Dopeaasit, osa N+1 "Osataan sitä ulkomaillakin"

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja AJ
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Tyson Gay ei puolusta kahden vuoden takaista 200 metrin kultaansa yleisurheilun MM-kisoissa Berliinissä. Amerikkalaisjuoksija vetäytyi matkalta vedoten häntä viime aikoina kiusanneeseen nivusvaivaan.

Gay juoksi sunnuntaina 100 metrillä kautta aikain kolmanneksi kovimmalla ajalla 9,71, mutta jäi hopealle ME-ajan 9,58 juosseen Jamaikan Usain Boltin takana.

Uutistoimisto AP:n mukaan Gay saattaa vielä juosta USA:n pikaviestijoukkueessa Berliinissä.

Vai olisikohan näillä uutisilla mitään tekemistä toistensa kanssa? :doubtful:
 
Vai olisikohan näillä uutisilla mitään tekemistä toistensa kanssa? :doubtful:

mahdollista kyllä, koska "harrastelijoiden puuhastelua" on harjoitettu aika yleisesti Jenkkien yleisurheilurintamalla viimevuosina.
 
Tuo huhu satasen dopingkärystä ehdittiin jo kiistää, mutta nyt HS kertoo seuraavaa. Expressen nyt ei tosin ole mikään laatulehti.

Yleisurheilumaailmassa kiertää huhu, jonka mukaan yksi Berliinin MM-kisojen miesten satasen juoksijoista olisi kärähtänyt dopingista. Ruotsalaislehti Expressenin mukaan juoksutalli Racers Track Clubin edustaja myöntää, että epäilyt koskevat MM-neloseksi juossutta Daniel Baileyta.
 
*reps*

No on niistä aineista ainakin parasta ennen -päiväykset menny umpeen jo hyvän aikaa sitten, ei niitä ainakaan meikäläisten pikajuoksussa ole käytetty tulosten perusteella. Tai jos on käytetty, niin hukkaan on mennyt hyvä tavara.
 
Tuo selitys on kyllä ihan paras:o

Markus Pöyhönen oikeuteen steroideista

Poliisi on Ilta-Sanomien mukaan löytänyt ex-pikajuoksija Markus Pöyhösen kotoa anabolisia steroideja. Hän on saanut syytteen laittomaan tuontitavaraan ryhtymisestä.

Ilta-Sanomien mukaan toistaiseksi ei tiedetä, onko Pöyhönen itse käyttänyt aineita. Hän kertoo löytäneensä steroideja sisältäneen pussukan maastosta ollessaan normaalilla kuntolenkillä. Ilta-Sanomien mukaan poliisi löysi Pöyhösen luota klenbuterolia ja metandienonia.
 
Selvispä sekin millä tämä fingerpori ideoitiin. Vähän etukäteen tosin.

1135239638305.gif
 
Tshepalova, Dementjev ja Risina (?) jäivät kiinni EPOsta:

http://www.yle.fi/tekstitv/html/P214_01.html

Taas voi sanoa että tuli vähän turhan myöhään nuo käryt, Tshepalova on viimeiset vuodet ollut ihan rivihiihtäjä, henk. koht. mestaruudet tuli jo kymmenisen vuotta sitten ja viime vuodet lähinnä hiihdellyt mukana, eli hukkaan meni taas nekin aineet.. Eikä Dementievilläkään hirmu lujaa mennyt ainakaan viime kaudella, eli ei kumpikaan elämänsä kunnossa ole olleet vaikka rohtopuoli on näköjään ollut kunnossa vielä viime kaudellakin.
 
Jotenkin on sellainen tuntuma, että tuo Dementjev ei muista mitään jos asiasta kysellään.
 
Antti Leppävuori: Nyt helpottaa

Sotkamolainen Antti Leppävuori kuvailee Kainuun Sanomille tuntemuksiaan erittäin helpottuneeksi. Leppävuori jätti omasta pyynnöstään Snowpolis Oy:n toimitusjohtajan tehtävät. Yhtiön hallitus hyväksyi Leppävuoren eron eilen illalla. Leppävuoren seuraaja on Snowpoliksen talouspäällikkönä toiminut kauppatieteiden maisteri Anne Piirainen.

– Vetovastuusta luopumisen taustalla on ennen kaikkea henkilökohtaiset syyt, Leppävuori toteaa ottamatta kantaa hänen taustallaan velloviin doping-syytöksiin.

Leppävuori on yhtenä tutkittavana maastohiihdon doping-tapauksessa, jossa keskusrikospoliisi tutkii niin sanottua STT-tapausta.

Leppävuoren mukaan Snowpoliksen johtamiseen on syytä saada uusia näkökulmia ja nyt aika on otollinen. Hän sanoo olevansa iloinen, että pystyy luovuttamaan talon johtamisen Anne Piiraiselle, jonka kanssa hän on tehnyt yhteistyötä viimeiset neljä vuotta. Leppävuori toimi Snowpoliksen vetäjänä kahdeksan vuotta, josta viimeiset viisi vuotta toimitusjohtajana. Hän jatkaa Snowpoliksessa erityistehtävissä Sotshi-hankkeessa.

Leppävuoren ratkaisusta kertoi ensimmäisenä Sotkamo-lehti verkkosivuillaan.
Eilen taidettiin uutisoida, että doping-jutun eteneminen on kiinni Vähäsöyringistä, kun häntä ei oikein tavoiteta tms.
 
Markus Pöyhönen: Dopingpussin löytyminen lenkkipolulta oli hätävale
"Kun poliisi ensimmäisen kerran kysyi asiasta, en todellakaan tiennyt että täällä on mitään aineita. Oli pakko yrittää keksiä jotain, kun en tiennyt mistä on kyse. Kun otin selvää asiasta, sain selville että tähän liittyy eräs toinen ihminen", Pöyhönen sanoi ohjelmassa.

Pöyhösen mukaan aineet löytyivät hänen asuntonsa vierashuoneesta, jota ei juuri enää käytetä.
Oisko tässä toinen hätävalhe?
 
Myllylä tunnusti käyttäneensä epoa. Asian paljastaa Nelosen tv-uutiset kello 18.45 alkavassa lähetyksessä. :alppu:
 
Myllylä tunnusti käyttäneensä epoa. Asian paljastaa Nelosen tv-uutiset kello 18.45 alkavassa lähetyksessä. :alppu:

Myllylä tykkää nähtävästi rangaista itseään.Eikö riitä,että hän on kansan silmissä juoppo/narkkari naisten hakkaaja? Odotan uutisia seuraavaksi hänen itsemurhastaan.:(
 
Ei Mika mitään ole käyttänyt, hänen henkinen tasapainonsa vain on järkkynyt.
 
Myllylä tykkää nähtävästi rangaista itseään.Eikö riitä,että hän on kansan silmissä juoppo/narkkari naisten hakkaaja? Odotan uutisia seuraavaksi hänen itsemurhastaan.:(
No voishan sitä kuvitella että itsekkin persaukisena rapajuoppona kertoo kaiken, ihan vain näpäytyksenä mm hiihtoliiton tekopyhille jotka eivät ole kuulletkaan muka mistään mitään.

Eiköhän kertominen enemmän helpota kuin salassa pitäminen.
 
Ylös