Dopeaasit, osa N+1 "Osataan sitä ulkomaillakin"

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja AJ
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
USA, tuo Amerikan DDR, alkaa vähitellen olla entinen pikajuoksumahti, vai? Eiks ne tuumannu jo itekki, että niillä on jonkinlainen dopingongelma.

Yle Teksti-TV

Lehti: Jenkins kiinni nandrolonista


Chicago Tribune kertoi
nettisivuillaan, että amerikkalais-
sprintteri LaTasha Jenkins olisi jäänyt
kiinni anabolisten steroiden käytöstä.

Jenkinsin A-näytteestä löytyi jälkiä
nandrolonista, lehti kertoi nojautuen
asiasta tietäviin nimeämättömiin
lähteisiin.

Jenkins voitti vuonna 2001 hallissa
MM-hopeaa 200 metrillä.
Jenkinsiä ei tavoitettu kommentoimaan
asiaa, mutta hänen valmentajansa Trevor
Graham kielsi jyrkästi dopingin käytön.

IAAF ja USA:n yleisurheiluliitto USATF
eivät ole myöskään kommentoineet asiaa.

Trevor Grahamin toimia tutkitaan


Chicago Tribunen mukaan LaTasha Jenkins
on 11:s kiinnijäänyt urheiija, jota
Trevor Graham valmentaa tai on joskus
valmentanut, joka on jäänyt kiinni
dopingista.

Tähän joukkoon kuuluvat myös huippu-
sprintterit Justlin Gatlin ja kolmin-
kertainen olympiavoittaja Marion Jones.

Graham on kieltänyt antaneensa koskaan
kiellettyjä aineita valmentamilleen
urheilijoille. USA:n antidopingtoimisto
USADA ja kv. yleisurheiluliitto IAAF
kuitenkin tutkivat Grahamin toimia.

USA:n olympiakomitea on myös kieltänyt
Grahamia käyttämästä sen tiloja.
 
Tiisanoja narahti testosteroinistä, ihme että ny vasta narahti. Oli antanu kaks kertaa postiivistä näytettä.

Tiisanoja jäänyt kiinni dopingista


Kuulantyöntäjä Ville Tiisanoja, 30, on
jäänyt kiinni urheilussa kiellettyjen
aineiden käytöstä, testosteronista.
Tiisanoja myöntää A-näytteen
oikeellisuuden, siten B-näytettä ei
tarvitse tutkia. Asian on vahvistanut
Suomen Urheiluliitto.

Tiisanoja edusti Suomea Göteborgin EM-
kisoissa elokuussa ja selviytyi ainoana
suomalaisena kuulakilpailun finaaliin.
Finaalissa vantaalainen työnsi 19,48 ja
sijoitus oli 11:s.

Viime viikonloppuna kisatusta Suomi-
Ruotsi-maaottelusta Tiisanoja jäi pois
viime hetkellä flunssaan vedoten. SUL
tiedottaa aiheesta lisää iltapäivällä.
 
ettelbruck sanoi:
Varmaan taas joku muu pannu salaa niinku siihen Tompurin kanssa ostettuun autoon sen mömmölastin..
Tällä kertaa sentään myöntää syyllisyytensä.
 
Hyvä että Tiisanoja saatiin nyt kiistatta kiinni. Ottamatta kantaa siihen käyttävätkö kaikki, niin ainakin Ville on ollut omissa silmissäni Dopeaasi jo pitkään ja olen tuntenut jonkunlaista häpeää aina kun Ville on ollut edustamasta sitä ns. puhdasta suomalaista urheilua... No onneksi ei edusta enää.
 
Jotenkin sitä arvostaa enemmän ja enemmän keihäänheittoa, jossa tekniikka tuntuu olevan isommassa roolissa kuin kuulantyönnössä. Vai ovatko kuulantyöntäjät tyhmempiä, käryjä lienee moninkertainen määrä keihäänheittoon verrattuna.
 
Samaa mieltä, eipä ollut yllätys. Siitä lähtien, kun hän jäi kiinni siitä mömmölastista, niin minun mielestäni juttu oli selvä. Sama juttu Tompurin kanssa.

Ja ainakin Ilta-Sanomien mukaan rahallisia sanktioita on luvassa max. 50 000 euroa.
 
Viimeksi muokattu:
Kylläpä tuota tuli ihmeteltyä silloin että mistä pirusta ne viranomaiset silloin missässenytolikaan tiesivät tonkia Tiisanojan ja Tompurin autoa. Selvähän tuo oli kun joku syväkurkku kerran tiesi kertoa. Sinällään ei harmita koska eipä tuo Tiisanoja näytä mömmöissäkään pääsevän mitaleille. Vai floppasiko juuri sen takia kuulafinaalissa ettei joutuisi testiin?:doubtful: Kovin kevyesti se finaalipaikan tuonut työntö kun lähti. :doubtful:
 
VR sanoi:
Samaa mieltä, eipä ollut yllätys. Siitä lähtien, kun hän jäi kiinni siitä mömmölastista, niin minun mielestäni juttu oli selvä. Sama juttu Tompurin kanssa.
Lienenkö sadisti, mutta melkein olen tyytyväinen tuloksesta. Olen koko ajan epäillyt tätä parivaljakkoa enkä ole heidän suorituksiaan kovin arvostanut epäilyni takia.
 
Testoilla tuollasia 19.50 metrin kaaria? Heh, Ville. :alppu:
 
Ville on kuulemma toiminut ihan yksin, heh. Näinhän se Isometsäkin sanoi.:nope:
 
Typerä teko Villeltä. Onneksi Arsi ei sortunut mömmöihin heikkoina vuosinakaan.
 
poko sanoi:
Typerä teko Villeltä. Onneksi Arsi ei sortunut mömmöihin heikkoina vuosinakaan.


Ei typerä teko, vaan typerä valinta silloin vuosia sitten kun aloitti douppaamisen.
Voi vittu toimin yksin ja aloitin tänä kesänä, vai miten se nyt sanoi.
 
Jännä juttu sinällään, että ADT oli vahvasti hajulla asiasta jo paljon ennen EM- kisoja. Silti valitsijoita ei "informoitu". Talvella Varis bannattiin vastaavassa tilanteessa, tosin sillä erotuksella, että oikeaa käryä ei koskaan tapahtunut. Olisiko Kaisan tapauksesta aiheutunut huuto vaikuttanut tällä kerralla pidättyvyyden suuntaan?
 
Niin sitä minäkin ihmettelin että miksi Tiisanoja sai kisata Göteborgissa vaikka 3 positiivista näytettä oli antanut. Ameriikan malliin.
 
Ylös