JT sanoi:
Eivätkä ne Coulthardilta mahdollisesti otettavissa olleet pisteet olisi muutenkaan riittäneet nostamaan Häkkistä mestariksi 2000, jos jossittelemaan lähdetään.
Jos Häkkisen auto olisi valmisteltu kisoihin samalla pieteetillä kuin Schumacherin olisi hyvinkin saattanut riittää.
Schumcaher kyllä meni Ferrarille selkeään ykkös asemaan, jos asemansa jotenkin ansaitsi niin ei ainakaan Ferrarilla vaikka toki on asemansa arvoiseksi osottautunut.
Mitäpä tuosta kun auton hyvyys määritellään siten, että Mikan hopeanharmaa McLaren oli parempi kuin Schumcaherin punainen Ferrari vaikka Mikan hopenaharmaan McLarenin koneen kyljestä tuli veivit moikkaamaan aurinkoa kun Schumacherin punaisella Ferrarilla ajettiin voitton niin hyvyyden määritelmät ovat jo lähtökohtaisesti niin kaukana toisistaan, että mitään synteesiä ei voi tulla. Todennäköisyyksitä mussuttaminen on juurikin sitä, auto nimittän hajosi todennäköisyydellä yksi.
Mä en edlleenkään ymmärrä mitä relevanssia Coulthardin ja Barichellon nykyisellä suoritustasolla on ukkojen suoritustasoon kausilla 00-01.
Usko Häkkisen ja Schumacherin suhteelliseen tasavertaisuuteen kausilla 98-00 ei muuten ole eikä ollut mitenkään erityisen Suomalainen ilimiö. Jopa sellainen Schumacher fani kuin Peter Windsor ainakin herkänä hetkenään tuolloin uskoi Mikan olevan Schumacheria nopeamman, joskaan ei kokonaisuutena paremman kuskin, Laudan mielestä selkein erottava tekijä oli terävät kyynärpäät, joka taidettiin aikanaan tulkita röyhkeydeksi... jne. Tottahan Schumacher kaiken kaikkiaan Mikaa parempi on, mutta musta Schumcaherin paremmuus kumpuaa enemmän muualta kuin ajotaidosta.
Atlaksen toimituskunta ei taida muuten olla erityisen britti painotteinen ainakaan nimien perusteella, sen sijaan sillä on aika vahva pro Schumacher bias ihan hevosen suusta kuultuna, joka lähes väistämättä heijastuu positiivisena myös Barichelloon. Toisaalta kaudella 99 Barichello löi Coulthardin samassa Atlas top 10:ssä samoin pistein kuin Coulthard löi Barichellon 00. Ehkäpä äänestyksen osallistujat vain uskoivat Barichellon alisuorittaneen rankasti kaudella 00 Coulthardiin verrattuna. Yleensäkin tommonen normatiivisen kujettajan ajatus on aivan päätön, siis usko siihen kuinka Irvine tai Barrichello vuorollaan ajoivat auton todellisella tasolla ja vain Schumacherin yliluonnolliset lahjat mahdollistivat paremmat suoritukset.
Toistaiseksi ainoastaan Einsteinilla on musta ollut varaa moiseen arroganssiin: "If god disagrees I feel sorry for him because my theory is correct"
- Oho -