Digi TV:n kuvanlaatu ja synkkiongelmat

Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku
Mitäpä mieltä hahmot on siitä että esim. MTV3:n digipalvelun kautta katsottavien formulalähetysten kuvanlaatu on sellaista, että pakkauksen havaitsee hyvinkin helposti ja lisäksi nopeat liikeet pikselöityvät ja ovat "suttuisia".

Mitäpä mieltä ollaan siitä että kun MTV3+ joskus näyttää näitä COPA futismatseja, niin niiden kuvanlaatu oli ainakin yhdessä vaiheessa korkeintaan keskitason nettistreamin tasolla (noin 256kbit/s oma veikkaukseni).

Mitäpä mieltä ollaan siitä että kun Digiä mainostettiin puhuttiin kuvanlaadun parantumisesta, mutta tuo parantuminen ei ole koskenut kaikkia kanavia. Kuvanlaatu on jopa huonontunut siitä mitä se oli analogisessa lähetyksessä. Mielummin pientä kohinaa taustalla, kuin isoja pikseleitä ruutu täynnä.

Mitäpä mieltä ollaan siitä että MTV3:n formulalähetyksissä on toistuvasti kuva ja ääni off-sync, eli eivät ole keskenään synkronoituja. Yleensä - siis lähes aina ääni tulee jopa kaksi sekuntia aikaisemmin kuin kuva, joten jokainen pikku maantallaaja pääsee kuulemaan selostajan karjumisreaktiot kisan tapahtumiin ennekuin niitä edes itse pääsee näköaistin kautta havaitsemaan.

Mitä mieltä siitä että myös Nelosen World Cup lähetyksissä Amerikasta ääni oli aina 0,5-1,0 sekuntia edellä kuvaa.

Mitä mieltä siitä että TV-yhtiöillä ei näytä olevan mielenkiintoa tarjota (edes maksaville) asiakkaille hyvänlaatuista kuvaa, tai että edes vaivautuisivat synkronoimaan äänen kuvan kanssa.

Mitäkä mieltäkö minäkä olen? No korpeaa niin perkeleesti! :jaska:

EDIT: Se olikin MTV3+ joka niitä COPA-matseja näytti, ei siis Nelonen Plus.

EDIT: Virheitä pois.
 
Viimeksi muokattu:

Eliel

Detonaattori
Liittynyt
10.10.2000
Viestit
2795
Pöljäteeveessä on ainakin meikäläisen boksilla enämpi sääntö kun poikkeus että ääni ja kuva eivät ole synkassa. Aamuteeveessä haastateltava on jo melkein kerennyt lähteä studiosta kun ääni vasta tulee ilmoille tai jotain muuta vastaavaa. Ihme hommaa. :mad_old: :jaska: :jaska:

Muilla kanavilla homma pelaa mielestäni täysin ok. Luulis pönttöteeveenkin hanskaavan, mutta ei. :nope:

Onkohan kenelläkään muuten tietoa, koska yle ja kumppanit aikovat siirtyä kuvasuhteessaan 16:9 formuun esimerkiksi uutisissa ja muissa ajankohtaishommeleissa? Vasta 2007 vai? :jaska:
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
World Cupin kuva oli huono (suomi-kanada)! Sitä vaan ihmettelen että mistäkö se johtuu.. onko esim. mahdollista, että kuvaa haluttiin siirtää nopeammin (-> laatu huononee) jotta selostus ei raahaisi niin paljon jäljessä. En tiiä...
 

holvius

Well-known member
Liittynyt
14.3.2001
Viestit
2338
Sijainti
Tampere
Dominic sanoi:

Mitäpä mieltä ollaan siitä että kun Digiä mainostettiin puhuttiin kuvanlaadun parantumisesta, mutta tuo parantuminen ei ole koskenut kaikkia kanavia. Kuvanlaatu on jopa huonontunut siitä mitä se oli analogisessa lähetyksessä. Mielummin pientä kohinaa taustalla, kuin isoja pikseleitä ruutu täynnä.


V..han se kuin pientä oravaa. Ahneudestakin tässä on kyse ei muusta. Ne kanavat on pakattu sinne niin pieneen tilaan, että laatu kärsii. Liian paljon kanavia liian pienessä tilassa, joten jostakin täytyy karsia.
 

Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku
Willer sanoi:
World Cupin kuva oli huono (suomi-kanada)! Sitä vaan ihmettelen että mistäkö se johtuu.. onko esim. mahdollista, että kuvaa haluttiin siirtää nopeammin (-> laatu huononee) jotta selostus ei raahaisi niin paljon jäljessä. En tiiä...
Sen pienen viiveen voisi kyllä synkronoida... Ei ole tietääkseni ennen ollut tapana juurikaan hirveällä kiireellä noita siirrellä. Lienee melko sama tuleeko se kuva tänne neljän vai kahdeksan sekunnin viiveellä itse tapahtuman jälkeen.
 

Antti

Administraattori
Ylläpitäjä
Liittynyt
27.12.1998
Viestit
1968
Sijainti
Suomi
Mtv3-plussan F1-kuva on aika kelvotonta mosaiikkia. Johtuukohan se siitä, että koko ajan liikkuva kuva vaatii enemmän kaistaa ja kuvanlaatu kärsii, nörtit tietää tarkemmin.

Suoran lähetyksen viivettä tuskin halutaan pienentää, onhan digilähetys jo nyt monta sekuntia analogista jäljessä.

Kanavanvaihdon nopeuden takia monesti tyydyn analogiseen.
 

Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku
Ei sitä varmaan pidemmäksi juu haluta, muta siltikin ennemmin laatu kuin se viive siihen lisäksi.
 

Otto Hokkanen

Well-known member
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
8542
Sijainti
Tampere
Eliel sanoi:
Onkohan kenelläkään muuten tietoa, koska yle ja kumppanit aikovat siirtyä kuvasuhteessaan 16:9 formuun esimerkiksi uutisissa ja muissa ajankohtaishommeleissa? Vasta 2007 vai? :jaska:
Kyllähän yle lähettää nykyisinkin kiitettävän paljon omia ohjelmiaan anamorfisina digiverkossa. Sun pitää vaan valita sieltä boxin asetuksista, että tv:si on 16:9, eika 4:3.
 

Charlie

Elämän jakojäännös
Liittynyt
13.12.1999
Viestit
6454
Sijainti
Pahassa paikassa
Lyhyesti sanottuna Suomessa tehdään kaikki päätökset ja muutokset digi-tv:n suhteen päin persettä. Todennäköisyys kasvaa entisestään, mikäli yhtenä osapuolena on MTV3. Digita saa jo yksinäänkin paljon pahaa aikaiseksi.

MTV3:lla ja MTV3+:lla on jo huhtikuusta asti ollut ongelma, joka aiheuttaa sen, että bittinopeutta ei voida muuttaa ohjelmien välillä. On suorastaan naurettavaa, että ongelmaa ei ole vieläkään saatu korjattua. Tilanne alkoi samaan aikaan kun tehtiin "loogisten kanavanumeroiden" muutos, asia jossa monta muutakin yksityiskohtaa meni pieleen, mm. jotkut boksit sekosivat ja omanikin piti käyttää tehdasasetuksilla.

MTV3-pääkanavan (ei koske MTV3+:aa) huulisynkka on sekin ollut pielessä jo ainakin kesästä saakka, eikä kunnon korjausta ole tullut. Tilanne on ainakin minulla parantunut hieman aiemmasta. Onneksi ei tule kyseistä kanavaa juuri katsottua.

Ylellä ja Nelosella homma on jo paljon paremmin hanskassa. Jotkut digiboksit tosin temppuilevat edelleen Ylen DVB-tekstityksen kanssa, jota mentiin muuttamaan "standardin mukaiseksi" hiljattain. Muutos aiheutti ongelmia myös niille, joilla ei aiemmin ollut ongelmia. Ylen anamorfisuus ja Nelosen kuvanlaatu ilahduttavat sentään joskus.

EPG-tekstit eivät edelleenkään näy kokonaan, vaan tv-yhtiöiden tarjoama ohjelmakuvaus katkeaa jokaisella boksilla kesken, jos se on liian pitkä. Syynä tähän on säästäminen, koska teksti tungetaan tahallaan väärään kenttään. Tämä pätee Digitaan ja kaikkiin kanaviin.

