Dopingepäilyjen kohteina olevia kreikkalaisjuoksijoita Kostas Kenteristä ja Ekaterina Thanouta etsittiin turhaan dopingtestiä varten heinäkuun lopulla Tel Avivista, Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF kertoi.
Testi oli tarkoitus tehdä 28. heinäkuuta. 30. heinäkuuta käynnistyi Kansainvälisen olympiakomitean KOK:n määrittelemä olympialaisten kisajakso, jonka aikana olympiaurheilijoiden dopingtestaus on KOK:n hoidossa. Kisajakson aikana dopingtestaajat etsivät Kenteristä ja Thanouta turhaan Chicagosta. Heidän todellisesta olinpaikastaan on esitetty useita erilaisia tietoja.
KOK:n dopingsääntöjen mukaan testaajien kaksi epäonnistunutta yritystä tavoittaa urheilija kisajakson aikana tulkitaan dopingrikkomukseksi. Sääntöjen mukaan urheilija on viime kädessä itse vastuussa olinpaikkatietojensa ajan tasalla pitämisestä.
Lääkäri: Kuuleminen jää väliin
Kenteriksen ja Thanoun kohtalo pitäisi ratketa maanantaina, kun KOK:n kurinpitovaliokunta kokoontuu kuulemaan heidän selityksensä testistä pois jäämiselle. Kreikan olympiakomitea hyllytti juoksijat joukkueestaan lauantaina, mutta siirsi asian lopullisen ratkaisun KOK:n käsiin.
Uutistoimisto Reutersin siteeraama lääkäri ilmoitti kuitenkin, etteivät Kenteris ja Thanou voi terveydentilansa vuoksi osallistua maanantain kuulemiseen. Kreikan olympiajoukkueen varajohtaja Manolis Kolybadis paljasti lisäksi, että Kenteris ja Thanou hätääntyivät kuultuaan torstaina, että heidät testataan. Kohu sprinttereiden ympärillä alkoi juuri torstaina, kun heitä ei tavoitettu olympiakylästä dopingtestiä varten. -He olivat kuin pelästyneet pulut, Kolybadis kertoi kreikkalaisen tv-kanavan Alphan haastattelussa.
Kolybadis tapasi Kenteriksen ja Thanoun sekä heidän valmentajansa Kristos Tzekosin olympiakylän sisäänkäynnin luona noin kaksi tuntia ennen kuin dopingtestaajat saapuivat etsimään juoksijoita.
-Sanoin heille, että jossain vaiheessa heidän saapumisensa jälkeen heidät varmasti testataan. Thanou alkoi täristä, Kolybadis sanoi.
-Kun testaajat tulivat, aloimme etsiä heitä, mutta turhaan. Noin kuusi tuntia myöhemmin kaksikko joutui sairaalahoitoon väitetyn moottoripyöräonnettomuuden takia. Onnettomuudelle ei kuitenkaan ole löydetty todistajia.
(MTV3-STT)