On tullut yhteen lehteen kirjoitettua pieni raapustus Da Vinci koodista.
Siinä olis se:
Menestysromaani Da Vinci –koodissa väitetään, että Raamattu on katolisen
kirkon väärennös ja että katolinen kirkko on pitänyt salassa Jeesuksen ja
Maria Magdalenan avioliiton. Katsaus historiallisiin lähteisiin osoittaa
kohuväitteiden onttouden.
Kirjailija Dan Brown osui todelliseen kultasuoneen menestysromaanillaan,
joka mielikuvitusta kiihottavasti punoo yhteen salaseuroja, katolisen kirkon
ja Jeesuksen. Kirja pyrkii luomaan kuvan salaisuudesta, jota kirkko on
vuosituhansien ajan pitänyt kätkettynä. Oikeasti Jeesus olikin tavallinen
juutalainen mies, jolla oli lapsia Maria Magdalenan kanssa. Maria Magdalenan
ja Jeesuksen salaisuus on katolisen kirkon raivoisasta vastustuksesta
huolimatta säilytetty myöhemmille sukupolville. Salaisuus on nähtävissä
kätketyissä viesteinä, joita kätevästi nähdään mm. Leonardo Da Vincin
tauluissa ja kertomuksessa Prinsessa Ruususesta. Suurin osa kirjan
kohuväitteistä löytyy Leigh Teabing nimisen roolihahmon suusta, joka
mahtipontisesti esitellään englannin kuninkaalliseksi historioitsijaksi.
Teoksen alkulehdille on laitettu lyhyt huomautus. Siinä väitetään,
että kaikki kirjan paikkoja, taideteoksia ja dokumentteja koskeva
informaatio on paikkansapitävää. Lausuma on virheellinen oikean
kirkkohistoriallisen tiedon valossa.
Fiktio tiedonlähteenä
Kirjan mukaan Jeesus ja Maria Magdalena olivat naimisissa ja saivat lapsia.
Hulvaton historioitsija Teabing intoutuu väittämään Jeesuksen avioliittoa
kiistattomaksi tosiasiaksi.
Teabingin mielestä vanhan kirkon ajalla syntyneet Filippuksen ja
Marian evankeliumit kertovat totuuden Jeesuksen avioliitosta. Filippuksen
evankeliumissa mainitaan, että Maria oli Jeesuksen ”kumppani” ja että Jeesus
”suuteli Mariaa suulle”. Teabing vetoaa myös toiseen gnostilaiseen
kirjoitukseen, Marian evankeliumiin, jossa Pietari sanoo, että Jeesus
”totisesti rakasti häntä [Mariaa] enemmän kuin meitä”.
Miten ikinä Filippuksen tai Marian evankeliumien viittaukset
ymmärretään, ei niitä voi käyttää lähtökohtana historiallisen Jeesuksen
tutkimisessa. Molemmat tekstit kuuluvat myöhäisiin gnostilaisiin
kirjoituksiin, joita pidetään perusluonteeltaan epähistoriallisina. Tutkijat
ajoittavat Filippuksen evankeliumin ajanjaksolle 200-300 jKr. ja Marian
evankeliumin 150-luvulle. Näiden evankeliumien materiaali heijastaa toisen
ja kolmannen vuosisadan gnostilaista ajatustapaa, mikä on vieras sille, mitä
tiedetään ensimmäisen vuosisadan apostolisesta kristillisyydestä,
Jeesuksesta ja Palestiinan juutalaisuudesta. Kumpikaan teksti ei tarjoa
uutta tietoa historian Jeesuksesta.
Uuden testamentin luotettavuus.
Da Vinci -koodin mukaan Raamattua ovat ratkaisevasti muuttaneet lukemattomat
eri käännökset, lisäykset ja korjaukset. Katolinen kirkko esimerkiksi
sensuroi Raamatusta pois Jeesuksen ja Maria Magdalenan suhteen. Teabing jopa
intoutuu väittämään, että Rooman keisari Konstantinus (306-337 jKr.) tilasi
ja rahoitti uuden Raamatun, josta poistettiin Jeesuksen inhimmillisyydestä
kertovat vanhimmat evankeliumit [viittaus Nag Hammadista löydettyihin
gnostilaisiin tekstehin ja Qumranin kääröihin] ja johon otettiin ne
evankeliumit, joissa Jeesus esitetään Jumalan kaltaisena.
Todellisuudessa kaanonin kehitys oli luonteva prosessi, jossa
Konstantinuksella ei ollut mitään roolia. Alkuaikoina (n. 31-150 jKr.)
kristityt käyttivät Vanhan testamentin lisäksi suullista Jeesus-traditiota
ja sen jälkeen evankeliumeita. Jo ns. Muratorin kaanon (n. 170 jKr.)
muistuttaa nykyistä kaanonia. Se esim. tuntee vain neljä evankeliumia:
Matteus, Markus, Luukas ja Johannes. Myös kirkkoisä Irenaeus (140-210 jKr.)
hyväksyy vain neljä nykyistä evankeliumia. Nykyinen kaanon lyötiin lukkoon
vuonna 367. Kahtena edeltävänä vuosisatana kaanonin 27 kirjasta vain
seitsemältä puuttui universaali hyväksyntä. Kaanonin ydin vakiintui satoja
vuosia ennen kaanonin lopullista muotoa.
Varhaisimmat gnostilaiset evankeliumit ovat myöhäisempiä kuin kaikki
Raamatun evankeliumit. Väite, että gnostilaiset evankeliumit olisivat
varhaisempia, on yksi kirjan karkeimmista virheistä.