Koko palettia tosiaan vaivaa myös se, että antenniverkon kapasiteetti ei tahdo riittää. Asioista (ja rahoista) päättäville henkilöille kuvan laatu on täysin vieras käsite, ja bittivirran liiallinen pakkaus suuri houkutus. Lisäksi verkossa roikkuu aivan täydellistä roskaa, mainittakoon nyt vaikka kanava Viisi.

Ai niin, ja yksi juttu vielä. Virittäkää lautasantenni ja katsokaa taivaskanavia mikäli mahdollista. Kuvanlaatu, tekniikka ja sisältö on ihan eri maailmasta, tiedoksi.
 

Eliel

Detonaattori
Liittynyt
10.10.2000
Viestit
2795
Otto Hokkanen sanoi:
Kyllähän yle lähettää nykyisinkin kiitettävän paljon omia ohjelmiaan anamorfisina digiverkossa. Sun pitää vaan valita sieltä boxin asetuksista, että tv:si on 16:9, eika 4:3.
Juu kyllä on suhteet valittuna ja kuva näkyy ok kun lähetys tulee oikeassa suhteessa.

Tämä ei kuitenkaan auta esim. ylen uutisten, eikä myöskään aamu-teeveen osalta kun lähetys on edelleen vanhassa 4:3 formussa. Pönttöteeveen nyt ei niin väliä olekaan, sieltä on mitään osaamista näköjään turha toivoa.

Tiedusteluni koskeekin edelleen sitä, että onkohan kukaan havainnut kanavien toimesta lainkaan tiedotettavan aikataulua, jolloin formu kokonaisuudessaan vaihdetaan digiaikaan. Itse en tällaista tietoa ole mistään löytänyt. En kyllä Wessbergiltäkään ole viitsinyt lähteä asiaa tiedustelemaan.

Charlie sanoi:
...
EPG-tekstit eivät edelleenkään näy kokonaan, vaan tv-yhtiöiden tarjoama ohjelmakuvaus katkeaa jokaisella boksilla kesken, jos se on liian pitkä. Syynä tähän on säästäminen, koska teksti tungetaan tahallaan väärään kenttään. Tämä pätee Digitaan ja kaikkiin kanaviin.
Tämä on kyllä kans malliesimerkki yhden tosi hyvän digi tv:n ominaisuuden vesittämisestä perusteellisesti. Ei näin poijaat. Ei.:nope: :nope:
 
Viimeksi muokattu:

Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku
Tuskinpa tuohon edes muutosta on tulossa, koskapa se suuri tavallinen yleisö ei esimerkiksi tuollaista pakkausta huomaa/tajua/havaitse, joten kaikki on tyytyväisiä? :mad_old:
 

gnz

Well-known member
Liittynyt
19.3.2002
Viestit
1015
Sijainti
espoo
Dominic sanoi:
Tuskinpa tuohon edes muutosta on tulossa, koskapa se suuri tavallinen yleisö ei esimerkiksi tuollaista pakkausta huomaa/tajua/havaitse, joten kaikki on tyytyväisiä? :mad_old:
Jenkkilässä ne olis vissiin testannu tätä systeemiä vähintään 2 vuotta jollain pilottiryhmällä...Eihän sitä tiedä vaikka joku nostais vielä kanteen jos laite ei täytä markkinoinnin asettamia lupauksia..

MUTTA EI SUOMESSA: Täällä tuotteet voidaan ihan hyvin testata asiakkailla, ja ne lampaat ei edes huomaa sitä :)
 

Jjusban

Newbie
Liittynyt
2.11.2000
Viestit
13447
Sijainti
(
Niinhän se on että kaistaleveys maksaa, eli mitä heikompaa kuvanlaatua tulee, sitä vähemmän se lähettäjälle maksaa.

Kanavaniput tavallaan aiheuttavat myös laadun huonoutta, jos samaan aikaan tulee raskasta lähetystä saman nipun muilta kanavilta joudutaan lähetystä kompressoimaan vaikka ei välttämättä haluttaisi.

Eli Kanavanippuja on esim ylellä oma ja maikkarilla oma.
Maikkarin nippuun kuuluu MTV3, MTV3+, SubTV ja luultavasti joku tekstitv (en ole täysin varma). Jos nipulla on kaistan leveyttä yhteensä 5Mb, niin jaettuna kaikkien kesken se ei ole paljoa.

Tämä johtaa siihen, että jos haluttaisiin ajaa kahdelta kanavalta yhtä aikaa lähetystä, jossa olisi monikanava äänet (6 kanavaa), niin se ei onnistu kun tilaa ei ole riittävästi.

Pääkanavalla luultavasti pidetään parempaa kuvanlaatua kun on enemmän katsojia, jolloin +kanava saa hieman kärsiä.
 

Jere1983

Well-known member
Liittynyt
11.3.2001
Viestit
2972
Sijainti
lpR/Hyvinkää
"Maikkarin" nippuun kuuluu myös nelonen ja nelonen+. Viimeisessä nipussa Canalin kanavat. Viitosesta ja muista uusista ei ole tietoa mutta ne lienee jaettu näiden kahden nipun kesken.
Charlielta hyvää tekstiä, ongelma ei niinkään ole tekniikan huonoudessa (vaikka hdtv olisikin ollut parempi valinta :) ) vaan digitassa. Syy siihen miksei aiheesta olla keskusteltu enempää lienee siinä että haja-asutusalueella digitv:n kuvanlaatu on parempi verrattuna analogiseen lähetykseen, suurissa kaupungeissa suuri osa ihmisistä saa päivittäisen telkkariannoksensa kaapelia pitkin jolloin se nykyisen digisignaalin huonous jää kokematta. Toivottavasti kaikki saadaan kuntoon ennen vuotta 2007, viiden miljoonan ihmisen testiryhmä on jo vähän suurehko.
 
Viimeksi muokattu:

Hurmurisija

Well-known member
Liittynyt
3.3.2002
Viestit
3307
Jere1983 sanoi:
"Syy siihen miksei aiheesta olla keskusteltu enempää lienee siinä että haja-asutusalueella digitv:n kuvanlaatu on parempi verrattuna analogiseen lähetykseen
Vanhempieni luona ei näkynyt ennen kuin YLEn kanavat ja Maikkari ja nekin äärimmäisen lumisateisina. Urheilua ei voinut seurata lainkaan, koska palloa tai kiekkoa ei erottanut. Käytännössä TV:tä ei katsottu lainkaan. Kun digin koelähetykset tänä kesänä alkoivat, isä osti boksin. Kuva oli entiseen verrattuna erinomainen, joskin lievää pikselöitymistä oli silloin tällöin havaittavissa. Se ei kuitenkaan katselunautintoa häirinnyt, koska nyt TV:n katselu ylipäänsä oli mahdollista.

Mielenkiintoista oli se, että kun antenni oli katolla, näkymään ei saanut kuin aina yhden kanavanipun kerrallaan, vaikka antennia kuinka suuntasi, nosti tai laski. Kaikki niput alkoivat näkyvä vasta sitten, kun antenni otettiin katolta ja vietiin 20 metriä sivulle ja 5 metriä alaspäin ja rautakangettiin maahan kiinni hyvin matalalle. Nyt YLEn signaali oli erinomainen ja Toisella nipullakin laatu pyörii kutosen hujakoilla eli kuva ei signaalin laadun vuoksi pätki.

Tällä yritän sanoa sitä, että vaikka digin ongelmat ovatkin ärsyttäviä, niin monille ihmisille digi on ihan oikeasti parannus entiseen.
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Hmm.. sikäli hauskaa, että vanhempani hankkivat digiboksin nimenomaan siksi, että analogisen lähetyksen kuvanlaatu on jostain syystä pasha. Sama ongelma koko taloyhtiössä, vaikka antenniverkon pitäisi olla kunnossa....

Mutta nyt Digiboksilla kuvanlaatu on kunnossa ja olen useat formulat kattonut siellä ongelmitta...
Ett silleen!!!!!!!!
 

