Eeppistä vääntöä vanhoista asioista.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ferrari 4ever
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Todennäköisemmin tuo kertoo siitä, että Barrichellolla ei ollut kumpanakaan vuonna yhtä hyvää kalustoa kuin Coulthardilla.
 
No Ferrarin kyseessä ollessa tuo voi tietysti olla ihan mahdollistakin että Barrichello on ajanut huonommalla kalustolla kuin Schumacher.
 
Mutta kun siitä kaluston paremmuudesta ei voi muuta kuin esittää arvailuja ja mielipiteitä.. Muuten hyvä yritys :)

Mitä sitten itse asiaan tulee, minun mielestäni Schumi on selkeästi ja kiistatta kaikkien aikojen paras kuski. Huom, en koeta myydä tätä universaalina totuutena, mutta minulle se ainakin on totta. Mitä muuta voisi sanoa miehestä jonka ajoa ilolla seuranneena kiinnostuin itse lajista muutenkin joskus vuonna miekka ja kilpi. :thumbup:
 
Vuodesta 2000 voidaan taittaa varmaan peistä vaikka kuinka pitkään mutta jos joku vakavalla naamalla väittää että McLaren oli vuonna 2001 samalla tasolla kuin Ferrari hän on joko a) idiootti, b) epärehellinen tai c) molempia.
 
Olen sitten vaikka molempia, mutta kyllä tuostakin voidaan väitellä. Ferrari oli luotettavampi, mutta McLaren oli ainakin joillain radoilla selvästikin nopeampi. McLarenin kenties suurin ongelma oli, ettei Häkkinen ajanut omalla tasollaan kuin muutamassa kisassa.
 
Nopeudeltaan sanoisin Mclarenin olleen samalla tasolla Ferrarin kanssa. Tietyillä radoilla nopeampi. Myös Williams kykeni vastaamaan Ferrarin vauhtiin. Ongelmaksi muodostui lähinnä tasaisuus kuljettajien välillä. Schumacher kykeni napsimaan omalla tyylillään jatkuvasti kärkisijoja. Muut pystyivät haastamaan hänet jokaisessa kilpailussa mutta haastaja oli usein eri naama. Häkkinen hyvänä esimerkkinä. Pari välähdystä ja muuten aika tasapainottomia esityksiä. Tietenkin myös rutkasti epäonnea teknisten ongelmien kanssa.
 
Naurettavaa!!

Tilastot kaudelta 2001 puhukoot puolestaan, tässä tapauksessa niistä ei jää MITÄÄN jossiteltavaa:

Paalut:
Schumacher 11
Coulthard 2
Häkkinen 0 (!)
Barrichello 0

Voitot:
Schumacher 9
Häkkinen 2
Coulthard 2
Barrichello 0

Pisteet:
Schumacher 123
Coulthard 65
Barrichello 56
Häkkinen 37
 
Joo ei ollut McLaren todellakaan Ferrarin tasolla kaudella 2001. Kuilu ei ollut niin suuri, kuin parina edellisenä kautena, mutta Ferrari oli huomattavasti parempi kuitenkin. McLaren oli jollain radoilla hyvässä iskussa, kuten Brasiliassa, Barcelonassa Monacossa ja Silverstonessa....Mutta ei sen kummempaa.
 
Viimeksi muokattu:
Nopeimmat kierrokset kaudella 2001 :

Williams : 8
Mclaren : 6
Ferrari : 3

Jos olisit katsonut niitä kilpailuja niin olisit huomannut, että Ferrari ei ollut radalla laisinkaan ylivoimaisen nopea. Monilla radoilla Mclaren oli edellä. Siitä osoituksena Häkkisen kaksi voittoa ja yksi kalkkiviivoilla menetetty voitto. Ja nämä siis kuljettajalta, jonka motivaatio oli pohjilla. Siihen päälle vielä Coulthardin saavutukset.

Luotettavuus onkin sitten asia erikseen. Schumacher teki tuosta kaudesta niinkin selvän omalla tasaisuudellaan ja korkealla suoritustasollaan. Kukaan ei kyennyt vastaamaan vaikka mahdollisuudet olivat olemassa. Yksittäisiä välähdyksiä muulta joukolta. Ralf oli vahva kauden puolivälissä, Häkkinen muutamassa kilpailussa, samoin David. Montoya Monzassa ja Brasiliassa. Ja sitä rataa.
 
Viimeksi muokattu:
Oho sanoi:
Kyllä Coulthardia pidettiin laajalti parempana ainakin kauden 2002 loppuun. Coulthardin tähti on himmennyt parin viime kauden aikana, syitä voi vain arvailla mutta formaattimuutokset, ja etenkin yhden kierroksen aika-ajo on tainnut koitua Davidin kohtaloksi.

Kyllähän Davidilla on kunniallinen ajohistoria, ei siinä mitään. Mutta jos Rubensiin vertaillaan, niin RB on ollut jo pari vuotta selvästi parempi kuski.

Tästä käyvät esimerkkinä Kiinan GP:n tulokset. Muitakin vastaavia esimerkkejä löytyy jos nyt katsotaan menneen kauden kisoja Silverstonesta eteenpäin.
 
Sinulta tässä on tainnut jäädä kilpailut katsomatta. Itseasiassa kun juttujasi olen tässä nyt lukenut olen alkanut epäilemään että oletkohan yhtään kisaa ikinä katsonut niin poskettomia väitteitä on tässäkin toikissa sieltä suunnasta tullut. Ferrarihan oli täysin ylivoimainen kuten numerotkin kertovat. Ainoa kisa missä McLaren oli edes jotenkuten Ferrarin kyydissä oli Silverstone ja sielläkään Häkkinen ei pystynyt valloittamaan paalupaikkaa huolimatta siitä että lähes kaikki asiantuntijat pitävät Mikaa Schumacheria parempana aika-ajokuskina.
 
Tunne on molemminpuolinen kun puhutaan suhtautumisesta vastapuolen kommentteihin. Päätä pudistellaan toistuvasti myös tässä osoitteessa. Ai että Mclaren kykeni vastaamaan muiden vauhtiin vain Silverstonessa. Joopajoo :D. On se Coulttikin varmaan Schumia kovempi kuljettaja sinun silmissäsi kun kerta pystyy raakileella autolla voittamaan useampaan otteeseen ja vierailemaan palkintopallillakin yksitoista kertaa.

Sinänsä kiinnostavaa, että Rubens kykeni tuolla uskomattoman ylivoimaisella autolla pienempään pistepottiin kuin ensimmäisenä Ferrari-vuotenaan.
 
Viimeksi muokattu:
Missä muussa tahansa huipputallissa Barrichellon ura olisi päättynyt kauden 2001 suoritusten jälkeen.
 
Tai ehkä Ferrarilla tiedettiin auton todellinen potentiaali ja tehtiin sen pohjalta päätös Barin jatkamisesta. Sopimushan sovittiin seuraavan kauden puolivälissä.

Luettelisitko ne kilpailut missä Ferrari oli selvästi muita edellä - nopeudessa.
 
Ferrari 4ever sanoi:
On se Coulttikin varmaan Schumia kovempi kuljettaja sinun silmissäsi kun kerta pystyy raakileella autolla voittamaan useampaan otteeseen ja vierailemaan palkintopallillakin yksitoista kertaa.

Coulthard oli todella hyvä vuonna 2001. Mielestäni paras kausi mitä häneltä on nähty. Molemmat voitotkin olivat taisteluvoittoja parempia Ferrareita vastaan joista toinen tuli vielä märällä kelillä.
 
No jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen. Minä en usko, että Coulthard kykenisi päihittämään motivoitunutta Schumacheria huonommalla autolla. Tosin sinun silmissäsi raakile Kimikin on parempi kuin seitsenkertainen mm-mies, joten ymmärtäähän tuon.
 
2001 Coulthard päihitti Schumacherin Brasiliassa loistavan suorituksen ajon jälkeen. Schumi pyörähti kertaalleen ja oli muutenkin aivan hukassa Cutiin verrattuna. Toinen kerta samalla kaudella oli Itävalta, missä McLaren oli varmasti Ferraria heikompi pirssi. Schumi mokaili kisansa itse törmäiltyään Montoyan kanssa. Lopussa Schumi nousi toiseksi kuuluisalla "Let Michael pass for the championship, Rubens" tallimääräyksellä. Itävalta oli muutenkin rata jossa Schumi ei kyllä mielestäni koskaan pärjännyt kovin kummoisemmin. Ainakin minun mielestäni motivoitunutkin Schumi teki ennen paljon virheitä, johtuen autojen vaikeammasta ajettavuudesta ja siitä ettei Ferrari ollut aivan täydellisen ylivoimainen kuten vuosina 2002 & 2004.
 
Ferrari 4ever sanoi:
No jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen. Minä en usko, että Coulthard kykenisi päihittämään motivoitunutta Schumacheria huonommalla autolla. Tosin sinun silmissäsi raakile Kimikin on parempi kuin seitsenkertainen mm-mies, joten ymmärtäähän tuon.
niinno, DC nyt onjo näyttönsä antanut, ja ei varmastikaan voittaisi schumia edes samalla kalustolla...
Kimi sen sijaan on tehnyt hyvää jälkeä joka vuosi, raakileesta ei kyl kannata puhua...
 
Näitä kuskien ja autojen paremmuuksia on niin kovin vaikea näyttää toteen suuntaan tai toiseen. Voidaan kuitenkin lähteä liikkeelle oletuksesta, että huippukuljettaja saa auton kuin auton näyttämään todellista paremmalta. Kun Ferraria kuskasi 2001 eräs Michael Schumacher ja McLarenin ratissa olivat keskinkertainen Coulthard ja motivaationsa kadottanut Häkkinen, niin ei lähdetty ihan samalta viivalta liikkeelle. Barrichellon suorituksista voi päätellä paremmin Ferrarin todellisen tason. Joillakin radoilla McLaren oli selvästi parempi, joillakin taas Williams. Ferrari oli toki tasaisin ja luotettavin. Ei sillä ihan kuka tahansa kuljettaja olisi kuitenkaan mestaruutta noin helposti voittanut.
 
Jotain tolkkua tuohon poskettomaan henkilöpalvontaan. Siinä vaiheessa kun kritiikki omaa idolia kohtaan hylätään niin perusteellisesti että kehdataan väittää että kuski joka vie n. 65% paalupaikoista, yli puolet voitoista ja kerää lähes kaksi kertaa enemmän pisteitä kuin seuraavaksi tullut ajaa samantasoista kalustoa tämä kahden voiton mies ollaan niin pahasti hakoteillä ettei mitään rajaa. Ferrari oli juuri niin hyvä kuin tilastot näyttävät, Barrichellon surkeat suoritukset eivät tehneet autolle oikeutta ja edelleen mistä tahansa muusta tiimistä Rubens olisi pistetty kilometritehtaalle. Ferrarin ja Schumacherin hegemoniaa Rubinhon kaltainen munaton suhari kakkoskuskina toki sopi kuin nenä päähän.
 
Ylös