Gnostilaisten evankeliumien Jeesus ei myöskään ole inhimillisempi kuin
UT:n evankeliumien Jeesus. Päinvastoin, näissä evankeliumeissa Kristuksen
jumalallista olemusta korostetaan ihmisyyden kustannuksella, mikö ilmenee
esim. Jeesuksen ristinkuoleman kieltömisenä. Erään tulkinnan mukaan
taivaallinen Kristus - joka oli vain väliaikaisesti asunut ihmisruumiissa -
palasi taivaallisiin sfääreihin ennen ristinkuolemaa. Gnostilainen Jeesus ei
voinut tulla lihaksi eikä kärsiä ruumiillisesti.
On totta, että UT:n vanhoissa käsikirjoituksissa on lukuisia
eroavuuksia yksityiskohdissa. Välimeren alueelta on kuitenkin löydetty
tuhansia vanhoja käsikirjoituksia, mikä tarkoittaa sitä, että yksittäinen
kopiointivirhe tai muutos on yleensä nähtävissä vertailussa toisen
maantieteelliseen alueen käsikirjoituksiin. Vanhin käsikirjoituskatkelma,
pieni papyruksen palanen Johanneksen evankeliumista, ajoitetaan vuosille
120-150 jKr. Kokonaisina säilyneitä UT:n kirjoja löytyy jo 200-luvulta.
Toisen ja kolmannen vuosisadan kirkkoisien lukuisista sitaateista voisi
koota lähes koko Uuden testamentin.
Jos Da Vinci -koodin väitteet katolisen kirkon tai Konstantinuksen
suorittamasta tekstien muuttamisesta olisivat totta löytäisimme vanhimmista
käsikirjoituksista ja kirkkoisien lainauksista erilaisen Uuden testamentin.
Vanhimmista käsikirjoituksista 120-300 jKr.) ei kuitenkaan löydy mitään
erilaista Uutta testamenttia. Katolinen kirkko eikä mikään instanssi maan
päällä ole koskaan voinut saada haltuunsa kaikkia ympäri Välimeren alueen
levinneitä käsikirjoituksia.
Lähinnä tragikoominen on väite Qumranin kääröjä koskien. Kirjan mukaan
Jeesuksesta kertovat kääröt jäivät kätköön kirkon sensurointipyrkimyksistä
huolimatta. Qumranista löydetyt kääröt kuitenkin kuuluivat ei-kristilliselle
juutalaiselle lahkolle ajanlaskun taitteesta eivätkä tekstit sen takia puhu
mitään Jeesuksesta tai alkukristityistä.
Myös mystiseltä kalskahtava Q-lähde mainitaan. Kyse ei ole kuitenkaan
sensaatiosta, vaan hypoteettisesta Jeesuksen sanojen ja tekojen kokoelmasta,
jonka olemassaolo päätellään Matteuksen ja Luukkaan evankeliumien yhteisestä
aineistosta, jota he eivät ole saaneet Markukselta. Miten ikinä kysymys
Q-lähteestä ratkaistaankin, sillä ei ole kauaskantoisia vaikutuksia UT:n
tutkimukseen; kyseisen materiaalin takaa ei löydy toisenlaista Jeesusta.
Tehtiinkö Jeesuksesta Jumala vuonna 325?
Teabingin mukaan Jeesuksesta tehtiin Jumalan Poika Nikean
kirkolliskokouksessa v. 325. Sitä ennen kristityt pitivät Jeesusta
kuolevaisena profeettana. Jeesuksen jumalallisuus vahvistettiin kirkon
opiksi niukalla ääntenenemmistöllä.
Kirkkohistoriaa vähänkään tunteva on ällikällä lyöty tämän lennokkaan
historioitsijan näkemyksestä. Muutama lainaus osoittaa, että Jeesuksen
Jumaluus oli vakiintunut käsitys:
”...mutta Pojasta: ’Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja
iankaikkisesti...’” (Heprealaiskirje n. 80 jKr.)
”Alussa oli Sana ja Sana oli Jumalan luona ja Sana oli Jumala”
(Johanneksen evankeliumi n. 90 jKr.)
”Sillä meidän Jumalamme syntyi Mariasta...” (Ignatius Antiokialainen v.
110 jKr.)
”...saarnaamme, että Jumala syntyi ihmisen muodossa.” (Tatianus 170 jKr.)
”Jumala yksin on ilman syntiä. Ainoa mies ilman syntiä on Kristus, sillä
Kristus on myös Jumala.” (Tertullianus 210 jKr.)
Nikean kirkolliskokouksen päätös uskontunnustuksen muodosta
hyväksyttiin äänin 218-2. Teabingin näkemys niukasta ääntenenemmistöstä on
varsin erikoinen. Uskontunnustuksen sanamuodot tosin olivat sen verran
väljiä, että kaikki eivät ymmärtäneet niitä aivan samalla tavalla.
Nikeassa ei kiistelty siitä, oliko Jeesus Jumalan Poika vai ei. Kiista
koski sitä, miten Jeesuksen jumalallisuus tulisi ymmärtää. Harhaoppiseksi
tuomittu Arius väitti, että Jeesus ei jakanut samaa olemusta Jumalan kanssa
ja että Jeesus oli luotu. Kukaan osanottaja ei kuitenkaan uskonut, että
Jeesus olisi vain kuolevainen profeetta.
Kirjallisuutta:
Henry Chadwick, The Early Church, London: Penguin, 1967.
Nag Hammadin kätketty viisaus : gnostilaisia ja muita varhaiskristillisiä
tekstejä, WSOY. Toim . Ismo Dunderberg ja Antti Marjanen 2001.
Systematic Theology, A Pentecostal Perspective, edited by Stanley M. Horton.
http://www.lacopts.org/index.php/site/entry/2000/
http://www.christianitytoday.com/ct/2004/006/7.26.html
http://scriptorium.lib.duke.edu/papyrus/texts/manuscripts.html