Charlie

Elämän jakojäännös
Liittynyt
13.12.1999
Viestit
6454
Sijainti
Pahassa paikassa
Digitaalisuus tv-tekniikassa on erinomainen juttu, harmi että se saadaan vasta nyt. Olisi voinut tulla jo lähes 10 vuotta sitten, kuten se tuli satelliittipuolelle.

Tv-jakeluketjussa on valitettavasti monta osaa, joista yhdenkin pettäessä homma ei toimi. Osiin kuuluvat tv-yhtiö (esim. MTV3), operaattori (Digita/kaapelioperaattori), mahdollinen taloyhtiö antenniverkkoineen, laitevalmistaja (esim. Nokia) ja loppukäyttäjä (eli katsoja). Homma on ollut Suomessa sen verran huonosti suunniteltua ja toteutettua, että vähän väliä joku ketjun osa tahtoo pettää.

Tv-yhtiöt venyttelevät eurojaan, ja yrittävät samalla kuitenkin repiä tarpeetonta sisältöä tyhjästä "lisäarvon" saamiseksi. Digita tappelee (toistaiseksi) alimittaisen verkkonsa kanssa ja tyrii lähes järjestään kaikki tekniset muutokset, kaikki kokeillaan tuotannossa. Taloyhtiöt isännöitsijöineen ovat välillä pihalla koko asiasta kuin lumiukot. Laitevalmistajat viimeistelevät softansa huolimattomasti ja arpovat standardien erilaisten tulkintojen parissa. Loppukäyttäjää taas vaivaa yleinen tietämättömyys ja suhteellisuudentajun puute. Toki ihmisten mielikuvia on ohjattu tehokkaasti harhaan vääristelevällä markkinoinnilla. Digi-tv ei ole (vielä) mikään "internet kakkonen", vaikka niin on annettu ymmärtää. Kyse ei ole kuitenkaan mitenkään erikoisesta asiasta, eikä digiboksin käyttäminen ole mitenkään vaikeampaa kuin muidenkaan kodin laitteiden. Kunpa olisi vain maltettu markkinoida digi-tv:tä sen todellisilla vahvuuksilla, ja myös maltettu toteuttaa ne huolellisesti. Mitäpä hyötyä on digikuvasta, jos se on teknisesti huononnettu analogista huonommaksi? No, vuonna 2007 helpottanee kun saadaan vanha analoginen verkko pois jaloista.
 

ettelbruck

Well-known member
Liittynyt
30.7.2000
Viestit
11235
Sijainti
Vantaa/Riihimäki/Ettelbruck
Tänään tuli pikakuljetuksena Canal Digitalin Combobox vanhan satelliittilaatikon tilalle. En kauaa ehtinyt testailla ennen töihinlähtöä mutta tuli siellä ainakin ne joskussurrut subtv ja Urheilukanava näkösälle. Kuvanlaatu vaikutti ensikatselulla hyvältä.
 

Suomen Huippu

Sterna paradisaea
Liittynyt
14.6.2003
Viestit
2168
ettelbruck sanoi:
Tänään tuli pikakuljetuksena Canal Digitalin Combobox vanhan satelliittilaatikon tilalle. En kauaa ehtinyt testailla ennen töihinlähtöä mutta tuli siellä ainakin ne joskussurrut subtv ja Urheilukanava näkösälle. Kuvanlaatu vaikutti ensikatselulla hyvältä.
Niin, ne SubTV ja Urheilukanavahan tulevat siis maanpäällisestä digiverkosta. Satelliitin kautta välitetään vain SubTV, ja sekin salattuna kaapeli-tv-yhtiöille. Minäkin saan kohta lautasen ja Comboboksin, mutta mm. YLE Teema, SubTV ja Urheilukanava eivät siltikään näy vielä vuoteen, ja syynä on käsittämätön satelliittipolitikointi.
 

Eliel

Detonaattori
Liittynyt
10.10.2000
Viestit
2795
Eilisestä alkaen on tämä erinomainen digitv taas näyttänyt parhaita puoliaan: joka kanavalla kuuluu tämän tästä räps, fiuu, naks, poks, eikä tämä varmaankaan johtune siitä, että muropoijaat ovat siirtyneet humaksin boksiini asumaan. Koittakaas ny edes vähän saada tää systeemi toimimaan hei. :mad_old: :jaska:
 
Ylös