voidaan nukkua, eikä ohjeisteta kuskeja heti kun nähdään vaihtoehtoja joita kannattaisi saattaa kuskin tietoon. Turva-auton takana olisi hyvin aikaa käydä tällaista keskustelua.

Maxin kolmos mutkan ajolinja oli nerokas. Voi toki olla, ettei sama ajolinja Ferrarilla olisi yhtä tehokas kuin Redbullilla, mutta kokeilemisen arvoinen varmasti.
 
Minkähän ihmeen takia RB oli ainoa talli joka sääti autoa viime tipassa sadekelin suuntaan. Aina näissä
saa sen vaikutelman että jotkut tallit tekee aina vaan typeriä virheitä/tai eivät edes käytä olemassa olevia
mahdollisuuksia.
 
Minkähän ihmeen takia RB oli ainoa talli joka sääti autoa viime tipassa sadekelin suuntaan. Aina näissä
saa sen vaikutelman että jotkut tallit tekee aina vaan typeriä virheitä/tai eivät edes käytä olemassa olevia
mahdollisuuksia.

Samaa ihmettelin, kun kuitenkin sunnuntain vesisade oli selviö kaikille.
 
Nyt yksikään kärkinimi Maxin lisäksi ei ollut aktiivinen vaan lähinnä piti rengaslämpöjä ja ajeli letkassa. Miten varikkomuurilla voidaan nukkua, eikä ohjeisteta kuskeja heti kun nähdään vaihtoehtoja joita kannattaisi saattaa kuskin tietoon. Turva-auton takana olisi hyvin aikaa käydä tällaista keskustelua.
Eikö tuo kuskin neuvominen ajohommissa ole nykyään kiellettyä.
 
Juu ainakin Ricciardolle kerrottiin radiossa, tyyliin että "koita kolmosmutkassa ulkolinjaa, Max vetäs just Nicosta sieltä heittämällä ohi". (vai kenet se nyt sieltä ohittikaan sen Kimi-episodin jälkeisen turva-auton jälkeen).
 
RB:ssä oli sadesäädöt, high angle rake ja sarjan paras aero. Rattiin vielä kaveri joka vetää isolla riskillä-> kyllä näkyy radalla
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Mihin nämä oletukset Red Bullien sadekelisetupeista vs muiden kuivan kelin säädöt perustuu? Samat säätäennusteethan siellä on kaikilla ollut käytössä. Aika hankala uskoa, että RB olisi ainoana tuollaiseen ratkaisuun päätynyt, varsinkin kun taisi jo aika hyvissä ajoin olla selvillä että todennäköisesti kisassa sataa.
 
Ricciardo näytti keskitason suharilta Verstappenin rinnalla. :( Pahoin pelkään, että ensi kaudella Verstappen pieksee Ricciardon, kun kummatkin pääsevät lähtemään samalta viivalta uuteen kauteen. Tällä kaudella Verstappen oli heti samassa vauhdissa, vaikka hyppäsi kylmiltään kesken kauden Red Bullille. Harmi homma, kun pidän Ricciardosta ja Verstappen puolestaan vaikuttaa aika mulkulta.
 
Viimeksi muokattu:
Ricciardo näytti keskitason suharilta Verstappenin rinnalla. :( Pahoin pelkään, että ensi kaudella Verstappen pieksee Ricciardon, kun kumpikin pääsevät lähtemään samalta viivalta uuteen kauteen. Tällä kaudella Verstappen oli heti samassa vauhdissa, vaikka hyppäsi kylmiltään kesken kauden Red Bullille. Harmi homma, kun pidän Ricciardosta ja Verstappen puolestaan vaikuttaa aika mulkulta.

Sadekeli taitaa olla ainoa tilanne, jossa Verstappen vie Ricciardoa. Muuten ovat tasaväkisiä. Esim. Malesia osoitti, ettei Tappenin tempuilla päästä Ricistä ohi. Toki ei tarjonnut törkeimpiä manööverejään, mutta tuskin tekee niin ensi kaudellakaan, kun kyseessä on kuitenkin tallikaveria.
 
Viimeksi muokattu:
Kannattaa muistaa Maxin ikä. Samalla voi miettiä sitä, että minkä ikäinen Ricciardo. On todennäköistä, että Verstappen kehittyy lisää ensi kaudella. Miten hyvä kuljettaja hänestä vielä tuleekaan? Jos pysyy nöyränä, niin on kyllä pitelemätön. Näytöt ovat todella kovat tältä kaudelta.

Nopeasti kommentoin vielä sen, että Ossi Oikarinen kirjoitti erinomaisen artikkelin tai kolumnin tänään Urheilulehdessä, jossa Oikarinen kehui tätä uskomatonta ja lahjakasta Verstappenia. Poika on kyllä todistanut niin moneen otteeseen sen, että onhan se kova kuljettaja. Itsestäänselvää.

Ricciardo on nopea ja lahjakas kuski, joten ei ole häpeä hävitä välillä superlahjakkaalle tallikaverille. Pidän myös Ricciardosta henkilönä tietysti, mutta paremmuus ratkaisee.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös