Daniel Aho Relluihin

Los Cojones

Avohoidossa
Liittynyt
26.2.2004
Viestit
588
Sijainti
Törnävä
Tämän päiväisessä sanomalehti Ilkassa oli mielenkiintoisia testiuutisia Botniaringin radalta:

Ilkka, 20.09.2000

Seinäjokelaisella rata-autoilija Daniel Aholla on menossa jännittävä viikko. Hän testaa Jurvan Botniaringin radalla Formula Renault -luokan ajokkia.

Tähän asti kartingia ajaneelle 16-vuotiaalle Daniel Aholle on avautumassa tilaisuus kilpailla vielä tällä kaudella Pohjois-Euroopan Formula Renault -sarjan kisoissa lahtelaisen Koiranen Bros. Motorsportin kuljettajana.

- Se tuli vähän yllätyksenä, mutta kun paikka vapautui, niin käytimme tilanteen hyväksemme, myhäilee jo kymmenen vuotta kartingia ajanut Aho.

Menneellä kaudella Aho sijoittui kartingin Pohjois-Euroopan sarjassa hopealle ja ICC-luokan SM-sarjassa pronssille. Hyppäys Formula Renault -ajokin ohjaimiin on kuitenkin melkoinen, sillä hevosvoimat kasvavat kartingin 40:stä lähes 200:aan.

- Tätä ei ajeta ihan niin aggressiivisella tyylillä kuin kartingia.

Formula Renaultilla päästään esimerkiksi Botniaringillä parhaimmillaan 210 kilometrin tuntivauhtiin.

- Auto on paljon raskaampi ajettava. Saa nähdä miten kunto kestää.

Heti alkuun 50 kierrosta


Aho pääsi Renaultin puikkoihin ensimmäisen kerran tiistaina iltapäivällä. Kierroksia kertyi heti ensimmäisellä kerralla viitisenkymmentä.

- Onhan se aivan erilainen ajettava. Nopeus on ihan eri luokkaa kuin kartingissa. Tunne oli tosi hieno ja pari viimeistä vetoa rupesivat toimimaan jo vauhdillisestikin.

Hiomista toki jäi vielä jäljellä oleville kolmelle testipäivälle.

- Autoon ei vielä luota niin paljon kuin pitäisi. Siinä on pitoa enemmän kuin uskookaan, Aho tuumii.

Lahtelaisten Marko ja Jari Koirasen vetämä Koiranen Bros. Motorsport haluaa kouluttaa nuorista lahjakkuuksista kelpo kuskeja entistä suurempiin luokkiin.

- Suomesta löytyy lahjakkaita kuskeja, mutta yleensä puuttuvat sellaiset tukijat, jotka uskaltavat lähteä tukemaan nuorta kaveria ja ottamaan siitä hyödyn itselleen. Onneksi muutamia firmoja kuitenkin lähtee leikkiin mukaan, Jari Koiranen miettii.

Tallipomo vakuuttui heti ensi näkemältä Ahon lahjakkuudesta.

- Alku oli tosi lupaava. Vauhti oli heti alkajaisiksi kovempaa kuin samaan aikaan testanneella Hollannin miehellä, Koiranen kehuu.

Ahon kurvinopeudet olivat ilahduttavan hyviä, mutta pitkän nuorukaisen ajoasentoa ei heti saatu säädettyä ihanteelliseksi. Kierrosmäärä tuplattiin keskiviikkona.

- Kyllä hänestä tulee ihan vetomies, kuten näissä piireissä tavataan sanoa. Daniel oppii uusia asioita todella nopeasti.

Taustat kunnossa

Aho pyrkii formulaurallaan pitkälle. Hän on aloittanut systemaattisen kuntopuolen harjoittelun Kuortaneen urheiluopiston valmennuskeskuksen johtajan Tapio Korjuksen ohjelmien pohjalta. Ahon neuvonantajana toimii formulaykkösten johtaviin talleihin lukeutuvan McLarenin lääkäri Aki Hintsa. Tausta-asioita hoitelee isä Pekka Aho.

Seinäjoen lukiossa opiskeleva Aho aikoo kilpailla ensi kaudella Formula Renault -luokan Pohjois-Euroopan sarjassa, mutta hän pääsee tutustumaan meininkiin jo tämän kauden kolmeen viimeiseen osakilpailuun, joiden kilpailupaikat ovat Saksan Oschersleben ja Hockenheim sekä Belgian Spa.

- Olen ajanut kartingia ulkomailla 4-5 kertaa. Sen verran ajohommat vievät aikaa, että lukion käyminen vie neljä vuotta, toteaa Aho, joka saapui tiistaina Botniaringille heti matematiikan kokeen jälkeen.

Tiedonkeruu toimii

Koiranen Bros. -tallin testeissä saadaan äärimmäisen tarkkaa tietoa kuljettajien suorituksista autoissa olevan tiedonkeruujärjestelmän avulla. Laitteisto ilmoittaa mm. tarkat tiedot ohjauksen ja kaasun asennoista, jarrutehoista sekä iskunvaimentimien ja vakaajien liikkeestä. Autoon asennetun kameran avulla voidaan puolestaan analysoida ajolinjoja.

Jari Koiranen pitää Botniaringiä ihanteellisena ratana testaukseen.

- Täällä näkee ja kuulee kaiken. Jossakin Nurnburgringillä autoa näkee vain hetken.

Hän ei pane sadekeliäkään ollenkaan pahakseen, päinvastoin.

- Sateella kuljettaja oppii hallitsemaan autoaan vaikealla alustalla.

Formula Renault -sarjoja ajetaan useita. Arvostetuin on Euroopan sarja (European Cup).

- Pohjois-Euroopan sarjasta (North European Cup) sekä Italian ja Ranskan Formula Renault -sarjasta haetaan usein kuljettajia Euroopan sarjaan, Koiranen korostaa.




Pitkiä päiviä radalla ja varikolla

Tällä viikolla Botniaringillä ovat Formula Renaultia testanneet Daniel Ahon lisäksi myös hollantilainen Bart Hylkema sekä lahtelainen Valtteri Bottas. Päivät ovat pitkiä, sillä esimerkiksi Hylkema kaahasi maanantaina peräti 160 kierrosta 2700 metrin radalla. Kolmen päivän testirupeaman jälkeen 17-vuotias hollantilaiskuski lähti tiistaina kotimatkalle ja aikoi olla keskiviikkoaamuna pirteänä koulunpenkillä.

18-vuotias Bottas on jo vähän kokeneempi Formula Renault -kuljettaja. Hän on viiden osakilpailun jälkeen Pohjois-Euroopan sarjan yhteispisteissä komeasti kolmantena, vaikka siirtyi luokkaan vasta täksi kaudeksi kartingista. Sarjasta on jäljellä vielä kolme osakilpailua. Kartingin puolella Bottas on saalistanut kolme SM-kultaa, PM-hopeaa ja -pronssia sekä sijoittunut MM-kisoissa kuudenneksi ja kahdeksanneksi.

-Saksalaiset Frank Kechele ja Tobias Hegewald ovat karanneet, mutta kolmossijaan on hyvät mahdollisuudet, jos loppukausi sujuu hyvin, Bottas arvelee.

Hänen mukaansa Fomula Renault -kisoissa saa kilpailla tosissaan, sillä viivalla on välillä jopa 30 autoa. Homma on myös tietyllä tavalla tasapuolista, sillä kaikki kuljettjat ajavat Renaultin toimittamilla autoilla, joiden ominaisuudet ovat samanlaiset.

- Siitä huolimatta saksalaiskaksikko on saanut autonsa kulkemaan vähän eri tavalla kuin muut.

Lysti ei ole ilmaista. Ensimerkiksi Bottasin tämän kauden budjetti on 190 000n Euroa.

Bottasin ensi kauden suunnitelmat ovat vielä auki. Hänelle on vielä syksyn mittaan luvassa parikin mielenlkiintoista testiä, jotka voivat poikia uusia haasteita.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös