Dopeaasit, osa N+1 "Osataan sitä ulkomaillakin"

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja AJ
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Itävaltalainen alppihiihtäjä Hans Knauss kertoi perjantaina antaneensa urheilussa kiellettyä anabolista steroidia, nandrolonia, sisältäneen dopingnäytteen marraskuun lopussa Kanadan Lake Louisessa järjestetyn maailmancupin syöksylaskun jälkeen. Samalla Knauss vakuutti, että hän on syytön.

- Testitulos on valtava shokki minulle. En tiedä, mistä tämä pikkuisen kohonnut (nandrolonin) taso on voinut olla peräisin. Meidän pitää selvittää se asia seuraavien päivien aikana, Knauss kertoi itävaltalaiselle ORF-televisioyhtiölle.

- En ole koskaan käyttänyt kiellettyjä aineita, enkä aio niitä käyttääkään. Olen käynyt läpi elämäni hankalimman ajanjakson, ja halusin saada tämän pois harteiltani, Knauss tilitti.

33-vuotias Knauss sijoittui perjantaina kuudenneksi maailmancupin supersuurpujottelussa Italian Val Gardenassa. Hän pitää kahdeksatta sijaa sekä supersuurpujottelucupissa että maailmancupin kokonaiskilpailussa.

Viime vuonna Knauss voitti hopeaa St. Moritzissa järjestettyjen MM-kilpailujen suurpujottelussa. Vuonna 1999 Knauss saavutti supersuurpujottelun MM-pronssia Vailissa. Naganon olympialaisissa vuonna 1998 hän jakoi supersuurpujottelun hopeamitalin.

(MTV3-Reuters-AFP)
 
Pitkästä aikaa

Ranskalainen maastohiihtäjä Vincent Vittoz jäi kiinni urheilussa kielletyn nesteenpoistolääkkeen käytöstä.

Kuluvalla maailmancup-kaudella kolme kilpailua voittaneen Vittoz'n dopingnäytteestä löytyi furosemidiä 15. tammikuuta Tshekin Nove Mestossa käydyn kilpailun jälkeen.

Vittoz voitti Nove Mestossa 15 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailun. Hän pitää maailmancupin pisteissä toista sijaa.

-Olen pyytänyt b-näytteen tutkimista. Ennen analyysin valmistumista en keskustele asiasta enempää, Vittoz sanoi tiedotteessa.

Ranskalaista uhkaa kahden vuoden kilpailukielto, jos b-näyte vahvistaa käryn.

(MTV3-STT)
 
Kuinkakohan monta saksalaista käryää Oberstdorfissa?
 
Joku kotimaisista hiihtoilmisistä totesi, että miksi käyttää nesteenpoistolääkettä ellei sillä peittelisi jotain tujumpaa kamaa.
Ja jos dopingkansan edustaja niin sanoo niin luulisi tietävän!
 
Mitäs nyt, kun ei ole kukaan pitkään aikaan kärynnyt?

a) Testit kehittyneet, ei uskalleta käyttää
vai
p) Aineet kehittyneet, ei jäädä testeissä kiinni
 
AJ sanoi:
Mitäs nyt, kun ei ole kukaan pitkään aikaan kärynnyt?

a) Testit kehittyneet, ei uskalleta käyttää
vai
p) Aineet kehittyneet, ei jäädä testeissä kiinni
c) ei haluta uutta skandaalia vähään aikaan ja otetaan löysemmin?
 
Ennen kisoja hemoglobiiniarvojen takia banjossa olleen Estilin loppukirille Oberin viidelläkympillä varaukseton :thumbup:
 
Viimeksi muokattu:
Harvoin olen kyllä hiihtokisoja katsoessa nauranut niin hervottomana, kuin sitä loppukiriä katsoessani. :D :D :D

Jaa, mutta oisko syytä epäillä? :eek!:

Säilytetäänkös ne näytteet nykyään mahdollisia jatkotutkimuksia varten? :doubtful:

Voi tulla vielä kusiset paikat. :ahem: Toivottavasti kuitenkaan ei.
 
Eikös niillä ole niitä verenkuvia talletettuna pitkiltä ajoilta. Kai MM-kisoista on jo käryt kärytty, vaikka joskus ihmetyttää, että "tavallisten" testien tulokset tulevat puolen vuodenkin takaa.
 
Tuskin on välttämättä kärytty. Voipi olla, että vuoden sisään käryjä tulee, jahka testit kehittyvät.
 
Noniin. Hiljaiselo toistaiseksi ohi. Näin Ruåtsissa:
Valtava dopingrikos järkytti Ruotsissa

Ruotsin poliisi on pidättänyt entisen MM-tason uimarin Mikaela Laurénin ja hänen poikaystävänsä epäiltynä törkeästä dopingrikoksesta. Kaksikko suunnitteli poliisin mukaan laajamittaista dopingaineiden myyntiä.

- Emme ole koskaan tavanneet yhtä isoa määrää dopingaineita, kertoi kotietsintää johtanut Fredrik Gårdare sanomalehti Aftonbladetille.

Tutkinnanjohtaja Bengt Lindgren on erittäin vaitonainen, mutta myöntää, että ainakin toinen syytetyistä on tunnustanut epäilyt. Poliisi ei esimerkiksi kerro, kuinka paljon erilaisia dopingaineita kotietsinnän aikana löytyi.

Vuonna 1995 Ruotsin korkein oikeus kuitenkin linjasi, ettei 12 000 ampullin hallussapito ole vielä törkeä rikos.

Suomen maajoukkueuimari Tero Välimaa oli neljän vuoden ajan Laurénin seuratoveri Ruotsissa.

- Tosi ikävää Ruotsin uinnille ja koko lajille. Mutta oli tässä se hyvä juttu, jos jotain positiivista hakee, että tämä tapahtui sen jälkeen, kun hän oli lopettanut uinnin, Välimaa sanoi.

Meinaskohan tuo korkein oikeus, että nuo 12 000 ampullia olivat tarkoitettu "omaan käyttöön"?:D :nope: :thumbdown
 
Tänään muuten on luvassa päätös, että miten käy Kenterikselle ja Thanoulle. Toivottavasti saavat kahdenvuoden banjon jos eivät saa niin olen erittäin pettynyt.
 
Maikkarilta: "Kenteris ja Thanou vapautettiin dopingepäilyistä Kreikassa"
Kreikan yleisurheiluliitto ilmoitti perjantaina vapauttaneensa pikajuoksijat Kostas Kenterisin ja Ekaterina Thanoun dopingepäilyistä.

Kenteris ja Thanou jäivät pois kolmesta dopingtestistä, mukaanlukien Ateenan olympialaisia edeltäneenä päivänä järjestetty testi. Pikajuoksijoiden väitettiin joutuneen tuolloin moottoripyöräonnettomuuteen, jota on vahvasti epäilty lavastetuksi.

- Syytettä dopingtestistä kieltäytymisestä ilman selitystä ei voida osoittaa pitäväksi. Kenteris ei saanut tietoa dopingtestistä. Sama koskee Thanouta, tutkimuksia johtanut Kostas Panagopoulos väitti.

Sydneyn olympialaisissa vuonna 2000 miesten 200 metrin kultamitalin voittanutta Kenteristä, 31, ja Sydneyn naisten 100 metrin hopeamitalistia Thanouta, 30, uhkasi kahden vuoden kilpailukielto.

- Otimme mielenkiinnolla vastaan kreikkalaisten päätöksen. Dopinglautakuntamme perehtyy seuraavaksi päätöksen englanninkieliseen versioon, Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n tiedottaja Nick Davies kommentoi.

(MTV3-Reuters)
 
Kreikka yleisurheilun DDR ... eiku... Suomi?



Kreikan yleisurheiluliiton puheenjohtaja Vassilis Sevastis on myöntänyt, että kreikkalaisten yleisurheilijoiden on ollut helppo päästä käsiksi urheilussa kiellettyihin aineisiin. Sevasti tunnusti tiistaina maansa parlamentaariselle komitealle, että Kreikasta oli tullut muutama vuosi sitten dopingaineiden varasto.
 
Unkarilaiset menettivät kull...tansa

Urheilun kansainvälinen välitystuomioistuin CAS vahvisti perjantaina Kansainvälisen olympiakomitean aiemman päätöksen, jonka mukaan moukarinheittäjä Adrian Annus ja kiekonheittäjä Robert Fazekas menettävät kultamitalinsa, jotka he voittivat Ateenan olympialaisissa.
 
Ylös